helmikuu 2012


Rakas päiväkirja, kolmekymmentä vuotta sitten käyty Falklandin sota on erinomainen esimerkki siitä, että sodan voi voittaa strategisesti häviämällä lähes jokaisen taistelun taktisesti. Iso-Britannian laivastotappiot olivat moninkertaiset verrattuna Argentiinaan, mutta silti Argentiina sai torjuntavoiton eli hävisi sodan. Toiseksi sodan syy oli klassinen: kummankin osapuolen oli siirrettävä huomio sisäpoliittisista epäonnistumisista ulkoiseen uhkaan.

Viime päivinä tilanne on jälleen kiristynyt eteläisellä Atlantilla. Mutta ennen kuin Queen Elizabeth luokan lentotukialukset valmistuvat vuosina 2016 ja 2018, ei David Cameronin kannata matkia Margaret Thatcheria saadakseen työväenluokkaiset miehet äänestämään konservatiiveja tai yliopisto-opiskelijat unohtamaan liberaalipuolueen petoksen sen hyväksyttyä lukukausimaksujen korostuksen vastoin vaalilupausta.

Mielestäni Suomen Margaret Thatcher on nykyinen kuntaministeri Henna Virkkunen.

Hän on ymmärtänyt rakenteellisten muutosten olevan tärkeämpiä kuin sen, mitä rakenteissa tämän jälkeen touhutaan. Tarkoitan, että poliittista virtuoosimaisuutta on päivänpolitiikan reunaehtoja määrittelevien rakenteiden uudistaminen omien päämääriensä mukaisesti, ei se arkipäiväinen päätöksenteko jälkikäteen näissä rakenteissa, mitä yleensä politiikaksi kutsutaan. On ihan sama mitkä ovat poliittisten ryhmien voimasuhteet, jos budjettiraamista päättävät viime kädessä samat liiketaloustieteen ja hallinto-opin kurssit keskinkertaisilla arvosanoilla suorittaneet kokoomushenkiset valtiovarainministeriön virkamiehet.

Virkkunen on osoittanut jo kahteen kertaan virtuoosimaisuuttaan. Ensin hän heikensi yliopistodemokratiaa yliopistolakiuudistuksella ja nyt kuntademokratiaa kuntalakiuudistuksella. Tarkoituksena kummassakin on ollut vahvistaa kokoomuksen ja sen sidosryhmien valtaa ja pääomavirtoja uhraamalla ensin suomalainen tieteellinen tutkimus, sitten kunnallinen itsehallinto ja palvelut.

En ymmärrä miksi Virkkusta arvostellaan.

Varsinkin keskustapuolueen ja Mari Kiviniemen kuntauudistusta kohtaan esittämä kritiikki tuntuu politiikkaa seuraavasta kohtuuttomalta. Keskusta kun oli yliopistolakia tukemassa ja se perustui aivan samanlaiselle logiikalle kuin kuntalakiuudistus. Niin ikään kuntalakiuudistusta ei nähdäkseni voida erottaa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden tai vaikkapa kouluruokailun ulkoistamisesta kokoomuslaisille ja keskustalaisille niin sanotuille yrittäjille. Keskusta on ollut ajamassa kritiikittömästi ulkoistamisia ja yksityistämisiä.

Toivo Sukarista ja Ideaparkista lienee turha edes muistuttaa. On jotenkin absurdia edes yrittää esittää vastustavansa kuntapalveluiden keskittämistä suurimpiin asutuskeskuksiin, jos paria vuotta aikaisemmin on ottanut lahjusrahaa henkilöltä, jonka tavoitteena on rakentaa niin suuria kauppakeskuksia, että ne tuhoaisivat pienempien kuntien lähikaupat parin sadan kilometrin säteeltä. Se jos mikä on keskittämispolitiikkaa.

Hauskinta kuntauudistuksen seuraamisessa on kuitenkin se, kuinka Virkkusen, tuon Suomen Margaret Thatcherin onnistuu asettamaan keskusta ja perussuomalaiset vastakkain, tai siis olen varannut itselleni jo popcorneja näytöstä ajatellen.

Mainokset

Rakas päiväkirja, varasin lentoliput New Yorkiin ja takaisin. Siitä onkin jo viisi vuotta kun edellisen ja ainoan kerran olen kävellyt Ison omenan katuja pitkin.

Loppusyksyllä 2007 allekirjoittanut oli saanut matka-apurahan Rutgersin yliopistossa järjestettyyn The Future of Feminist Theory nimiseen konferenssiin. Rutgersin yliopisto on siis New Jerseyn valtion yliopisto ja kyseinen konferenssi järjestettiin New Brunscwikin sympaattisessa pikkukaupungissa, jonne pääsi Penn Stationilta noin 40 minuutissa, eli yhtä nopeasti kuin Helsingistä paikallisjunalla matkustaa Hyvinkäälle.

Ennen siirtymistä New Brunscwikiin ennätin hortoilla New Yorkissa puolitoista vuorokautta. Ensimmäisenä iltana kävin lähinnä syömässä big mäkin ja menin aikaisin nukkumaan katsottuani hotellihuoneessa ensin lastenohjelmaa, jossa Star Trek TNG:ssä sokeaa luutnantti Geordi Le Forgea näytellyt LeVar Burton puhui alluusioita, optisista harhoista.

Seuraavana aamuna syötynä aamiaiseksi köyhiä ritareita pekonilla lähdin kävelemään 31. kadulla sijainneelta yhden tähden hotelliltani kohti Manhattanin eteläkärkeä – ja takasin. Iltapäivällä tein vielä toisen kävelyretken Yhdistyneiden kansakuntien, Rockefeller Centerin, NBC:n studioiden ohitse ja Times Squaren kautta Empire State Buildingille, jonka huipulle pääsin sopivasti iltahämärän laskeutuessa. Kolmantena matkapäivänä ennätin käydä nopeasti Keskuspuiston eteläkärjessä ennen kuin lähdin kohti juna-asemaa ennen puolta päivää.

Onnittelin itseäni tehokkaasta ajankäytöstä.

Nyt suunnitelmissani on koluta New Yorkia lisää ja tehdä matkat Uuteen-Englantiin sekä Washington D. C.:hen.

Tällä kertaa ajattelin varata hostellin aluksi Chelseasta, josta toisena päivänä tarkoitukseni olisi suunnata kohti Keskuspuistoa, aloittaa sieltä, mihin edellinen tutustumiskierrokseni päättyi, ja käydä Metropolitanin taidemuseossa. Kolmantena päivänä matkustan Amtrakilla Bostoniin, jossa teen lyhyen kävelyretken iltapäivällä, yövyn ja suuntaan seuraavana aamuna Providenceen, H. P. Lovecraftin synnyin- ja ennen kaikkea kuolinkaupunkiin.

Seuraavat neljä päivää vietän jälleen New Yorkissa. Alkuperäinen suunnitelmani (ja syy siihen, miksi juuri nyt päätin vihdoin ja viimein tehdä itärannikon kierroksen) oli olla vanhan opiskelutoverini vieraana. Hän työskentelee nykyään Yhdistyneissä kansakunnissa ja oli luvannut esitellä uutta kotikaupunkiaan sikäli kun hänellä on aikaa. Mutta nyt tämä on epävarmaa: hän kun ei välttämättä ole maaliskuun lopulla koko kaupungissa. Joka tapauksessa, tarkoitukseni olisi ainakin tutustua vielä lisää Manhattanin erikoisuuksiin, Bronxin ghettoihin ja ennen kaikkea Brooklynin hipstereihin ja oluihin. Edellä mainittu ridgeforestermaisen leuan omistava mainio supliikkimies tai siis Pelottava Pontso kun asuu ”maikkinsa” kanssa nimenomaan hipstereistä ja hasidijuutalaisista kuuluisaksi tulleella Williamsburgin alueella.

Ennen Suomeen palaamista teen kolmen päivän retken Yhdysvaltojen pääkaupunkiin. Tarkoitukseni on tutustua tärkeimpiin hallintorakennuksiin, puistoihin ja ennen kaikkea käydä Washingtonin keskustassa sekä lentokentällä sijaitsevissa avaruus- ja ilmailumuseoissa, joista löytyvät muun muassa kuulaskeutuja Eaglen replika ja ydinpommia kuljettanut B-29 Enola Gay.

Yhdeksäntenä matkapäivänä suuntaan Newarkin lentokentälle.

Rakas päiväkirja, uskonsisarten viettelijänä ja saatananpalvonnan asiantuntijana tunnetun Leo Mellerin toveri, teologian dosentti Juha Ahvio, eli tuttavallisemmin Ahvis, ei petä koskaan kuulijoitaan. Hän on samanlaisia huumorimiehiä kuin esimerkiksi hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Ahvis on nykyään Suomen Siionin yksi keskeisimmistä – Antonio Gramscin käsitteitä lainaten – orgaanisista intellektuelleista. Hänen tehtävänään on poliittisen kasvatuksen ylläpitäminen; toveri Mellerin profetioiden kansantajuistaminen sekä sitominen ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin.

Helluntailaisilla ja herätyskristillisillä piireillä yleensäkin on ollut tunnetusti vaikeuksia löytää paikkaansa maailmassa sitten Niilo Yli-Vainion ja Neuvostoliiton. Kun Berliinin muuri romahti ja suurta herätystä ei koetukkaan Itä-Euroopassa, niin herätyskristillisiltä piireiltä on puuttunut hyvä vihollinen, kokemus suureen kertomukseen kuulumisesta. Islamofobiastaakaan herätyskristilliset piirit eivät ole saaneet nostetta, koska edellä mainitun Halla-ahon on onnistunut Suomessa ulkomaisia esimerkkejä seuraten maallistamaan eskatologinen diskurssi niin sanotuksi maahanmuuttokritiikiksi ja nousemaan sen siivillä eduskuntaan.

Esimerkiksi tässä pätkässä Ahvis yrittää kaikkensa tehdäkseen hiljalleen käydystä presidentinvaaleista hyvin ja pahan välisen kamppailun, sijoittaakseen sen osaksi Kristuksen ja Antikristuksen sotaa. Hänen väitteensä ovat: (1) Sauli Niinistö on hyvä ”amerikkalaistyylinen” konservatiivi; (2) vasemmistoliitto on marxilainen rautanyrkki; (3) Pekka Haavisto on väärä voideltu ja huijasi äänestäjiään käymällä Viitasaaren helluntaiseurakunnan pihassa.

Vaikka olen joskus kehunut Ahviksen näkemysten selkeyttä ja kirkkautta, nyt ei tarvitse olla politiikan tutkija kyetäkseen sanomaan, että Ahvis epäonnistuu vastakkainasettelun luomisessa tai antamaan herätyskristillisille piireille kokemuksen siitä, että he ovat osa suurta kertomusta hyvän ja pahan taistelussa, subjekteja.

(1) Niinistön väittäminen hyväksi ”amerikkalaistyyliseksi” konservatiiviksi on yhtä rehellistä kuin uskotella terveydenhuoltouudistuksen Massachusettsissa toteuttaneen Mitt Romneyn edustavan Barack Obaman terveydenhuoltouudistusta vastustamaan syntynyttä teekutsuliikettä. Niinistö ei ollut siksi ylivoimainen, että olisi ollut presidentinvaaleissa äärimmäisellä oikealla tai edustanut konservatiivisia arvoja (kuten Timo Soini tai Sari Essayah) vaan siksi, että hän oli keskellä (on sanonut jatkavansa Tarja Halosen linjaa). Haaviston oli tästä syystä mahdotonta haastaa häntä alun alkaenkaan. Niin ikään vaatii aikamoista tulkintaa tehdä Niinistöstä euroskeptinen globalisaatiokriitikko. Ahviksen kansallisvaltioon ja neuvostoliitonaikaiseen suljettuun talouteen kohdistama nostalgia sopisi enemmänkin kuvaukseen SKP:stä kuin 2000-luvun kokoomuksesta.

(2) Ahviksen näkemys, että vasemmistoliitto olisi marxilainen rautanyrkki ja puolueella olisi vieläpä vaikutusvaltaa kokoansa enemmän, on kieltämättä kiihottava, mutta toiveajattelua – vasemmistolaisten mielestä – valitettavasti.

(3) Haaviston tai vihreiden väittäminen vasemmistolaiseksi ei ole kovin omaperäistä, mutta sillekään väitteelle ei löydy mitään empiiristä katetta. Viimeksi tänään Heidi Hautala toisti näkemyksensä Finnairin yksityistämisestä, jota SDP:n ja vasemmiston ministerit vastustavat. Viime vuosina saa etsiä kysymystä, jossa vihreät olisivat asettuneet kokoomuksen sijasta vasemmiston rinnalle hallituksessa tai kaupunginvaltuustoissa.

Ahvis yrittää väkisin vääntää amerikkalaisia esikuviaan toistaen vasemmisto vs. oikeisto -akselin liberaali vs. konservatiivi -akseliksi. Oikeistolainen olisi siis sama kuin konservatiivi ja vasemmistolainen sama kuin liberaali. Haluaisin tietää minne Ahvis sijoittaisi poliittisella kartallaan vaikkapa teologian ylioppilas Josif Stalinin. Onko hän liberaali vai konservatiivi, oikeistolainen vai vasemmistolainen?

Rakas päiväkirja, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokousvaalit järjestettiin allekirjoittaneen syntymäpäivänä, saavutin 13. päivänä helmikuuta hobittien täysi-ikäisyyden. Kirkolliskokoukseen valittiin 64 maallikkojäsentä ja 32 pappisjäsentä vuonna 2010 valittujen seurakuntaneuvostojen toimesta.

Politiikan tutkijana katsoessani vaalien tulosta Kotimaa 24 sivuilta, mieleeni muistuu se, kuinka kirkon ongelmat eivät ole niinkään teologisia kuin demokraattisia.

Viime seurakuntavaaleissa ääntänsä vain noin joka kuudes äänioikeutettu, mistä on seurannut se, että pienten piirien mutta aktiivisten ja skismaattisten herätysliikkeiden on onnistunut seurakuntaelämässä pimentää evankeliumin kirkkaus ja himmentää järjen valo. Herätysliikkeisiin kuulumattomat seurakuntalaiset ovat tunteneet voimattomuutta ja monet ovat hylänneet isiensä kirkon surullisin mielin.

Tällaisessa tilanteessa mielestäni – ainakin hetkellistä – toivoa ja uskoa toisi vahvempi vastakkainasettelu, eli politiikka.

Jo sillä, että ehdokkaat pelaisivat avoimin kortein ja kertoisivat näkemyksensä ennen vaaleja keskeisistä teologisista kysymyksistä olisi suuri seurakuntaelämää tervehdyttävä vaikutus. Tiedotusvälineet kykenisivät rakentelemaan mielenkiintoisia vastakkainasetteluita kuin presidentinvaaleissa: seurakuntavaalien äänestysprosentti nousisi; kotisiion kokisi herätyksen. Nykyisessä tilanteessa seurakuntaelämää ei-ammatikseen seuraavat eivät osaa päätellä vaalien ehdokaslistojen nimistä mitä suuntausta mitkäkin listat edustavat, puhumattakaan yksittäisten ehdokkaiden näkemyksistä, kuinka he ymmärtävät hyvän ja pahan, oikean ja väärän.

Mutta juuri tätä herätysliikkeiden terroristit pelkäävät.

Pääkaupunkiseudulla syntyi viime seurakuntavaaleissa vastakkainasettelua ja se tervehdytti heti seurakuntaelämää. Helsingin hiippailukunnan alueelta, ei ainoastaan lähes puolet kirkolliskokoukseen valituista on Tulkaa kaikki -listalta, vaan pääkaupunkiseudun paikallisseurakunnat ovat vihdoin alkaneet puuttumaan eräisiin herätysliikkeisiin sitomalla ne synteihin kuin kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki yrittäen pelastaa Suomen evankelisluterilainen kirkko antikristuksen palvojilta.

Rakas päiväkirja, kuluneella viikolla hallitus esitti suunnitelmansa puolustusvoimien uudelleenorganisoinniksi, listan varuskuntien ja joukko-osastojen lakkautuksista sekä siirroista.

Mielestäni hallituksen esitys jää pahasti keskeneräiseksi.

Niinisalon tykistö- ja Parolan panssariprikaatit olisi pitänyt lakkauttaa. Tykistö ja panssariase olivat modernin teolliseen massatuotantoon perustuneen yhteiskunnan aselajeja. Ne kehittyivät sellaisiksi kuin me ne nykyään tunnemme toisen maailmansodan lopulla ja loivat kylmän sodan aikana maasodankäynnin perustan.

Vuoden 1968 opiskelijamellakoiden ja Prahan kevään siivittämä yhteiskunnan tuotannontavan muutos tekivät niistä kuitenkin 1980-luvulle tultaessa vanhentuneita aselajeja: olemme siirtyneet modernista maailmasta postmoderniin yhteiskuntaan.

Persianlahden sota ensimmäisenä postmodernina sotana osoitti ilmavoimien ja taisteluhelikopterien ylivoimaisuuden panssariaseeseen verrattuna, puhumattakaan kuorma-autojen vetämistä kömpelöistä tykkilaveteista. Niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä 2000-luvun taistelukentällä.

Niin ikään on ihmeellistä, että kaikkia sotilassoittokuntia ei lakkautettu. Nykyaikaisessa sodankäynnissä joukko-osastoja tai paremminkin yksilöitä ohjataan kypärään asetetun data-linkin avulla komentokeskuksista kuin Aliens 2:ssa. Rummut, torvet ja viirit kuuluivat 1800-luvun sodankäyntiin, aikaan ennen lennätintä, puhelinta ja internettiä.

Ja mitä sotilaiden viihdytykseen ja huoltoon tulee. Sen nykyaikana hoitavat saksalaista marssimusiikkia soittavaa sotilassoittokuntaa, kuormaston mukana kulkevia prostituoituja ja lottia halvemmin ja tehokkaammin ipad, pornoleffat ja Sodexo.

Myös miesten yleisestä asevelvollisuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä isänmaalle nykykapitalismissa. Sen lisäksi, että bruttokansantuotteeseen aiheuttaa ison loven kun vuosittain 35% ikäluokasta on tuottamattomissa metsäleikeissä, niin armeijan opettamasta kurinalaisuudestakaan ei ole enää hyötyä kapitalismille. Päinvastoin, siinä missä modernissa teolliseen massatuotantoon perustuneessa yhteiskunnassa yksilöllisyys oli ongelma, niin jälkiteollisessa palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvassa yhteiskunnassa armeijassa omaksuttu laumasieluisuus on enemmänkin keskeinen porvarillisen hegemonia ja kapitalismin vastarinnan muoto. Tästä lienee johtuu se, miksi vasemmisto äänekkäämmin kuin oikeisto kannattaa miesten yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä? Kun armeijan opettama teollisuuskuri ei enää sada kapitalistien laariin, niin siitä on tullutkin hyvä juttu kaikenmaailman sosialisteille.

Samoin aluemaanpuolustuksesta kiinnipitämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä kansantaloudelle. Jälkiteolliseen tuotantoon perustuvassa yhteiskunnassa suuresta maa-alasta on lähinnä haittaa; valtio on sitä köyhempi mitä suurempi osa ihmisistä saa elantonsa alkutuotannosta (maa- ja metsätaloudesta, kaivosteollisuudesta).

Jos joku haluaa vallata vaikkapa Pohjois-Karjalan, Lapin tai Kuusamon, pitäisi se antaa ilomielin pois. Todellisuudessa kukaan ei halua niistä taakkaa itselleen. Postmodernissa sodankäynnissä valtiot eivät kamppaile maa-alasta vaan monikansalliset yritykset tietotaidosta.

Tietenkin Afganistanin tilanne osoittaa, että niin sanotulla asymmetrisellä sissisodankäynnillä on yhä sijansa – yhteiskunnassa, joka on pommitettu sanamukaisesti kivikauteen.

Yritän siis sanoa, että se miten puolustusvoimat on organisoitu, ei voida erottaa tuotannontavasta ja tuotantosuhteista. Sikäli kun Suomi haluaa menestyä globaalissa kapitalistisessa kilpailussa, myös armeija on tuotava pois talvisodanaikaisesta agraariyhteiskunnasta. Hallituksen uusin esitys ehkä päivittää armeijan esimodernista moderniksi, mutta ei vielä postmoderniksi.