heinäkuu 2008


Rakas päiväkirja, kesän viimeinen kuu alkaa perjantaina. Istuessani iltaa parvekkeella auringonsäteet eivät enää jaksa lämmittää kuin vielä pari viikkoa sitten. Yöt ovat silti lämpimiä – on iltaterassien kuukausi (jolloin minut niin usein löytää Telakalta).

Olen jättämässä hiljalleen Rakkauden kesää ’08 taakseni ja palaamassa väitöskirjan pariin. Mitä tuosta kesästä jäi jäljelle?

Halu elää jälleen askeettisesti ja erakoitua – palata väitöskirjatyön pariin!

En ehkä puhuisi rakkaudesta, mutta sosiaalista elämää olen viime kuukaudet viettänyt ystävien ja tovereiden kanssa enemmän kuin vuosiin yhteensä, mikä näkyy siinä, etten juurikaan ajatellut väitöskirjaani. Rahaa ruokaan ja juomaan on kulunut kohtuuttomasti (oppiminen elämään jälleen vaatimattomasti vaatii ponnisteluita); ruokahaluni on ollut erinomainen, ruumis voinut hyvin ja henkinen vireystila loistava; kevään ja alkukesän ahdistuneisuudesta ei ole merkkiäkään. Todellakin! Kesä on puolustanut paikkaansa.

Rakkauden kesä ’08 muistutti minua siitä, etten ole menettänyt elämässäni mitään uhratessani viimeiset kymmenen vuotta yliopisto-opinnoille ja tutkimustyölle. Se on tehnyt elämästäni merkityksellisestä. Mitä enemmän olen viettänyt sosiaalista elämää, sitä vähemmän se on aina antanut minulle. Yritin kyllä kesän aikana tosissaan ymmärtää seuratessani ystävieni elämää miksi niin monella ihmisillä on pakollinen tarve seurustella tai etsiä seurustelukumppania. En löytänyt pihviä: menen ravitsemusliikkeisiin jatkossakin juttelemaan ystävien ja tovereiden kanssa sekä ennen kaikkea juomaan kaljaa, en vilkuilemaan naapuripöytiin (kuten niin monilla muilla syystä tai toisesta on tapana).

Tällä viikolla minun olisi pitänyt pitkästä aikaa hioa artikkelia kyborgeista ja suunnitella väitöskirjan johdantoluvun rakennetta, lähinnä olen ottanut Sorsapuistossa arskaa ja järjestellyt kotia. Siivosin ullakon lopputuloksena yksi kassillinen vaatteita UFF:ille vietäväksi, kolme pahvilaatikollista tavaroita kirpputorille, kaksi pahvilaatikollista tavaraa päätin säilyttää tavaroita ja vaatteita toistaiseksi ja yhden pahvilaatikollisen kannoin suoraan roskikseen. Nyt on hyvä mieli kun kaikki kaapit ja komerot ovat järjestyksessä ullakkoa ja kellaria myöten eikä mistään löydy luurankoja.

Rakas päiväkirja, muutama tarkennus teesiini keskustalaisista Suomen republikaaneina. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä kuinka Keskustan kannatus rakentuu samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa republikaanien: peruskannatus rakentuu konservatiiviselta maaseudulta, vaikka puolueen eliitillä on tiiviit ”vuorovaikutussuhteet” liike-elämään, toivosukareihin ja jormaolliloihin. Maaseudultakin muuttaneet Keskustan kannattajat suosivat amerikkalaista elämäntyyliä: hajanaista kaupunkirakennetta à la Nurmijärvi ja omakotitaloasumista, yksityisautoilua ja sen varaan rakennettavia kauppakeskuksia (engl. shopping mall).

Keskustan talouspoliittiseen ideologiaan kuuluu se, että jo entisestään maan- ja metsänomistajille annetaan tulonsiirtoja, vaikka talouspoliittisesti järkevämpää olisi verottaa puiden kaatamattomuudesta; vaaditaan vapaata kilpailua ja ammattiyhdistysten valtaa halutaan kaventaa, mutta samaan aikaan kaikista periaatteista ollaan valmiita luopumaan kun peruskannattajien edut ovat vaarassa. Keskustan sosiaalipoliittisista linjauksista kertoo se, että samaan aikaan puolue haluaa syrjäyttää heikko-osaisimmat nuoret yhteiskunnasta karsimalla työttömyysturvaa ja muita sosiaalisia ja poliittisia oikeuksia, mutta samalla vaatii opiskelijoita tekemään enemmän lapsia (kuten olemme tälläkin viikolla saaneet lukea lehdistä). Keskustan talous- ja sosiaalipolitiikka noudattaa monia republikaanien edustamia arvoja.

Näiden lisäksi Keskustan peruskannattajien suhde Euroopan unioniin ja Natoon on kuvaava. Samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa republikaaneissa on runsaasti liittovaltion vastaisuutta Keskustassa arvostellaan tavantakaa EU:ta. Ei myöskään ole itsestäänselvää, että kaikki republikaanit kannattaisivat Yhdysvaltojen sotimista ulkomailla – ainakaan jos Yhdysvaltojen valta-asemaa suhteessa Pohjois-Atlantin puolustusliiton maihin ja muihin liittolaisiin ei tuotaisi kokoajan esille. Enemmän kuin George W. Bush ja Collin Powell perusteli Irakiin hyökkäämisen tarpeellisuutta ulkomaille, oli puheet suunnattu oman puolueen epäilijöille.

Suomessa Eduskunnan oikeisto vs. vasemmisto -jako on periytynyt Ranskan Suuren vallankumouksen jälkeen muodostetun kansalliskokouksen paikkajaosta, jossa monarkian kannattajat (feuilantit) istuivat oikealla ja radikaalit (jakobiinit) vasemmalla. Historiallisesti se, että Kokoomuksen kansanedustajat istuvat oikeammalla Eduskunnassa kuin Keskustan, on mielekäs: Maalaisliitto ei koskaan kannattanut Suomeen monarkiaa ja kun taas Kokoomus perustettiin nimenomaan ajamaan monarkiaa Suomeen samoin kuin RKP (jonka kansanedustajat ovat äärioikealla Eduskunnassa).

Politiikan tutkimuksessa oikeisto/vasemmisto -erottelun rinnalla tehdään usein jaottelu puolueiden välillä myös konservatiisuus vs. liberaalisuus -akselilla. Niin ikään puhuttaessa poliittisesta oikeistosta tai vasemmistosta tarkoitetaan suhtautumista talouspolitiikkaa, ei sitä minkälaisen poliittisen järjestelmän tai valtiomuodon puolue tai poliitikko haluaa – valitettavasti. Nämä kategoriat ovat heijastumia siitä tosiasiasta, että politiikan tutkimus on par excellence angloamerikkalainen tiede.

Suomalaisessa politiikan tutkimuksessa puolueiden konservatiivisuus vs. liberalismi -akselin indikaattorina on esimerkiksi käytetty parin vuodentakaista äänestystä Eduskunnassa homo- ja lesboparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin. Se kun korreloi hyvin myös kansanedustajien muiden elämän ja -maailmankuvallisten kysymysten kanssa. Sen mukaan Keskusta on Suomen vanhoillisin puolue yhdessä Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten kanssa. Vapaamielisimpiä ovat Vihreät ja Vasemmistoliitto. Sen sijaan Kokoomus ei ole juurikaan sen konservatiivisempi puolue kuin Sosiaalidemokraatit, vaikka se esimerkiksi EU:ssa kuuluu konservatiiviryhmään.

Todellakin! Vaikka Kansallinen kokoomus on valtio-opillisesti konservatiivinen, on se monissa asioissa vapaamielisempi kuin edellä mainitut kolme puoluetta tai jopa SDP. Tämä selittyy sillä, että aristokraattinen elämänasenne on tiettyyn rajaan asti suvaitsevaista. Keikarointi muuttuu ongelmaksi vasta kun siitä tulee julkista tai kansan alkaa käyttämään samalla tavoin kuin herrat. Esimerkiksi taitelijoita ja heidän yksityiselämän oikkujaan kokoomuslaisuus on aina suvainnut paremmin kuin keskustalaisuus. Nykyäänhän tunnetaan jopa sellainen ambivalenssi käsite kuin boheemiporvari. Vaikka Republikaaninen puolue on Kokoomuksen sisarpuolue Yhdysvalloissa, väitän Keskustan (vahvistettuna Kristillisdemokraateilla ja Perussuomalaisilla) olevan lähempänä republikaaneja, tasavaltalaisia, ja Yhdysvaltojen olevan vailla Kokoomuksen kaltaista aristokraattista puoluetta.

Rakas päiväkirja, kirjoitan usein muistikirjaan asioista tai esineistä, joita täytyy tehdä tai hankkia. Seuraavanlaisia lauseita olen viimeviikkoina kirjoittanut ylös:

Polkupyörä: maastopyörä vai Jopo?
Tein vuosihuollon polkupyörälleni toissaviikolla ja asensin siihen lukon. Pyöräni on yli 10 vuotta vanha maantiepyörä. Siinä ei ole mm. lokasuojia, mikä on sateisella kelillä kieltämättä ongelmallista, eikä se muutenkaan sovi oikein kaupunkiajoon. Se saa kuitenkin kelvata seuraavat parivuotta. Sitten täytynee tehdä valinta maastopyörän ja Jopon välillä. Ihmeen kalliita nuo polkupyörät nykyään!

Miljoonasateen kaksi ensimmäistä levyä, Kitkerien neitsyiden Paras pysyä kotona ja Martti Servon & Napanderin Täysosuma
Ostan CD-levyjä tarkasti harkiten, usein käytettynä. Alkuvuodesta hankin tekemäni listan mukaan Suomi-progea, nyt luvassa ovat mm. Miljoonasateen kaksi ensimmäistä levyä. Alan tulla sen verran vanhaksi, että nostalgisoin: kuuntelin kyseisiä taltiointeja LP-levyltä ja C-kastelta aikoinaan samalla kun pelasin Commodore 64:lla Piratesia. En ole onnistunut vain löytyämään Pesuhuoneesta keittiöön ja Laukauksia viulukotelossa levyjä CD-formaatissa. Kitkerien neitsyiden Menestyksen salaisuus levyn hankin hiljalleen ja ihastuin siihen heti. Olin käynyt pari kertaa kyseisen poppoon keikalla, enkä ollut tullut ajatelleeksi Kitkerien kuulostavan niin hyvältä myös levyltä (itse asiassa jopa upeammalta koska sanoituksissa saa paremmin selvää). Bändin ensimmäistä levyä ei niin ikään löydy mistään kaupasta. Täytynee ottaa yhteyttä sähköpostin kautta levy-yhtiöön tms. Samalla voisi kysyä syksyn kiireistä: jos Vasemmistonaiset antavat projektirahaa, tarkoitus olisi pyytää Kitkeriä neitsyitä esiintymään järjestämäämme vaalitapahtumaan syys- tai lokakuussa. Myös Martti Servo & Napanderin Täysosuma on hakusessa. Kaksi viimeistä levyä (joista ensimmäinen on loistava, toinen oli pettymys) löytyy kokoelmistani, samoin kuin Martin varhaistuotantoa luotsaava konserttitaltiointi Avatkaa ovi! Täysosuma puuttuu niin sanotusti välistä.

Kirjat: Westö, Brecht, Hemingway, Hesse, Liksom, Pohjola
Ensimmäisen kirjailijan Finlandia-palkinnonkin voittanutta teosta luen parhaillaan. Viimeisenä mainitun kirjailijan tapasin Porissa Uuden vasemmiston kokoontumisajoissa ja ostin kyseisen kirjailijan uunituoreen teoksen kirjahyllyyni jo sen saamien hyvien kritiikkien ansiosta – ja mielenkiintoiseltahan se vaikuttaa. Rosa Liksomin tuotantoon minun on pitänyt tutustua jo pidemmän aikaa muuten vaan. Väliin jääneiden kirjailijoiden teoksia löysin kirjahyllystä palloillessani edellisessä merkinnässä mainitsemallani Pohjois-Pohjanmaalla ja otin ne mukaani luettavaksi.

Uusi puhelin vai uusi akku vanhaan?
Jos totta puhutaan, olin hetkellisesti netissä viikonloppunakin. Nykyinen kännykkäni kun on Nokian 9300 eli rahvaanomaisesti sanottuna kommunikaattori. En kuitenkaan ole tyytyväinen puhelimeeni, se on liian hieno, en tarvitse sen ominaisuuksia ja niiden käyttö tulee kalliiksi. Sen sijaan kaipaan mm. FM-radiota. Voisin myös boikotoida Nokiaa? Toisaalta lukuun ottamatta peruspuhelimia kännykätkin ovat turhan hintavia. Yksi vaihtoehto olisi, että toistaiseksi pidättäydyn kommunikaattorissa ja ostan siihen uuden akun. Sen vanha akku kun piiputtaa.

Siivoa liinavaatekaappi
Muut kaapit alkavat olla järjestyksessä – toistaiseksi. Vaatekaapin yläpuolella olevan liinavaatekaapin sen sijaan olen unohtanut.

Kirpputori
Liittyen edelliseen, siivottuani kaappeja turhaa tavaraa on kertynyt kertynyt useamman pahvilaatikollisen verran. Laatikoiden sisällöstä ainakin osan voisi viedä kirpputorille. Kyllä niiden tuloilla yhden ravintolaillallisen kustantaisi.

Öljyvärit Siinalle
Lainasin tältä nuorelta sydämelliseltä ja välittömältä, audiovisuaalista viestintää opiskelevalta, nuorelta naiselta David Bowien koko 1970-luvun tuotannon. Vastapalvelukseski ajattelin antaa hänelle vanhat öljyvärini, itse en ole maalannut tai piirtänyt moneen vuoteen, olen toteuttanut itseäni muulla tavoin kuten kirjoittamalla tätä päiväkirjaa.

Valokuvien kanssa kikkailua
Kiintolevylle on kertynyt useamman gigan verran valokuvia. Olen myös luvannut koota ottamiani kuvia CD:lle ja toimittaa ne eteenpäin.

Akku-kahva ja uusia objektiiveja?
Hankkiessani 3 vuotta sitten järjestelmäkameran ajattelin sen olevan 10-15 vuoden investointi. Nyt kameran akku on jo mennyt varsin huonoon kuntoon. Runkoa en vielä ole valmis vaihtamaan vaikka sillä on otettu jo lähes 10 000 kuvaa. Yksi vaihtoehto olisi hankkia akkukahva. Samalla täytyy harkita paremman pidempipolttovälisen objektiivin ostamista kuin nykyinen Sigmani. Canon toi hiljalleen uuden 55-250 mm polttovälin kuvanvakaajalla varustetun objektiivin markkinoille. Se on suorastaan epäilyttävän halpa; onkohan se optiikaltaan kovinkaan laadukas? Sain myös loistavan vinkin linssipeipistä, jolla pystyisi ottamaan mitä erikoisempia taidevalokuvia. Nämä kaikki yhdessä olisivat vaan aika kalliita investointeja?

VÄIKKÄRI!
Tähän ei lienee lisättävää.

Apurahahakemukset & ansiosidonnainen
Olen kesäkuun alusta asti ollut siis ansiosidonnaisella päivärahalla. Jotta en jämähtäisi ihan demariksi viimeistään syksyllä pitäisi kirjoittaa apurahahakemukset kolmelle eri säätiölle. Toivottavasti näiden hakemusten kirjoittaminen motivoisi myös väitöskirjan kimppuun ja paluulle tiedeyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Rakas päiväkirja, viikonlopun vietin Pohjois-Pohjanmaalla äidinpuoleisen suvun vanhalla
tilalla, joka on viimeiset 20 vuotta toiminut lähinnä kesänviettopaikkana. Aikaisemmin kävin siellä vuosittain, joskus kahdestikin, viime vuosina kuitenkin joka toinen vuosi. Nyt harkitsin lähtisinkö  ollenkaan, mutta sain motivoitua itseni sillä syyllä, että kyseessä lienee viimeinen kerta kyseisessä  paikassa: talo on huonossa kunnossa ja minulla itselläni ei ole mitään tunnesiteitä sitä kohtaan, lähinnä päinvastoin. Minulla on aina ollut kiire sieltä pois.

Vaikka kuinka yritän ymmärtää pohjalaisuutta, mielestäni Pohjois-Pohjanmaa on surullista seutua, jonka synkkyydestä ei saa edes goottiromantiikkaa: savisia peltoja, soisia kitukasvuisia metsiä, hyttysiä, ahdasmielisiä lestadiolaisia, korkeat itsemurhaluvut ja alkoholinkulutus – Keskusta-puolueen monopoli kunnallispolitiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tästä kaikesta huolimatta, on myönnettävä — niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin – , että ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä sain rauhoituttua, mietittyä väitöskirjaa, ystävyyssuhteita, syksyn aikatauluja sekä kunnallisvaaleja vihtoessa itseäni pienessä puulämmitteisessä saunassa – siihen asti kunnes aloin kaipaamaan ystäviäni ja sosiaalista elämää.

Ensi viikonloppuna Kotkan meripäivät…

Rakas päiväkirja, keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa suurempia veronalennuksia kuulemma kuin hallitusohjelmaan on kirjattu. Vihreät kiiruhtivat tukemaan Vanhasen ehdotusta jotteivät erottautuisi edukseen hallituksessa. Samaan hengenvetoon Vanhanen tyrmää SDP:n uuden puheenjohtajan Jutta Urpilaisen esityksen kunnallisten päivähoitomaksujen poistamisesta. Ei ole epäilystäkään siitä, ettei Urpilainen olisi moista ehdottanut jos demarit olisivat hallituksessa, mutta esityksestä tuli Vanhasen kömpelyyden takia onnistunut. Kun Vanhanen samanaikaisesti puhumaan veronkevennyksistä ja kieltäytyy tarkistamasta päivähoitomaksuja, niin mielikuvayhtälö on selkeä valistuneille kansalaisille: keskiluokalle ja yläluokalle lisää tulonsiirtoja yksinhuoltajilta ja alempien yhteiskuntaluokkien naisilta, jotka todellisuudessa tuottavat suuren osa tämänkin maan bruttokansantuotteesta ilman mitään niin sanottuja maatalous- tai yritystukia.

Ongelma vain on, etten juurikaan ole tavannut valistuneita kansalaisia keskustalaisten joukosta. Keskustan äänestäminen kun ei perustu järkisyille, vaan siihen kasvetaan. Sitä paitsi suurin osa keskustalaisista äärimmäisessä konservatiivisuudessaan ja ahdasmielisyydessään ihailee porvarillista perhemuotoa, jossa mies käy töissä ja nainen hoitaa lapsia kotona; tuloerojen kasvusta yhteiskunnallisena ja eettisenä kysymyksenä ei välitetä, vaan se nähdään jopa suotavana niin kauan kun se ei osu omaan nilkkaan (ja silloinkin se selitetään jollain tavalla pois ja jatketaan Keskustan kannattamista); retoriikassa puolustetaan pienyrittäjyyttä, mutta ostoksen tehdään S-marketin monopolista tai Ideaparkeista, jotka nimenomaan ajavat yksityisyrittäjiä konkurssiin. Jos omatunto alkaa liian paljon kolkuttamaan kekustalaista, mennään kokoperheen voimin sunnuntaikirkkoon jottei itse tarvitsisi miettiä eettisiä kysymyksiä, hyvän ja pahan käsitteitä.

Tänään Iltasanomat on myös kiitettävästi jatkanut Vasemmistoliiton vaalirahakuvioiden selvittämistä. Tosin lehti käyttää ilmaisua sotku, mutta ihmettelen vain missä sotku on? En näe mitään sotkua, vaan hyvin loogisen toimenpiteen, jolla nimenomaan yritetään välttää jääviydet. Kyse on siis siitä, että Yrjö Sirolan säätiö, jonka hallituksessa vaikuttaa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhosen elämänkumppani, on antanut rahaa Ohjelmatyö ry:lle ja se taasen eteenpäin Korhosen vaalikassaan. Ongelmia olisi tullut silloin jos Sirolan säätiö olisi rahoittanut suoraan Korhosen vaalikampanjaa. Toinen kysymys on se, että mitä sanovat Sirolan säätiön säännöt vaalirahoituksesta. On hyvä, että niistä keskustellaan. Kun aikoinaan aloitin väitöskirjan kirjoittamista, niin lähetin Sirolan säätiöönkin apurahahakemuksen – turhaan. Nyt kun Sirolan säätiön todellisista tarkoitusperistä muistutetaan oikein lehdistön taholta, niin irtoaisikohan rahaa allekirjoittaneellekin helpommin?

Pari päivää sitten lehdissä taasen ihmeteltiin kuinka Vasemmistonuoret jakavat niin ikään toisen säätiön kautta rahaa. Myös kyseisessä jutussa vihjailtiin, että kansanedustaja Paavo Arhinmäen vaalirahoituksessa olisi jotain outoa. Vasemmistonuoret – kuten muutkin poliittiset nuorisojärjestöt halujen ja kykyjen mukaan – rahoitti omia eduskuntavaaliehdokkaitaan. Arhinmäki oli vielä eduskuntavaalien aikaan tarpeeksi nuori saadakseen rahaa Vasemmistonuorilta. Jokainen ehdokkaana ollut Vasemmistonuori, joka haki rahoitusta keskustoimistolta, sai noin 500 euron perusavustuksen ja enemmänkin jos Vasemmistonuorten hallitus katsoi kampanjan olevan uskottava tai sen tuovan kriittisiä ääniä vaaleissa tai nostattavan jonkin ehdokkaan osakkeita seuraavissa vaaleissa. Arhinmäen vaalikampanjaa pidettiin kaikista tärkeimpänä ja siksi hän myös sai eniten rahaa.

Mitä Ohjelmatyö ry:hyn tulee, on sen toimintatapoja kritisoitu voimakkaasti myös puolueen sisältä ja Vasemmistonuorista. On ymmärrettävää, että vaaleissa on kärkiehdokkaita, jotta puolue saisi enemmän paikkoja eduskuntaan kuin ”äänimäärä oikeuttaisi”. Mutta on ongelmallista kun rahoituspäätökset tehdään enemmän tai vähemmän suljettujen ovien takana ja puolueen vanhuksiin näyttäisi edelleen vaikuttavan vanhat osapuolijaot. Itseäni häiritsee ennen kaikkea sukupuolijakauma: vasemmistolaisia naisia olisi pitänyt tukea huomattavasti voimakkaammin kuin nyt tehtiin. Sen sijaan oikeistolaisella valtamedialla ei pitäisi olla mitään valittamista Ohjelmatyö ry:n toimintavoista. Se kun tuki voimakkaasti esimerkiksi ydinvoimaa kannattavia ay-taustaisia Vasemmistoliiton ehdokkaita eikä mitään ituhippi-idealisteja.

Rakas päiväkirja, sunnuntain kunniaksi tein kasvisruokaa: lehtisalaatin, oliiveilla, tomaateilla ja kurkulla sekä paahtoleipiä vuohenjuustolla ja pestolla. Kaiken lisäksi edellisellä viikolla käytin kahvin kanssa soijamaitoa ja siirryin lajittelemaan tavallisen talousjätteen ja biojätteen erikseen. Yhden hengen taloudessa biojätteiden määrä on niin vähäinen, että olen epäillyt jätteiden erittelyn mielekkyyttä varsinkin sen jälkeen kun edellisessä asunnossani banaanikärpäset muuttivat joka syksy asumaan roskiksessa lymyileviin kahvinpuruihin. Paperinkierrätystä olen harjoittanut jo aikaisemmin. Olenpa eettinen kuluttaja!

Jos vakavasti ajattelee, niin vasemmistolainen kuin olenkin, olen hyvin kriittinen tai vakavana eettisyydestä puhuttaessa. Kysyn aina mitä on eettisyys, mitä sillä tarkoitetaan? Sillä kun nykyään näyttää olevan mahdollista perustella melkein mitä tahansa. Eettisyydellä on tyhjä merkitys siinä missä vaikkapa käsitteellä demokratia ennen kuin sen sisältö määritellään. Kaiken lisäksi eettisyyden sisällöttömyys (samoin kuin käsitteen demokratia vulgaari käyttö) nivoutuu niin kyseenalaisen hyvin kapitalismiin: puhutaan siis eettisestä kuluttajuudesta tai eettisestä sijoittamisesta.

Aina välillä olen vakavasti miettinyt kasvissyöjäksi ryhtymistä, mutta kyseessä ei ole ollut niinkään poliittiset tai eettiset syyt kuin se, että olen huomannut monien kasvissyöjien olevan yksinkertaisesti taitavimpia kokkeja kuin kokolihaa syövien tavispalleroiden. Kaikkihan sen tietää, että puhe puhtaasta suomalaisesta ruuasta on lähinnä mainoskikka. Ainakaan perinteinen suomalainen ruoka, jota maustetaan lähinnä rasvalla, suolalla ja edistyksellisimmät jopa valkopippurilla, ei ole terveellistä. Sen todistavat jo tilastot sydän- ja verisuonitaudeista. Ongelmaksi pohdinnoissani on noussut kuitenkin se, että joutuisin alkamaan samantien vegaaniksi koska en muutenkaan syö juurikaan juusto- tai maitotuotteita (tänään tein poikkeuksen). Proteiinien hankkiminen ainoastaan soijasta, tofusta ja seitanista ei ainoastaan supistaisi eikä laajentaisi ruokatottumusteni ja makujen kirjoa, vaan ruuanlaittoon menisi entistä enemmän aikaa. Vaikka tykkään kokkailla toisinaan, on päiviä jolloin olen patalaiska tekemään safkaa ja suuntaan liian helposti snägärille jos ei muuta ole saatavilla.

Kolmanneksi kasvissyöjäksi tai vegaaniksi ryhtymistä en näe niinkään kapinana vai vaihtoehtona nykyiselle järjestelmälle, vaan mielestäni se on yksi porvarillisen hegemonian ja kapitalistisen tuotantokoneiston luoma kuluttajasubjektina olemisen muoto, turhan helppo identifioitumisen kohde.

Vanha hyvä opiskelijatoverini on saanut valtio-opin gradunsa valmiiksi hiljattain. Sen nimi on mielenkiintoisesti Kuluttamalla maailmaa muuttamaan? – Poliittisen kuluttamisen teorian marxilainen tarkastelu. Tulen varmasti referoimaan sitä kun saan sen käsiini.

Rakas päiväkirja, sen lisäksi, että olen itse lupautunut kunnallisvaaliehdokkaaksi Vasemmistoliiton listoille, olen toisen vasemmistoliittolaisen ehdokkaan, Mari-Helmi Pirhosen, vaalipäällikkö. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa lähes kaksi vuotta sitten alkusyksyisellä leirillä Tampereen Kämmenniemessä. Hän oli juuri muuttanut Tampereelle Kotkasta opiskelemaan parturikampaajamaskeeraajaksi. Olin ylpeä hänestä jo tuolloin: näin hänessä yhteiskunnallisesti tiedostavan naisen, joka piti tyylikkäästi ja kauniisti huolta feminiinisyydestään.

Myöhemmin olen oppinut tuntemaan Pirhosen älykkäänä, hilpeänä ja sivistyneenä nuorena naisena: jos kaipaan vinkkejä mitä kaunokirjailijoita kannattaa lukea, kysyn niitä häneltä. Ystäväksi Pirhonen otti minut kun tulin hänen syntymäpäivilleen keväällä vuonna 2007; kesän ja syksyn aikana tutustuimme toisiimme paremmin Tampereen yöelämässä pitäessäni Pirhoselle seuraa kun hänen silloisella seurustelukumppanillaan (joka niin ikään on tuttaviani) oli muita kiireitä. Nyt viimeisten kuukausien aikana olemme tavanneet lähes päivittäin – niin usein että olen joutunut jopa laiminlyömään muita ystävyyssuhteita – joko Vasemmistonuorten kokouksissa tai tapahtumissa tai sitten muuten vain olemme istuneet Piiassa ja Rengissä tai muualla juomassa kahvia tai olutta ja keskustelleet.

En osaa kuvailla lyhyesti ystävyyssuhdettamme. Se on jotain jota olen toivonut nuorestapitäen: olisi vastakkaista sukupuolta oleva sydänystävä, jolla voi kertoa ilot ja surut. Todellakin! Meillä kummallakin on ollut suruja ja huolia enemmän kevään ja kesän aikana kuin iloa jaettavana. Se on tehnyt ystävyyssuhteestamme raskaan: riitelemme välillä kuin vanha pariskunta. Tällainen käyttäytyminen on herättänyt muissa ihmisissä epäilyksiä, että meillä olisi muunkinlainen suhde kuin ystävyyssuhde. Puolitutut ja tuntemattomat epäilevät jopa meidän seurustelevan. Me olemme kuitenkin vain ystäviä: Pirhosella on muita ihmissuhdekuvioita, minä taas en osaa kaivata muuta kuin lämmintä ystävyyttä.

Myös muuten elämänarvomme ja -tapamme eroavat toisistaan. Vaikka Pirhonen on akateemisesta suvusta ja lukenut, on hänellä hyvinkin työväenluokkalainen habitus. Minä taasen olen sosioeknomiselta taustaltani työväenluokkalainen, mutta käyttäydyn kuin väärinymmärretty älykkö. Pirhonen on sosiaalisesti ja psykologisesti suorastaan pelottavan lahjakas, minä en.

Minulle on ilo olla niin ihanan ihmisen vaalipäällikkö kuin Mari-Helmi.

Seuraava sivu »