joulukuu 2008


Rakas päiväkirja, joulu on ohi, se oli tänä vuonna ihan siedettävä, meni kutakuinkin niin kuin olin suunnitellut. Seuraavana on vuorossa uudenvuodenjuhlimiset, niiden jälkeen on syytä rauhoittua ja keskittyä töiden tekemiseen. Vaikka otin tutkimuskirjallisuutta joululomalle mukaan, ainoastaan yhtenä iltana vilkaisin niitä.

Joululoma sesongin päättyminen ja vaalien lähestyminen Israelissa, räjäytti jälleen Lähi-idän liekkeihin. Edellisestä sodasta onkin vasta kaksi ja puoli vuotta. Se päättyi tosiasialliesti Israelin ja Hizbollahin tasapeliin, kumpikaan ei päässyt määrittelemään rauhanehtoja, mutta symbolisesti tasapeli merkitsi Israelille häviötä. Itse kukin kun oli kuvitellut Israelin sotakoneiston olevan ylivoimainen, mutta israelilainen Ometz LeSarev niminen järjestö – tästä järjestöstä, jonka jäsenet ovat kieltäytyneet palvelemasta Israelin armeijassa palestiinalaisalueilla, oli juttua joitain vuosia sitten Suomenkin televisiossa – olikin ollut oikeassa väittäessään armeijan moraalin rapautuvan kun oikeiden sotatoimien tai kurinalaisen harjoittelun sijasta Israelin armeijan sotilaat kuluttavat aikaansa vahtiessaan tiesuluilla ja tarkastuspisteillä palestiinalaisia kiviä heittäviä pikkupoikia.

Oli pieni ihme, että Israelin hallitus pysyi pystyssä ja Ehud Olmert pääministerinä. Vasta korruptioepäilyt kaatoivat Olmertin ja pääministeriksi piti nousta Tzipi Livni. Hän kuitenkaan ei saanut uutta hallitusta kokoon ja helmikuussa Israelissa järjestetään uudet vaalit: Lipnin (ja Olmertin) Kadima-puolue on hätää kärsimässä Likudin painaessa päälle gallupeissa. Jokainen Machiavellin Ruhtinaan lukenut tietenkin kyseisessä tilanteessa tietää miten toimia: sisäpoliittisen ongelmat on ratkaistavissa ulkopolitiikalla osoittamalla johtajuutta ja kykyä suojella kansaa liittoutumalla sen kanssa todellista tai kuvitteellista vihollista vastaan. Tämän ohjeen tiesi George W. Bush hyökätessään Irakiin, sitä käytti Urho Kaleva Kekkonen torpatessaan honkaliiton ja nyt Kadima sekä sosialistiseen internationaaliin kuuluvan Israelin Työväenpuolue (hep. Ha’Avoda).

Olmert ja kumppanit tarvitsivat vain sopivan ajankohdan sekä muodollisen syyn hyökkäykselle. Joulun jälkeen oli oiva tilaisuus: turistit olivat lähteneet ja Hamas ei suostunut jatkamaan tulitaukoa ja ampui kotitekoisia raketteja Israelin puolelle. Hamasille, tuolle Palestiinan kokoomukselle, niin ikään sopi pieni kahnaus sisäpoliittisista syistä: (niin ikään sosialistiseen internationaaliin kuuluvan) PLO ja ennen kaikkea Fatah on osoitettava ihan demariksi. Siitä, että myös Israel rikkoi vähän väliä edellä mainittua tulitaukoa, pitää luonnollisesti vaieta.

Jos Kadima-puolueella ja Israelin demareilla on suunnitelma ja valmiutta rauhanomaiseen palestiinalaiskysymyksen ratkaisuun ja oikeistolainen Likud taasen ei ole valmis tähän, on Israelin hyökkäys edellämainittujen johdolla machiavelliläisestä näkökulmasta eettisesti ymmärrettävää. Pyrkihän Machiavelli Ruhtinaallaan neuvomaan kuinka lopettaa Italian niemimaata riivanneet jatkuvat sodat.

Mainokset

Rakas päiväkirja, vuosi 2008 alkaa olla takanapäin ja vuosi 2009 siintää horistontissa. On aika tehdä pieni katsaus menneeseen ja ennen kaikkea tulevaan – kuten viime vuosina tapanani on ollut.

Mennyt vuosi oli raskas. Kevät- ja kesäkuukausina en juurikaan kyennyt keskittymään työntekoon. Loppukesästä aloin palautumaan ja syksystä lähtien paneuduin jälleen väitöskirjan kirjoittamiseen, sosiaaliseen elämään, järjestötyöhön ja kykenin hoitamaan muitakin asioita kuin välttämättömiä elämän rutiineja. Ruumis ja ruokahalu palautuivat ennalleen, vähän liiankin hyväksi. Myrskyn jälkeen on poutasää: en ainakaan samoja asioita joudu kelaamaan nyt helmikuussa täyttäessäni 30 vuotta. Kaikki muutkin elämäni indikaattori näyttävät tasapainoisilta.

Taloudellinen tilanne näyttää kohtalaiselta: tulen toimeen kun saan perusmenot pidettyä minimissä. Tämä tarkoittaa, että asumis- ja ruokamenoja lisäksi mihinkään ylimääräiseen, vaatteisiin, kodinkoneisiin, matkustamiseen, ei juurikaan ole varaa ja kaljaa on juotava hillitysti. Ensi vuoden ”ylimääräiset” meninkin heti tuhlaamaan: varasin matkan Tunisiaan (siitä lisää toinen kerta) ja ensi viikolla samalla kun vaihdan halvempaan nettiyhteyteen, vaihdan kannettavaan tietokoneeseen. Säästämäni rahat käytän lainanlyhentämiseen, sitä on vielä runsaasti jäljellä.

Syyskuussa kirjoitin tutkimussuunnitelman uusiksi: artikkeliväitöskirjan sijasta päätin koota suhteellisen nopeassa aikataulussa vanhoista seminaaripaperista, artikkelikäsikirjoituksista ja esseistä monografiaa. Käsikirjoitus olisi tarkoitus jättää esitarkastukseen vuoden 2009 lopulla ja seuraavan vuoden marras- tai joulukuussa väitellä yhteiskuntatieteiden tohtoriksi. Suunnitelman toteuttaminen on lähtenyt hyvin käyntiin: asiat loksahtelevat paikoilleen kirjoitustyön edetessä. Jonkinlainen suunnitelma tohtoroitumisen jälkeisestäkin ajasta nousi mieleeni, muttei siitäkään nyt sen enempää. Sanotaan vain, että elämä hymyilee kun on mielekästä tekemistä, kokee kehittyvänsä, ja on kirkas ja selkeä tulevaisuudensuunnitelma, päämäärä.

Väitöskirjatyön lisäksi elämääni on viime vuosina värittänyt järjestötoiminta. Vasemmistonuorista eläköidyn vuoden 2009 lopulla. Käytännössä kesän jälkeen mihinkään virallisempaan, kokouksiin tai muihin, en enää ota osaa (jos ei esimerkiksi pyydetä alustamaan jollekin kurssille). Yritän jo nyt ottaa henkistä etäisyyttä toistaen itselleni, ettei minulla tarvitse olla jokaista asiaa kommenttia tai kantaa huolta.

Kuten olen muistaakseni sanonut, puolueestakin ajattelin ottaa pariksi vuodeksi hieman etäisyyttä. Mutta muutama viikko sitten Tampereelle perustetun uuden puolueosaston, Mansen punavihreät, toimintaan tulen ottamaan osaa. Sen tarkoitus olisi vähän niin kuin koota yhteen vanupalleroita, jotka ovat myös puolueen jäseniä, ja entisiä vanupalleroita ja muita mukavia ihmisiä tekemään hieman erilaista politiikkaa Tampereella ja uudistaa puolueen sisäistä organisaatiota ja toimintakulttuuria. Itse ehdotin osastolle nimeä Tammerfors grönavänster, mutta käy tuokin.

Kolmanneksi yritän ottaa selvää yliopistouudistuksesta ja -politiikasta. Olenhan ensivuoden jälleen yliopiston henkilökuntaan kuuluva ja Tampereen yliopiston tieteentekijöiden liiton viihdytysvastaava. Saa nähdä minkälaista viihdykettä keksin, yhtä ja toista on ollut mielessä.

Muuta harrastukset menevä siinä sivussa: valokuvaus, piirtäminen (kyllä, moneen vuoteen olen harjoittanut taiteellista lahjakkuuttani tälläkin alalla), tähtitieteen ja kosmologian seuraaminen, ruoanlaitto, musiikin ja radion kuuntelu. Yhdessä vaiheessa harkitsin akvaarion hankkimista, mutta ainakin toistaiseksi luovuin ideasta alkaa harjoittaa tätä vanhaa kiinalaista tapaa. Akvaario kun olisi loistava sisustuselementti ja kalat oivaa seuraa, mutta kun meitsille kasvienkin hengissä pitäminen on välillä turhan haasteellista…

Saa nähdä kuinka sosiaaliset suhteeni kehittyvät jätettyäni Vasemmistonuoret. Vanupallerot kun ovat enemmän tai vähemmän muodostaneet elämäni keskeisen sosiaalisen verkoston viime vuosina. Toisaalta aikaisemmin en ole ollut yhtä sosiaalinen. Introverttinä olenkin ollut välillä aivan uuvuksissa juostessani tapaamisesta toiseen ja vielä yrittäessäni pitää yhteyttä vanhoihin opiskelutovereihin. Ehkä on hyvä, että aktiivien ystävyyssuhteiden määrä hieman laskisi, erakoituisin ja kykenisin ottamaan väitöskirjan kanssa loppukirin. Moneen vanupalleroon tullen kuitenkin pitämään yhteyttä varmasti vuosien jälkeenkin ”passiivisesti” yhteyttä.

Rakas päiväkirja, kun viimeisen viikon aikana on seurannut uutisia tai lukenut lehtiä, olen tullut yleensä surulliseksi. Melkein pitäisi olla seuraamatta uutisvirtaa.

Tampereella Vasemmistoliiton uusi valtuustoryhmä natisee liitoksistaan. Alun perin sovittiin yhteistyöneuvotteluista XL-ryhmän, eli Kokoomuksen, Vihreiden, Kepun, Kristillisten ja RKP:n, kanssa, mutta myöhemmin neuvottelut ajautuivat karille kun kuulemma Kokoomus kiristi ehtoja, Vasemmistoliitto ei kyennyt vaikuttamaan tarpeeksi poliittiseen ohjelmaan. Sen jälkeen Vasemmistoliitto päätti yhteistyöstä SDP:n kanssa ja tänään äänestetään siitä, otetaanko mukaan myös Perussuomalaiset. Nyt apulaispormestarin työt jättävä Sirkka-Liisa Virtanen on ilmoittanut harkitsevansa eroa ryhmästä, jos Vasemmistoliitto alkaa tehdä yhteystyötä Perussuomalaisten kanssa. Allekirjoittanut tukee tässä tapauksessa Virtasta. Vaikka kannatin vielä vähän aikaa sitten XL-ryhmän kanssa yhteystyötä, ymmärrän, että millä hinnalla tahansa ei kyseiseen ryhmään kannata mennä. Julkinen keskustelu XL-ryhmään menosta oli kuitenkin hyvä muistutus demareille ja porvarilehdistölle siitä, että Vasemmistoliitto ei ole mikään SDP:n apupuolue. Toisaalta kuvaavaa on, että demariyhteistyön hylkääminen tuntui olevan kovin paikka nimenomaan Vasemmistoliiton vasemmistosiivelle, niille joiden pitäisi olla kaikista kauimpana demareista – vai ovatko sittenkään?

Menneellä viikolla Kokoomusnuoret julkaisivat kannanoton siitä, että ministeri Astrid Thorsin on erottava valtioneuvostosta. Ei suinkaan sen takia, että hän toi nuuskaa ystävilleen Ruotsista, vaan hänen käsityksenä maahanmuutosta poikkeaa kuulemma liian paljon tavallisten- eli perussuomalaisten käsityksistä. On jotenkin huvittavaa ja surullista kun Kokoomusnuorista on tullut sellaisia pelkureita ja raukkoja, että flirttailevat perussuomaisten kylkeen tarrautuneiden kanssa. Vielä vähän aikaa sitten kun kuvittelin Kokoomusnuorten kykenevän itsenäiseen politiikkaan, eli osoittamaan niin sanottua johtajuutta kuten EVA:n johtaja Risto E. J. Penttilä asian ilmaisisi, olemaan välittämättä populismista (samalla tavoin Nato-kysymyksessä), mutta ei.

Entinen opetusministeri Sari Sarkomaa selittää sunnuntain Helsingin Sanomissa kuinka hän halusi eroamalla valtioneuvostosta olla esimerkki myös miehille siitä, että perheen voi laittaa uran edelle. Häntä kun oli arvosteltu siitä, että nimenomaan hän naisena luopui – ainakin väliaikaisesti – urasta ja miehen puolikas porskuttaa eteenpäin vakuutusyhtiö Pohjolan pikkupomona. Samalla on kysytty miksi nyt perhesyistä tuli eroon pakottava tekijä kun keskustelu korkeakoulu-uudistuksesta yliopistolakeineen käy kiivaana? Valtiovarainministeriön kokoomuslaisten virkamiesten – niiden jotka ”korkeakoulu niin sanotun uudistuksen” keksivät – ja yliopiston henkilökunnan ristituleen jouduttua Sarkomaa osoitti kokoomuslaisuutensa samalla tavoin kuin yllä mainitussa tapauksessa kokoomusnuoret: näennäisen vapaamieliselle kokoomuslaisille pakopaikan tuovat edelleen koti, uskonto ja isänmaa näiden ahdasmielisimmässä ja vainoharhaisimmassa muodossa.

Rakas päiväkirja, seuraavassa mitä olen tehnyt ja miettinyt kuluneella viikolla:

Pikkujouluissa urakoiminen
Pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan. Ensimmäiset pikkujoulut olivat perjantaina ja viimeiset ensiviikon maanantaina.

Eilen keskiviikkona oli sekä politiikan tutkimuksen laitoksen henkilökunnan että naistutkimuksen laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden pikkujoulut. Ensimmäinen oli käytännössä kolmen ruokalajin menu ravintola Coussiccassa, jälkimmäinen vapaamuotoisempi ja rennompi tilaisuus järjestettiin kulttuurikahvila Hertassa. Kävin myös siellä kääntymässä.

Joulusiivous
Maanantaina ja tiistaina pyykkäsin, imuroin, puistelin lattioita ja luuttusin mattoja. Nyt kaikki on valmista siihen, että joulun jälkeen palaan puhtaaseen kotiin, uudenvuodenviettoon ja väitöskirjatyön pariin.

Yliopiston apuraha
Tulin siihen tulokseen, että alan nostamaan apurahaa heti tammikuusta alkaen; vuoden alusta olen jälleen täysipäiväinen tutkija (ja politiikan tutkimuksen laitoksen henkilökuntalainen).

Tenttivalvojana keväällä
Olen lupautunut (pientä korvausta vastaan) toimimaan yliopistolla tenttivalvojana keväällä pariin otteeseen. Niin ikään maaliskuussa järjestettävissä politiikan tutkimuksen päivillä lupauduin organisoimaan yhdessä yliopistolehtori Jaana Kuusipalon kanssa feministisen politiikan tutkimuksen työryhmää. Kyseiset päivät järjestetään Tampereella.

Väitöskirjatyö
Pikkujouluista, siivoamisista ja muista syistä johtuen väitöskirjatyö on ollut jälleen pysähdyksissä (paitsi tänään jatkoin althusserlaisesta metodista kirjoittamista), vaikka olen sen suhteen ihan täpinöissäni. Ennen joululomaa, pari päivää yritän vielä pyhittää sen kirjoittamiseen kokonaan.

Hyvinkäälle joulunviettoon
Keskiviikkona on viimeinen ”pakollinen” meno tänä vuonna: Tatten uuden hallituksen järjestäytymiskokous. Sen jälkeen poistun vajaaksi kahdeksi viikoksi Tampereelta nääs.

Intrepid Ipex
Asensin tiistai yönä ja keskiviikkona uusimman Ubuntun version, 8.10, tietokoneeseeni. Vaikka se sisältää kieltämättä parannuksia aikaisempiin versioihin, alkaa se olla liian raskas yli neljä vuotta vanhalle tietokoneelleni.

Tunisiaan?
Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen unelmoinut etelänmatkasta, näinä pimeinä kuukausina kun aurinko ei paista, joko maaliskuussa tai lokakuussa. Luin jälleen yhtä Leif Salménin teosta, tällä kertaa hänen uusinta, Alas akropolilta. Se oli pettymys, jotenkin saivarteleva ja hätäisenoloinen verrattuna hänen aikaisempaan teokseen, Palatsi Bosporin rannalla, enkä jaksanut kahlata sitä edes kokonaan läpi. Mutta sen viimeistä esseetä, jonka Salmen oli kirjoittanut Tunisiassa, Monastirissa, lukiessani keksin kyseisen paikan olevan myös allekirjoittaneelle loistava lomakohde. Löhöisin rannalla, ottaisin kannettavan tietokoneen sekä tutkimuskirjallisuutta mukaani ja naputtelisin väitöskirjaa eteenpäin, jonain päivänä kävisin katsomassa Karthagon raunioita muistellen puunilaissotia.

Rakas päiväkirja, toissayönä näin pitkästä aikaa unta väitöskirjastani: yksityiskohtia en muista, mutta unessa kaikki loksahtivat paikoilleen. Näin oli tapahtunut myös edellisenä iltana. Puoli tuntia sen jälkeen kun olin tuskaillut, ettei tästä tule nyt mitään, kykenin hahmottamaan väitöskirjani ensimmäisen osan kokonaisuuden ja sen kysymyksenasettelukin selvisi minulle. Satuin nimittäin vilkaisemaan Louis Althusser esseetä Amiensin teesit. Ensimmäisen kerran luin sitä jo seitsemän vuotta sitten, ja päiväkirjaankin kirjoittaessani luokkataistelusta teorian alueella, on se vaikuttanut aina taustalla. Mutta vasta nyt tajusin sen merkityksen koko väitöskirjalleni ja varsinkin sen ensimmäiselle osalle: seuratessani sitä kykenen luomaan kompaktin esittelyn althusserilaisesta politiikkakäsityksestä, eksplikoimaan metodini.

Althusser kirjoittaa, että hän on soveltanut teoreettista kierto- ja väistöliikkeiden menetelmää filosofian ymmärtämisessä. Tämä tarkoittaa, että ”filosofia on olemassa vain sen aseman kautta, joka sillä maailmassa on, ja tuo asema on sillä vain, mikäli se sen itselleen valloittaa, tuossa jo ennestään täydessä maailmassa”. Filosofia voi kulkea vain olemassa olevien teoreettisten kantojen kautta luoden omaa erityisyyttään. Althusserin mukaan Marxin filosofia on esimerkki tästä ja hän katsookin seuranneensa Marxin esimerkkiä, joka määritteli oman filosofiansa Hegelin avulla, yrittäessään Spinozan avulla ymmärtää sitä, miksi Marxin oli kuljettava Hegelin kautta. Althusserilainen metodi kyseenalaistaa perustavanlaatuisella tavalla filosofian ja politiikan välisen suhteen.

Tästä käsityksestä, jonka mukaan filosofia on taistelua ja viime kädessä luokkataistelua teorian alueella, seuraa kuitenkin mitä ilmeisimmin, että perinteinen suhde filosofian ja politiikan välillä muuttuu perin pohjin. Ajattelin ensinnäkin, että politiikka tai poliittista teoriaa oli mahdollista pitää filosofiana sanan vahvassa mielessä silloinkin kun siinä – kuten Machiavellilla – ei puhuta juuri mitään filosofista, ja että filosofiaa toisaalta, silloinkin, kun siinä lähes tyystin vaietaan politiikasta, kuten Descartesilla, voidaan pitää politiikkana sanan vahvassa merkityksessä. (Althusser 1984, 146.)

Eli väitöskirjani perustuu althusserilaiselle metodin soveltamiselle sikäli, että ymmärrän poststrukturalistisessa feministisessä teoriassa käydyn teoreettisen keskustelun, jollen nyt marxilaisena luokkataisteluna, niin taisteluna teorian alueella (esimerkiksi siitä kuinka sukupuoliero käsitteellistetään tai mitä merkitys sille annetaan poliittisen ontologian tasolla). Sen lisäksi samalla tavoin kuin Althusser tulkitsee Marxia, yritän ymmärtää ”taistelua feministisen teorian alueella” Spinozan avulla. Jotta homma ei menisi liian yksinkertaiseksi, samassa yhteydessä tulen käsittelemään myös sitä, kuinka feminismin teoriassa on suhtauduttu Althusseriin. Se on väitöskirjani ensimmäisen osan keskeinen kysymys, mutta palaan siihen myös kahdessa jälkimmäisessä osassa.

Niin, mainittakoon lopuksi, että tänään sain kirjeen yliopistolta: allekirjoittaneelle on myönnetty apuraha vuodeksi. Yliopiston apurahat eivät ole euromääräisesti suuria, mutta myönnetty apuraha tulee tarpeeseen: se antaa tunnustusta tutkimustyölle ja luottamista siihen, että saan vielä joskus väitöskirjani valmiiksi. Ensi vuoden budjettisuunnitelmiin se ei vaikuttane. Lähinnä kykenen pitämään nykyisen vaatimattoman elintasoni. Ehkä nyt on vihdoin ja viimein varaa hankkia kannettava tietokone ja lähteä ensitalvena halvalle ulkomaanmatkalle pakoon tätä pimeyttä. Täytynee katsoa kannattaisiko apurahaa alkaa nostamaan vasta kesästä lähtien ja ottaa selvää, että olenko oikeutettu sen jälkeen ansiosidonnaiseen. En nimittäin luottaisi siihen, että tämän onnenpotkun jälkeen enää saisin apurahaa väitöskirjan kirjoittamiseen. Seuraavien vuosien tulo- ja menoarviot on tehtävä huolellisesti.

Rakas päiväkirja, muun lukemiston ohessa olen lukenut teosta nimeltä Taivaallista seksiä: kristinusko ja seksuaalisuus. Kyseessä on artikkelikokoelma, johon ovat kirjoittaneet useampi keskeinen suomalainen teologi ja uskontotieteilijä. Takakansitekstin mukaan teos käy läpi kristillisten kirkkojen ja yhteiskunnan pitkää historiaa uudesta ja yllättävästä näkökulmasta. En oikein tiedä onko loppupeleissä kirjan perusvireessä mitään uutta ja yllättävää. Teos on jaettu ajallisesti neljään osaan, Vanhaan testamenttiin ja myöhäisantiikkiin, monimuotoiseen keskiaikaan, reformaatioon ja nykyaikaan tai Toisen maailmansodan jälkeisiin keskusteluihin ja virtauksiin koskien kirkon ja seksuaalisuuden suhdetta.

Artikkelikokoelma vahvisti käsitystäni siitä, että kristikunnalle seksuaalisuus ei sinänsä ole ongelma, vaan moraalinen dilemma on seksuaalisuuden rajaaminen. Kristinusko ei ole seksuaalikielteinen uskonto, vaan seksuaalisuus on enemmänkin ylikorostuneessa asemassa siinä. Se saattaa olla myös syy siihen, miksi kristinusko on maailman laajimmille levinnyt uskonto: kristityt sikiävät kuin kanit. Sen sijaan kirkon ongelmana ovat olleet ihmiset, joille seksuaalisuus on jotain muutakin kuin pyrkimystä lisääntymiseen tai eivät ole olleet seksistä kiinnostuneita ollenkaan.

Käsitys kristinuskon seksuaalikielteisyydestä lienee seurausta Aurelius Augustinukselta ja katolisen kirkon pappien ja munkkien selibaattivaatimuksesta. Kuvaavaa kuitenkin on, että kyseinen vaatimus esitettiin ensimmäisen kerran vastan vuonna 1139 kun Roomassa pidetyn Toinen laternaalikokous antoi päätöksen ylempien pappien ja luostariväen naimattomuudesta. Läpi keskiajan sitä katsottiin läpisormien ja paikoittain vielä nykyäänkin. Ortodoksisessa kirkossa papit saavat olla avioliitossa, jos ovat avioituneet ennen pappisvihkimystä (minkä muuten voi ottaa aikaisintaan 30-vuotiaana). Piispojen pitää olla naimattomia tai leskiä.

Luther vastusti selibaattivaatimusta. Päinvastoin, hänen mukaansa ihminen on epätäydellinen jos hän ei ole avioliitossa. Mielestäni tätä Lutherin näkemystä ei pidä aliarvioida. Vaikka Luther oli tunnetusti antisemiitti, tässä hänen näkemyksenä on yhteneväinen Vanhan testamentin juutalaisuuden kanssa, jossa käytännössä mies pääsi rabiksi vain jos hän oli avioitunut. Luterilaisuudessa vallitsee siis ahdasmielinen ihmiskäsitys, joka valitettavasti ilmenee monintavoin vielä tänäkin päivänä esimerkiksi sukulaistätien tiedustellessa kuka kenenkin kanssa seukkaa, ja jos ei kenenkään niin sitä ihmetellään. Noin kuukausi sitten Arja Mäkinen väitteli Tampereen yliopistossa aiheenaan naiset, jotka ovat valinneet yksinasumisen ja minkälaisia ennakkoluuloja he kohtaavat. Mäkinen osallistui muuten aikoinaan samaan naistutkimuksen perusopintojen seminaariin kuin allekirjoittanut.

Väitän edellä mainittujen kirkkojen opetuksien olevan jyrkästi ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus opetti, Matteuksen mukaan:

On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon. (Matt. 19:12.)

Kuten artikkelissaan Ismo Dunderberg huomauttaa, alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä käytetään kohdassa ”ovat ottaneet osakseen naimattomuuden” käytetään eunukkia tarkoittavaa sanaa. Käännöksen pitäisi kuulua ”…ja on eunukkeja, jotka ovat kuohinneet itsensä taivasten valtakunnan vuoksi”. Kuvaavaa kuitenkin on, että muutamaa varhaiskristillistä askeettia lukuun ottamatta kirkko on halunnut ymmärtää tämän kohdan vaihteeksi metaforaksi (samalla tavalla kuin Jeesuksen pasifismin), ei konkreettiseksi käskyksi tai kehotukseksi. Joka tapauksessa, Jeesus oli tässä kohtaa hyvin poikkeuksellinen ajateltuna tuon ajan juutalaisuutta (mikä muuten ei ole aivan sama asia kuin Toisen temppelin hävittämisen jälkeen syntynyt rabbiininen juutalaisuus) tai itäisen Välimeren kulttuureja, vaikka hänen kehotuksensa kastraatiosta olisi tulkittu vain symboliseksi: Jeesus kehotti luopumaan perheinstituutiosta – siitä mitä tämän päivän luterilainen kirkko pitää perustanaan.