syyskuu 2011


Rakas päiväkirja, kävin kaukopartiossa Tukholmassa loppuviikosta tarkastamassa onko etuvartio Slussenin siltojen alla kunnossa sekä Tekniska museetissa katsomassa Nasan aitoja Mercury, Gemini, Apollo -kapseleita sekä avaruussukkula Atlantiksen ohjaamon ja miehistötilan kopiota.

Syksyisen retkeni aikana perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho oli erotettu kahdeksi viikoksi puolueen eduskuntaryhmästä varoitukseksi. Hän kirjoittanut Kreikasta ja sotilasjunasta.

Tänään sunnuntaina SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen oli Helsingin Sanomien mukaan sanonut, että jos perussuomalaiset eivät sanoudu tiukemmin äärilaitansa näkemyksistä irti, on vaarana perussuomalaisten pysyvä asemoituminen parlamentaarisen hallitustyöskentelyn ulkopuolelle. Lipposen mielestä perussuomalaiset eivät tiedä minkälaisilla asioilla he leikkivät.

Materialistisena politiikan tutkijana olen ihmetellyt – jälleen kerran – moralisoivaa suhtatumista perussuomalaisiin. Miksi kukaan ei ole vaivautunut kommentoimaan itse asiaa, tyrmäämään Halla-ahon väitettä sotilasjuntan ylivoimaisuudesta verrattuna liberaalidemokratiaan. Esimerkkejä ei olisi vaikea keksiä.

Mieluummin kuin kauhistella Eiran bunkkerifilosofin lausuntoja, voisi Lipponen tai joku muu sanoa, että Kreikan ongelmat eivät johdu siitä, että siellä ei ole sotilasjunttaa, vaan kyseistä maata vaivaavat korruptio ja nepotismi, jotka ovat olleet aiheuttamassa talouskriisiä, ovat seurasta nimenomaan siitä, että Kreikassa oli vuoteen 1975 asti sotilasjuntta (mitä ennen se oli ollut monarkia).

Etelä-Amerikan muut ovat vielä parempi esimerkki. Argentiinassa oli vielä 1950-luvulla korkeampi elintaso kuin Etelä-Euroopan maissa, joissa vaikuttivat sotilasjuntat. Mutta 1960-ja 1970-luvuilla Etelä-Amerikan maista yksi toisensa perässä vajosi diktatuuriin ja seuraavalle vuosikymmenelle tullessa niistä oli tullut kehitysmaita. Vasta demokratiaan paluu mahdollisti vapauden ja taloudellisen kasvun 1990-luvun lopulta lähtien – nykyään ne ovat maailmantalouden vetureita.

Halla-aho haluaa downshiftata sotilasjuntilla Euroopan valtiot kehitysmaiksi. Tällöin Suomeen ei enää hänen pelkäämiään maahanmuuttajia virtaisi: vuoksi kääntyisi Suomesta takasin ulkomaille kohti Slussenin siltoja. Toisin kuin Lipponen antaa ymmärtää, Halla-aho ja perussuomalaiset ovat hyvin tietoisia tekemisistään.

Mainokset

Rakas päiväkirja, olen yrittänyt monesti miettiä, että mitä niin sanotut maahanmuuttokriitikot tarkoittavat monikulttuurisuudella tai sillä, että he vastustavat monikulttuurisuutta.

Nyt taidan ymmärtää mitä he sillä tarkoittavat.

Eilen Helsingin Sanomat uutisoi Ison-Britannian pääministeri David Cameronin haluavan vähemmän tasapäistämistä ja enemmän yksityiskouluja sekä vastuuta perheille. Konservatiivit uusin iskulause on ”big society”, valtiollisten instituutioiden ulkoistaminen.

Cameronin mielestä sosiaaliturvaa olisi myös leikattava oppilaita, jotka pinnaavat kouluista.

Valtion julkisesti rahoittamat koulut yhtenäisine opetusohjelmineen ja ”tasapäistämisineen” ovat tuottaneet yhtenäiskulttuuria. Koululaitos on kurinpidollinen instituutio siinä missä miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija, jossa kaikki miehet on pakotettu käyttäytymään yhdenmukaisesti ja pukeutumaan univormuun.

Sen sijaan yksityiset vapaakoulut omine opetusohjelmineen ja kurinpidollisen vallan ulkoistaminen perheille tai yhteisöille tuottavat monikulttuurisuutta.

Voisi sanoa, että mitä enemmän bruttokansantuotteesta kierrätetään veroina julkisen sektorin kautta, sitä monokulttuurisempi yhteiskunta, ja mitä alhaisempi veroaste, sitä monikulttuurisempi yhteiskunta.

Kulttuuri ei synny pyhästä hengestä (niin kuin Hegel asian ilmaisi), vaan materiasta (kuten Marx asian osoitti). Yhtenäiskulttuurin luominen tarvitsee rahaa, ei isoa yhteiskuntaa vaan ison julkisen sektorin, valtion, joka kurittaa kansalaisiaan.

Suomessa bruttokansantuotteesta julkisen sektorin kautta kierrätettiin eniten sota-aikana, mikä pohjusti 1950-luvun väitettyä yhtenäiskulttuuria.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nikolai Sarkozy aikaisemmin tänä vuonna ilmoittivat pettyneensä monikulttuurisuuteen (tai jotain sinne päin). Iso-Britannian pääministeri David Cameron näyttää uivan vastavirtaan.

Tai sitten eurooppalaisten konservatiivipoliitikkojen sanojen ja tekojen välillä on ristiriita.

Rakas päiväkirja, olenpa tässä kirjoitellut uutta artikkelia, jonka lähettänen lokakuussa tieteelliseen julkiasuun arvioitavaksi. Kyseessä on vanhan propellipäitä käsitelleen seminaaripaperini uudelleenlämmittely. Artikkelissa pyrin vastaamaan kysymykseen, miksi nimenomaan nuoret miehet ovat innostuneita kolmannen aallon oikeistoradikalismista.

Empiirisenä materiaalina artikkelissa käytän muun muassa oululaisen perussuomalaisten kansanedustajan ja eduskunnan kuopuksen Olli Immosen kotisivuja ja blogikirjoituksia.

Kirjoitus on edennyt ja uskaltaudun tässä vaiheessa tekemään muutaman huomion.

Immosen kotisivut ovat selkeät ja kokoavat erinomaisesti etusivulle yhteen ne teemat (vasemmalla reunassa) ja nettiyhteisöt (oikea reuna), joista kolmannen aallon oikeistoradikalismi Suomessa rakentuu: Hommafoorumi, Jussi Halla-ahon blogi, Sanan vapauden puolesta ry ja perussuomalaiset.

Immosen blogikirjoitukset eivät sisällä mitään sellaista uutta ”caustia”, josta Hommafoorumia tai Halla-ahon blogia seurannut ei tietäisi tai olisi kuullut. Poikkeuksen tekee muutama kirjoitus Oulun paikallispolitiikasta (jotka nekin liittyvät enemmän tai vähemmän maahanmuuttopolitiikan arvosteluun). Immonen kierrättää vanhaa.

Politiikan tutkijalle yllätys onkin se, että Immonen on täysin reaktiivinen toimija suomalaisessa kolmannen aallon oikeistoradikalismissa. Hän ei tuo keskusteluun mitään uusia teemoja tai edes lämmittele halla-ahomaisesti tyyli-intensiivisellä retoriikalla. Hän on harmaa kuin Matti Vanhanen tai Gandalf Harmaa asian ilmaisee: ”Aivan yksinkertaista: Liian yksinkertaista oppineelle tietäjälle näinä epäluuloisina aikoina” (Tolkien, 1966/1991, 274). Immonen on niitä harvoja kansanedustaja herra Hakkaraisen rinnalla, joilla ei ole ylioppilastutkintoa.

Immonen sai lähes 6 500 ääntä vaaleissa; häntä ei käy aliarvioiminen.

Selkeydessään ja yksinkertaisuudessaan Immosesta paljastuu lahjakas nuori poliitikko. Hän on kääntänyt vahvuudekseen sen, ettei hänellä ole itsellään mitään sellaista sanottavaa, jota joku toinen jossain muualla ei olisi koskaan sanonut. Immonen lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Immosen ei tarvitse keksiä mitään uusia avauksia tai osoittaa johtajuutta, koska hän voi poimia eniten keskustelua herättäneet teemat Hommafoorumilta ja kirjoittaa niistä kokoavan kirjoituksen blogiinsa, jonka linkittää takaisin Hommafoorumille. Hänen potentiaaliset äänestäjät saavat lukea Immoselta näkemyksiä, jotka he ovat sananmukaisesti itse valmiita allekirjoittamaan. Todellista internetaikakauden populismia! Tämän kaiken Immonen voi tehdä kotona istuen siinä missä Soini joutuu kiertämään turuilla ja toreilla ympäri suomenmaata saadakseen selville vanhemmilta ihmisiltä, mitä he haluavat kuulla hänen sanovan.

Politiikkojen poliittisen spektrin koko laajuudelta olisi opittavaa Immoselta.

Kun lähdin lukemaan Immosen blogia, hypoteesinani olisi löytää sieltä ainakin jotain avoimen naisvihamielistä samalla tavoin kuin Halla-ahon kirjoituksista kyetäkseni linkittämään sen Klaus Theweleitin teokseen Männerphantasien ja Juha Siltalan Sisällissodan psykohistoriaan. Mutta tätä hypoteesia joutunen tarkastelemaan uudelleen.

Ei Immonenkaan maahanmuuttajanaisia subjekteina pidä ja äärettömyys tai kaoottisuus yhdistyy hänelle feminiiniseen, mutta hänen kirjoitustensa viholliskuva ei ole samalla tavoin misogynian läpäisemä kuin Halla-aholla, joka uskottelee punavihreiden feministien olevan pahuus itse.

Kolmannen aallon oikeistoradikalismin sisällä näyttääkin olevan enemmän variaatioita kuin oletin. Immostakin inhimillisemmän kuvan itsestään on onnistunut antamaan perussuomalaisten turkulainen kansanedustaja Maria Lohela, jota Halla-aho niin ikään suositteli äänestämään tai laskee hänet omiinsa. Minusta Lohelan hallitusohjelmaa käsitellyt puhe eduskunnassa analyyttisyydessään olisi hyvinkin voinut olla jonkun punavihreän feministin tai tamperelaisen sosiologin kynästä.

Ymmärrän vapauspuolueen Olavi Mäenpään katkeruutta.