Rakas päiväkirja, aurinko paistaa helmikuussa puolen päivän aikoihin niin kirkkaasti, että täytyypä kaivaa aurinkolasit esiin. Sunnuntaina kävin H. R. Gigerin taidenäyttelyssä Tampereen taidemuseossa. Näyttelyä oli mainostettu niin, että se osoittaa Gigerin olevan muutakin kuin alienin muotoilija, mutta kyllä se vahvisti käsitystäni siitä, että Giger on koko uransa toistanut yhtä teemaa.

Olen tällä viikolla sortunut kirjoittamaan, en artikkelia, vaan pamfletin käsikirjoitusta työnimellä Neuvoja tämän päivän ruhtinaille äärioikeiston kesyttämiseksi. Pamfletit ovat olleet muodissa pari viime vuotta ja niitä julkaisee useampi kustantaja kuten WSOY Barrikadi-sarjassaan tai Into-kustannus. Jommallekummalle näistä tullen myös tarjoamaan kirjoitustani jos ja kun saan sen valmiiksi. Pamfletin rakenne noudattelee aika tarkalleen toissa päiväkirjamerkintääni. Pamfletin tarkoituksena on ymmärtää mistä 2010-luvun suomalaisessa äärioikeistolaisuudessa on kyse, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse ja mitä asialle olisi tehtävä.

Kun ymmärsin Baruch Spinozan esittämän kysymyksen, kuinka destruktiiviset affektit on mahdollista muuttaa hyödyllisiksi ja konstruktiivisiksi; imaginaation pimeä puoli minimoidaan korostamalla myönteisiä tunteita herättäviä ominaisuuksia; imaginaatio asetetaan ”emuloimaan” rationaalisuutta muodostaen kansanjoukosta multitudon, olevan yhdistävä tekijä väitöskirjani ja pamfletin välillä, päätin uhrata helmikuun pamfletin kirjoittamiseen. Kuten työnimestä voi päätellä, Spinozan lisäksi toinen politiikan teorian klassikko, jota käytän pamfletissa hyväksi, on itse Niccolò Machiavelli. Hän on mielestäni keskeinen anti-fascistisen politiikan teoreetikko.

Kerron asiasta lisää kun kirjoitustyö etenee.