Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla kuullun määritelmän mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Osuvampi määritelmä on kuitenkin se, että politiikka on partikulaaristen etujen ajamista, mutta taitava politiikka ja poliitikko saa ne näyttämään yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kokoomus on tässä onnistunut erinomaisesti; he hallitsevat politiikan taidon. Vaikka se ajaa hyvin pienen ryhmän etua, silti moni äänestää kyseistä puoluetta vaaleissa. Suurin osa äänestäjistä ei hyödy siitä. Niin sanottu identiteettipolitiikka, samaistuminen ”kykypuoleen” viiteryhmään, ja politiikan karnevalisoituminen on edesauttanut tätä kehitystä.

Tämä tuli mieleen kun keskiviikkona ja uudelleen torstaina Almamedia toimittaja soitti allekirjoittaneelle. Hän oli kirjoittamassa juttua niin sanotusta uudesta miesliikkeestä. Hän oli kuullut, että olisin laatimassa Vasemmistoliitolle miespoliittista asiakirjaa. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen: en ole mukana kyseisessä työryhmässä. Se kun ei ole edes aloittanut työtään ja sen kokoonpanosta ei ole päätetty. En ole myöskään miestutkija, vaikka yhden artikkelin olen kirjoittanut kriittisen miestutkimuksen politiikasta ja epistemologiasta. Määrittelen itseni politiikan tutkijaksi ja pyysin toimittajaa käyttämään tätä titteliä. En tiedä menikö asia perille, vaikka huomautin siitä useamman kerran. Ehkä miestutkijan titteli olisi sopinut hänen juttunsa narratiiviin paremmin.

Jälkikäteen alkoi muutenkin harmittamaan, että suostuin haastatteluun. Olin valmistumaton haastatteluun. Vaikka sain sanottua mielestäni kaikista tärkeimmät asiat, olisi silti kannattanut puhua vähemmän. Silloin toimittajan olisi pakko ollut tarttua oleellisuuksiin. Sanotaan, että siteeraukset, joita toimittaja jutussa aikoi käyttää, eivät ole ehkä epäoleellisuuksia, mutta ei-niin-tärkeitä asioita ja sanomani jäi mielestäni hieman epäselväksi.

Toimittaja halusi siis tietää vasemmistolaisen miestutkijan (sic!) mielipiteen niin sanotusta uudesta miesliikkeestä. Yritin sanoa sen lisäksi, että kyse on loppupeleissä varsin pienestä vaikkakin äänekkäästä porukasta, niin sanotun uuden miesliikkeen suurin ongelma politiikan tutkijan näkökulmasta on se, että kyseinen liike ei ole kyennyt luomaan suhteita muihin kansalaisjärjestöihin, feministiseen liikkeeseen ja poliittisiin puolueisiin. Päinvastoin, niin sanottu uusi miesliike on lähinnä onnistunut arrogantilla tyylillään polttamaan siltoja. Jos niin sanottu uusi miesliike oikeasti haluaisi parantaa miesten asemaa ja poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia (kyseenalaistaa vain miehiä koskevan asevelvollisuuden, estää miesten syrjäytymistä ja parantaa isien asemaa), sen pitäisi kyetä yhteistyöhön. Harjoittaa politiikan taitoa, johon alussa viittasin: saada partikulaaristen intressiensä näyttämään yhteisten asioiden hoidolta.

Lopuksi toimittaja kysyi, mikä on mielestäni miesten asemassa merkittävin ongelma. Vastasin yleisen asevelvollisuuden. Se kun on ajankohtainen kysymys ajatellen puolustuspoliittista selontekoa ja sitä, että keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen on huolissaan lukion jälkeisistä välivuosista. On käsittämätöntä, että Vanhanen ei ole uskaltanut sanoa ääneen nimenomaan asevelvollisuuden olevan keskeisin syy nuorten miesten korkeakouluopintojen aloittamisen viivästymiseen. Olisin voinut myös mainita miesten välisen taloudellisen epätasa-arvon miesten merkittävimmäksi ongelmaksi. Tosin taloudellisen epätasa-arvon pohtiminen johtaa kysymään, mitä ”uutta” on uudessa miesliikkeessä? Eikö historiallisesti sosialismi poliittisen ideologiana ole pyrkinyt nimenomaan miesten välisen taloudellisen epätasa-arvon poistamiseen?

Niin, juttu, johon allekirjoittaneen siteerauksia kaivattiin, ilmestyy huomenna sunnuntaina mm. Aamulehden jonkun liitteen sivuilla. Onneksi en lue Aamulehteä.

Rakas päiväkirja, olen lähdössä viikoksi Tunisiaan maaliskuun lopulla kuten jo joulukuussa suunnittelin. Tarkemmin matka suuntautuu Soussen kaupunkiin. Se sijaitsee Tunisian keskiosan rannikolla ja on maan kolmanneksi isoin kaupunki 173 000 asukkaallaan. Kyseessä on vilkas yliopistokaupunki, jossa on kuulemma viehättävä vanha kaupunki (arab. medina) ja linnoitettu luostari (arab. ribat), joka oli keskiajalla muslimiritarien lymypaikka. Soussen ei pitäisi olla yhtä turismin pilaama kuin sen naapurikaupunki Monastir. Kummatkin ovat historiallisia kaupunkeja: foinikialaiset perustivat Soussen lähes kolme tuhatta vuotta sitten ja esimerkiksi toisen puunilaissodan aikana se toimi Hannibalin tukikohtana roomalaisia vastaan.

Viikon matkan ajattelin viettää lähinnä uimarannalla arskaa ottaen sekä kaupunkia kiertäen. Alun perin suunnittelin ottavani vähän tutkimuskirjallisuutta ja läppärin messiin, jotta voisin tehdä hieman töitä hotellihuoneen parvekkeella tai uima-altaalla, mutta sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Yhtenä tai kahtena päivänä poistunen kaupungista ja suuntana kulkuni kohti Tunisian pääkaupunkia Tunisia ja sen lähiössä sijaitsevia Karthagon raunioita. Kyseessä eivät ole puunilaissodan aikaisen Karthagon rauniot – roomalaiset tuhosivat ne sodan päätteeksi, vaan roomalaisen Karthagon rauniot. Soussesta Tunisiin pääsee kätevästi junalla ja Tunisin rautatieasemalta Karthagon raunioille pikaraitioteillä.

Kyllä, Tunisiassa ja Karthagossa on jo pikaraitioteitä toisin kuin Suomessa ja Tampereella. Tunisia on muutenkin edistyksellisin Välimeren arabimaista. Siellä kun on erinäisillä pakkolaeilla pidetty uskonnolliskonservatiiviset puolueet hallituksesta ulkona kuin Suomessa Kokoomus Urho Kaleva Kekkosen aikana. Tunisian poliittinen elämä muistuttaa kekkosslovakiaa: Ranskasta itsenäistymisen jälkeen vuonna 1956 maassa on vain kaksi presidenttiä, ensimmäinen, Habib Bourguiba, hallitsi maata yli 30 vuotta, jälkimmäinen, Zine el-Abidine Ben Ali, tähän mennessä yli 20 vuotta. Länsimaat ovat luonnollisesti antaneet siunauksensa tälle koska toinen vaihtoehto olisi edellä mainitujen uskonnolliskonservatiivisten voimien nousu maan johtoon.

Kirjoitan matkan jälkeen sekä kokemuksistani tunisialaisesta yhteiskunnasta että maan ja alueen historiasta enemmän…

Rakas päiväkirja, aikaisempina vuosikymmeninä vasemmistossa on aina tasaisin väliajoin juhlapuheissa aatteellisempaa politiikkaa, ideologian näkymistä käytännössä. Varsinkin silloin kuin sanojen ja tekojen välillä on ollut ylittämättömiä ristiriitoja (kuten vaalitappioiden tai reaalisosialismin romahtamisen jälkeen), viimeisenä oljenkortena on turvauduttu aatteellisuuteen ja ideologiaan. Minua tämä on aina ihmetyttänyt koska itse olen ymmärtänyt Karl Marxin ideologiakritiikin siten, että ideologia on porvarillista hapatusta, vastakkaista tieteelliselle tiedolle.

Jokin aikaa sitten silmiini osui Nykypäivä -lehden juttu – en nyt muista oliko se kolumni vai pääkirjoitus – jossa arvosteltiin puheita markkinaliberalismin lopusta. Kyseisessä jutussa viitattiin Adam Smithin näkymättömään käden käsitteeseen ja siihen, että smithiläisessä liberalismissa on kyse moraalisesta sitoutumisesta tiettyyn ihmiskuvaan, ei niinkään empiirisesti todennetusta asiasta. Ottamatta kantaa siihen, kuinka tärkeä näkymätön käsi de facto on oikeasti Smithin filosofiassa (ja mikä on sen suhde vaikkapa protestanttiseen predestinaatio-oppiin), jutussa oli huomion arvoista se, että Kokoomuspuolueen pää-äänenkannattaja on vajoamassa idealismiin hyläten pragmatismin, mistä Kokoomuksen politiikka on tullut tunnetuksi viime vuosina, kun vastuullinen markkinatalous ja kansainväliset suhteet eivät toimikaan niin kuin niiden ideologian mukaan pitäisi.

Nykypäivä näyttäisi olevan vähintään kaksi askelta konservatiivisempi kuin Kokoomuksen julkikuva edistyksellisinä boheemiporvareina. Siitä huolimatta jotain kokoomuslaisesta maailmankuvasta voi tulkita selailemalla lehden sivuja. Joka tapauksessa, Kokoomuksessa kannattaisi tutustua ranskalaisen filosofi Louis Althusserin ”hegeliläiseen” tulkintaan vallankumousjohtaja V. I. Lenin provokatiivisesta väitteestä, ”Marxin teoria on kaikkivoipa, koska se on oikea”. Nimittäin Althusserin mukaan Lenin tarkoitti tällä sitä, että Marxin teoria ei ole oikea sen perusteella, että sen menestys ja seuraukset olisivat sen osoittaneet oikeaksi, vaan se menestyy ja tuottaa vaikutuksia koska se on oikea.

Toisin sanoen onko vastuullisen markkinatalouden jälleen kriisiydyttyä Kokoomukselle jäämässä muuta lohtua kuin idealismi, aatteellisen politiikan toitottaminen? Lukemani jutun perusteella kun näyttäisi siltä, että Nykypäivä -lehdelle ”Smithin teoria on kaikkivoipa, koska se on oikea”.

Konkreettisemmin ilmaistuna, vielä alkutalvesta kuvittelin Kokoomuksen puheenjohtajalla ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisella olevan erinomainen pokka koska hän ilmekään värähtämättä uskotteli, että maailmantalouden taantuma ei heijastu Suomeen tai mitään tukipaketteja ei tarvita ja hallitusohjelmaa ei avata. Vasta myöhemmin tajusin, että Katainen ei ainoastaan ollut tuolloin tosissaan, vaan hän oli ja on yhä edelleen aivan kehällä vastuullisen markkinatalouden ajauduttua umpikujaan. Katainen ei tiedä mitä tekisi ja kuinka reagoida maailmantalouden romahtamiseen ja Suomea uhkaavaan lamaan. Hänestä ei ole johtajaksi poikkeustilassa. Se on pelottavaa ajatellen Kokoomuksen gallupsuosiota ja sitä, kuinka paljon valtaa Kokoomuksella on. Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sentään on puheissa alkanut pohtimaan vaihtoehtoja nykyisyydelle, kuinka valtiolaiva ohjattaisiin uusille vesille.

Rakas päiväkirja, Ylen TV-uutisten ykkösuutisena oli Taloustutkimuksen tekemä kysely, jonka mukaan Perussuomalaiset syövät kannatusta ennen kaikkea Keskustalta ja perussuomalaisia äänestäneet sijoittavat itsensä poliittiseen keskustaan, eivät ”äärioikeistoon”. Olin hieman pettynyt, että tutkimusjohtaja Juho Rahkonen, joka muuten aloitti samana vuonna opiskelemaan Tampereen yliopistossa kuin allekirjoittanut – muistan vieläkin kun keskustelimme keskenään ”inttijuttuja” ensimmäisellä varsinaisella yliopistoluennollani luentosalissa A1, ei viimeistä väitettä problematisoinut. Käsittääkseni hyvin harva ”äärioikeistoa” äänestävä yleensäkään sijoittaa itsensä ”äärioikeistoon”, vaikka ulkoa päin tarkasteltuna tällaiselle johtopäätökselle edellytyksiä olisi. Niin ikään väite siitä, että Perussuomalaiset on todellinen työväenpuolue, ei ollut uusi, mutta jutussa olisi voinut pohtia myös sukupuolieron merkitystä. Miksi miehet äänestävät niin paljon enemmän Perussuomalaisia kuin naiset?

Eilen illalla Ajankohtaisessa kakkosessa keskusteltiin maahanmuutosta. Tai ohjelma oli otsikoitu ”Maahanmuuttoillaksi”. Mutta koko keskustelu oli fiasko alusta alkaen ja suurin osa keskustelijoista erinomaisen pihalla. ”Keskustelu” kun keskittyi lähinnä pakolaisuuteen ja siitäkin pieneen osaan siitä, eli marginaalin marginaaliin. Kerrattakoon vielä, että ylivoimaisesti suurin osa maahanmuutosta johtuu työperäisestä muutosta tai avioliitosta. Ja pakolaisten vastaanottamisessa kyse on siitä, että joitain karirajamäkiä lukuun ottamatta enemmistö suomalaisista haluaa noudattaa kristillistä lähimmäisenrakkautta tai jotain muuta vastaavaa eettistä periaateaatetta ja Suomen valtion sitoumukset tiettyihin kansainvälisiin humanitaarisiin sopimuksiin ovat ilmauksia tästä.

Kolmanneksi voisi ottaa esille Kokoomuksen lehden, Nykypäivän, poliittisen linjan. Reilu viikko sitten lehti julkaisi jonkun yhdysvaltalaisen konservatiivin kirja-arvostelun, jossa väitettiin Pohjoismaisen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltioprojektin olevan fascismin sukulaisideologian. SDP:n puoluesihteeri veti tästä herneen nenään, vaikka väitehän ei ole mikään uusi ja sille löytyy tukea. Esimerkiksi ilmainen kouluruokailu on fascismia: lapset pakotetaan syömään terveellistä ruokaa, porkkanaraastetta ja salaattia, valtion laskuun. Vapaassa maassa lapset saisivat valita syövätkö hampurilaisia vai pitsaa; kouluruokailu olisi ulkoistettu vapaille markkinoille. Kansanterveys- ja liikuntaintoilu polveutuu enemmän tai vähemmän eugeniikasta. Tosin kysymykseksi jää, kumpi on enemmän fascismia: sosiaalidemokraattinen peruskoulu ilmaisine kouluruokailuineen vai kokoomuslainen pesäpalloilu liikuntatunneilla? Ja onko Suomi enää pohjoismainen hyvinvointivaltio vai ideologisesti enemmänkin itäeurooppalainen valtio sosiaalipolitiikaltaan – ja jos se on Kokoomuksesta kiinni, niin kohta myös geopolittisesti?

Mutta itseasiassa minun piti kirjoittaa eräästä toisesta Nykypäivän jutusta, johon kiinnitin huomiota jo kuukausi sitten, ideologian ja idealismin paluusta Kokoomuksen politiikkaan kun maailmantalous romahti. Palataan siihen ensi kerralla.

Rakas päiväkirja, synttärit ovat ohi ja alkuviikkoa olen viettänyt Hyvinkäällä. Huomenna palaan Tampereelle ja alan kirjoittamaan seminaaripaperia valtio-opin tutkijaseminaariin. Paperi toiminee pohjana myös Politiikan tutkimuksen päivien seminaarialustukselle. Tänään kokkailin maailman parasta paellaa. Se maistui erinomaiselle lehtisalaatin kanssa. Jälkiruoaksi tein vadelmamoussea.

Olen ruokamatkaillut Välimeren ympäri. Tammikuussa ostin keittokirjan, jossa oli marokkolaisia reseptejä; sahramilla maustettu sipulirusinakuskus on varsin mielenkiintoinen makuelämys. Aikaisempaan listaani kaupoista, joista haen tuoreimmat vihannekset ja vehnäisimmät leivät, lisättäköön Al-medina niminen kauppa Tampereella. Se sijaitsee Hämeenkadun loppupäässä lähellä Metsoa. Sieltä löytyy, ei ainoastaan mausteita halvemmalla kuin perinteisistä kaupoista ja lampaanlihaa ympäri vuoden, vaan ruokatarvikkeita ja mausteita, joita ei muualta kaupungista löydy laisinkaan. Helsingissähän on useita erilaisia etnisiä ruokia myyviä putiikkeja. Kuinka ihmiset pystyvät elämään paikkakunnalla, jossa ei ole itämaista ruokakauppaa tai edes Stockmannia?

Vasemmistonuorten tasa-arvo ja seksuaalisuuden monimuotoisuuden työryhmä eli seksiryhmä kokoontui toiseksi viimeiseen kokoukseen luokseni toissa viikonloppuna. Seksiryhmäläisille tarjosin ranskalaisesta keittokirjasta poimimani reseptin mukaan fenkolilla, punasipulilla ja vuohenjuustolla täytettyjä paprikoita, luonnollisesti patongin ja rucolasalaatin kera. Huomenna teen kurpitsapastaa (edellyttäen, että tähän vuodenaikaan kurpitsaa on saatavilla). En ole syönyt tämän vuoden puolen eineksiä lasinkaan jos pakastepitsaa ei lasketa ja käynyt niin sanotusti ulkonakin syömässä vain pari kertaa.

Seksiryhmä sai palkattua korkeakouluharjoittelijan tekemään järjestölle tasa-arvosuunnitelman. Harjoittelijan työn ohjaaminen lankesi allekirjoittaneen harteille. Se on ihan mukava ja varmasti opettavainen tehtävä, vaikka palkkaa allekirjoittanut siitä ei saakaan. Reilut viisi vuotta sitten hikoilin itse haastatteluissa hakiessani harjoittelupaikkaa. Nyt kun oli itse haastattelijana, muistui mieleen kuinka vaikeaa joistain kysymyksistä oli arvata mihin haastateltava niillä pyrki. Siksi pyrin ja pyrimme olemaan haastateltavalle armelias.

Niin ikään muutama viikko sitten sain miellyttäviä uutisia: allekirjoittanut on valittu lautamieheksi eli maallikkotuomariksi edustamaan kansan oikeustajua Tampereen käräjäoikeuteen. Kunnallisvaalit menivät näiltäkin osin nappiin: Vasemmistoliitossa luottamustehtävät jaetaan ehdokkaina olevien kesken ja juuri tuota paikkaa olin tavoitellut, se oli yksi syy miksi olin suostunut kunnallisvaaliehdokkaaksi. Lautamieheily kun antaa loistavan tilaisuuden nähdä valtion nurjaa puolta tutkijan kammion ulkopuolelta ja laajentaa omaa yhteiskunnallista tietoisuuttaan ja elämänkokemusta. Köyhälle apurahatutkijalle luottamistoimesta maksettava korvauskin on mukava lisä tuloihin, vaikkakaan se ei ole mikään suuri summa ottaen huomioon, että monien rikosjuttujen käsittely vie useamman päivän ja kokoajan on seurattava oikeudenkäynnin kulkua.