Makuja Tunisiasta

Rakas päiväkirja, kotiuduin eilen Tunisiasta Suomeen. Huomenna palaan Tampereelle arkisiin askareihin: väitöskirjan ja luottamustehtävien pariin.

Matka onnistui kutakuinkin suunnitellusti, mutta voi olla, että olin viimeistä kertaa niin sanotulla valmismatkalla. Vaikka en ole Madventures heebojen kaltainen travelleri, olen huomannut omatoimimatkailussa ei ainoastaan saavan enemmän irti vaan myös pääsevän halvemmalla – ja nopeammin. Tosin syy siihen, miksi tällä kertaa valitsin pakettimatkan Tunisiaan oli se, ettei Suomesta ollut suoria halpoja lentoja sinne. Olenko muistanut mainita, että jos Tunisiaan houkutteli eräs Leif Salménin essee (nytkin matkalukemisenani minulla oli mm. Salménin esseekokoelma Kävelyllä Leninin puistossa, jota hän niin ikään on näemmä kirjoittanut Tunisissa), harkitsin myös Gambiaan matkustamista Tuksun eli Johanna Tukiaisen innoittamana (hotellin aulasta Soussessa löytyi marraskuinen Seiska, jossa oli juttu Tuksusta sairaalassa saatuaan malarian Gambiassa)? Nämä kaksi esimerkkiä todistakoon Friedrich Nietzschen ikuisen paluun teorian oikeellisuuden!

Vaikka erityisemmin en paikallisia ravintoloita kiertänyt, viikon mittainen matka antoi kohtalaisen kuvan tunisialaisesta keittiöstä – ainakin matkaoppaissa esitellään samat asiat, jotka koin. Se on mielenkiintoinen kerrostuma alueella vaikuttaneiden kansojen ruokailutottumuksista. Tunisialainen ruoka näyttää hyvälle, on se jotenkin mautonta. Syy saattaa olla vuodenajassa: tunisialaisessa salaatissa käytetyt punasipulit, tomaatit, vihreät paprikat ja kurkku olivat jotenkin vailla aromeita. Niin ikään lukuun ottamatta alkuruokana patongin ja oliivien kanssa tarjottavaa harissaa (eräänlaista chilipestoa), ei ruoka ollut edes kovinkaan maustettua. Pääruoka koostui paistetuista vihanneksista, ranskalaisista (tai joistain muista perunoista) sekä lihasta (lampaasta, broilerista) tai kalasta (mitä nyt Välimerestä saa). Jälkiruoat sen sijaan olivat erinomaiset: erilaisia kakkuja ja makeita leivoksia. Tällaista ruokaa tarjottiin siis hotellissa ja turisteille suunnatuissa ravintoloissa. Kadunkulmissa ja basaareissa myytiin eräänlaista pitakebabbia, mikä koostui pääosin samoista raaka-aineksista kuin edellä mainitsin. Oikeaa olutta sai vain ravintoloista. Jos katukahvilasta erehtyi ostamaan olutta, oli se alkoholitonta. Oudonmakuinen vesijohtovesi toi ikävän sivumaun kahviin.

Sen lisäksi, että ruokaelämykset eivät olleet aivan niin makunystyröitä hierovia kuin odotin ennalta, tuntuu Tunisia muutenkin putoavan jollain tavalla väliin; kaupunkina Sousse on eräänlainen puolinainen turistirysä. Tarkoitan, että Sousse ei huolimatta upeista hiekkarannoista oikein ollut varsinainen rantalomakohde sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta ei siellä ei ollut myöskään niin paljon historiallisia kohteita, että sinne niiden takia kannattaa pelkästään mennä. Medianan eli vanhan kaupungin kapeita kujia, basaareja ja muita kohteita (ribatia eli luostarimoskeijaa, arkeologista museota ja suurta moskeijaa) kiertää yhden päivän ja toisen päivän kävelee muualla kaupungissa käyden vaikkapa varhaiskristittyjen katakombeilla (läheltä löytyy myös juutalainen ja islamilainen hautausmaa, jos sattuu tykkäämään luutarhoista enemmänkin). Sitten onkin koko kaupunki nähty ja koettu.

Itse tein sen virheen, että käytin melkein kolme päivää Soussen katuja pitkin kävelyyn etsien jotain autenttista tunnelmaa. Siitä ainakin yhden päivän olisi voinut viettää uima-altaalla arskaa ottaen ja olutta juoden tai tehden toisen päiväretken maan pääkaupunkiin, Tunisiin, jonne pääsi junalla varsin kohtuulliseen hintaan noin kahdessa tunnissa. Soussen kaltaisissa turistikohteissa tuntuu, että niin katukauppiailla kuin paikallisilla kiskonpitäjillä on omat hinnat paikallisille ja turisteille. Vaikka matkalla rahaa meni vähemmän kuin etukäteen ajattelin, ylimääräisten dinaarien nyhtäminen lähes joka paikassa jätti ikävän sivumaun.

Jos en olisi kävellyt matkalla takaisin Kartahgon raunioilta Tunisin rautatieasemalle Avenue Habib Bourguibaa pitkin, olisin todennut, etten enää palaa Tunisiaan. Nyt ennätin nähdä vain vilauksen pääkaupungin Ville Nouvellen eleganssista, kuinka ranskalainen ja arabialainen kulttuuri yhdistyvät tällä leveällä bulevardilla ja sen varalla sijaitsevissa korkea tasoisissa hotelleissa, ravintoloissa, katusoittajien musiikissa, lehtikojuissa ja katukahviloissa. Tunisissa on myös iso Medina. Sinne en ennättänyt laisinkaan (oli kiire Soussen junalle jotta ennättäisin Hotellilla tarjoiltavalle illalliselle). Mieluummin kuin matkustaa Tunisiaan, suosittelen Tunisia. Sinne matkustan ”pitkäksi viikonlopuksi” vielä jonain päivänä. Sitä ennen opettelen paremmin ranskaa. Vaikka turistikohteissa ihmiset osaavat englantia, jo nyt huomasin muutaman ranskankielen sanan osaamisesta olevan hyötyä. Sen sijaan jos lomalla haluaa rannalle tai hotellin uima-altaalle virvokkeita nauttien löhöilemään, on matkakohteeksi parempi valita Kanariansaaret.

Matka teki tehtävänsä: tunnen itseni pirteämmäksi; asiat näyttävät erilaisilta.

 

Maailman parasta paellaa

Rakas päiväkirja, synttärit ovat ohi ja alkuviikkoa olen viettänyt Hyvinkäällä. Huomenna palaan Tampereelle ja alan kirjoittamaan seminaaripaperia valtio-opin tutkijaseminaariin. Paperi toiminee pohjana myös Politiikan tutkimuksen päivien seminaarialustukselle. Tänään kokkailin maailman parasta paellaa. Se maistui erinomaiselle lehtisalaatin kanssa. Jälkiruoaksi tein vadelmamoussea.

Olen ruokamatkaillut Välimeren ympäri. Tammikuussa ostin keittokirjan, jossa oli marokkolaisia reseptejä; sahramilla maustettu sipulirusinakuskus on varsin mielenkiintoinen makuelämys. Aikaisempaan listaani kaupoista, joista haen tuoreimmat vihannekset ja vehnäisimmät leivät, lisättäköön Al-medina niminen kauppa Tampereella. Se sijaitsee Hämeenkadun loppupäässä lähellä Metsoa. Sieltä löytyy, ei ainoastaan mausteita halvemmalla kuin perinteisistä kaupoista ja lampaanlihaa ympäri vuoden, vaan ruokatarvikkeita ja mausteita, joita ei muualta kaupungista löydy laisinkaan. Helsingissähän on useita erilaisia etnisiä ruokia myyviä putiikkeja. Kuinka ihmiset pystyvät elämään paikkakunnalla, jossa ei ole itämaista ruokakauppaa tai edes Stockmannia?

Vasemmistonuorten tasa-arvo ja seksuaalisuuden monimuotoisuuden työryhmä eli seksiryhmä kokoontui toiseksi viimeiseen kokoukseen luokseni toissa viikonloppuna. Seksiryhmäläisille tarjosin ranskalaisesta keittokirjasta poimimani reseptin mukaan fenkolilla, punasipulilla ja vuohenjuustolla täytettyjä paprikoita, luonnollisesti patongin ja rucolasalaatin kera. Huomenna teen kurpitsapastaa (edellyttäen, että tähän vuodenaikaan kurpitsaa on saatavilla). En ole syönyt tämän vuoden puolen eineksiä lasinkaan jos pakastepitsaa ei lasketa ja käynyt niin sanotusti ulkonakin syömässä vain pari kertaa.

Seksiryhmä sai palkattua korkeakouluharjoittelijan tekemään järjestölle tasa-arvosuunnitelman. Harjoittelijan työn ohjaaminen lankesi allekirjoittaneen harteille. Se on ihan mukava ja varmasti opettavainen tehtävä, vaikka palkkaa allekirjoittanut siitä ei saakaan. Reilut viisi vuotta sitten hikoilin itse haastatteluissa hakiessani harjoittelupaikkaa. Nyt kun oli itse haastattelijana, muistui mieleen kuinka vaikeaa joistain kysymyksistä oli arvata mihin haastateltava niillä pyrki. Siksi pyrin ja pyrimme olemaan haastateltavalle armelias.

Niin ikään muutama viikko sitten sain miellyttäviä uutisia: allekirjoittanut on valittu lautamieheksi eli maallikkotuomariksi edustamaan kansan oikeustajua Tampereen käräjäoikeuteen. Kunnallisvaalit menivät näiltäkin osin nappiin: Vasemmistoliitossa luottamustehtävät jaetaan ehdokkaina olevien kesken ja juuri tuota paikkaa olin tavoitellut, se oli yksi syy miksi olin suostunut kunnallisvaaliehdokkaaksi. Lautamieheily kun antaa loistavan tilaisuuden nähdä valtion nurjaa puolta tutkijan kammion ulkopuolelta ja laajentaa omaa yhteiskunnallista tietoisuuttaan ja elämänkokemusta. Köyhälle apurahatutkijalle luottamistoimesta maksettava korvauskin on mukava lisä tuloihin, vaikkakaan se ei ole mikään suuri summa ottaen huomioon, että monien rikosjuttujen käsittely vie useamman päivän ja kokoajan on seurattava oikeudenkäynnin kulkua.