Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, viimeksi kirjoitin aitoon hipsterityyliin eli ironisesti siitä, että kokoomuksen vaalimökillä menee läpi puhe kakun leipomisesta ennen kuin se jaetaan.

Hiljalleen julkaistussa oikeusministerin rahoittamassa ja suomalaisten eturivin politiikan tutkijoiden koostamassa artikkelikokoelmassa Muutosvaalit 2011 on mukana Sami Borgin artikkeli, jossa käydään läpi äänestäjien puoluevalintaa liittyviä asiakysymyksiä. Se vahvistaa näkemyksen siitä, että kokoomuksen äänestäjille ylivoimaisesti tärkein tekijä on Suomen talous ja kilpailukyky sekä yritys- ja elinkeinotoiminnan turvaaminen.

Keskustaa profiloi aluepolitiikka, RKP:tä kielipolitiikka, Kristillisdemokraatteja perinteiset arvot ja moraalikäsitykset. Vihreät ovat erityisen kiinnostuneita energiapolitiikasta, ydinvoimasta ja ympäristöasioista.

Vasemmistoliiton äänestäjille tuloerojen kaventaminen ja sosiaalipolitiikka ovat tärkeimpiä kysymyksiä. Myös sosiaalidemokraateilla ja perussuomalaisilla ne ovat tärkeyslistalla korkealla, mutta viimeksi mainitulla tätäkin oleellisempi kysymys on rikollisuuden ehkäisy ja maahanmuuttopolitiikka.

Näissä tuloksissa ei sinänsä ole mitään yllättävää.

Sen sijaan on mielenkiintoista pohtia kuinka yksittäiset ehdokkaat yrittivät vaalikampanjoissaan laajentaa puolueensa kannattajakuntaa vetoamalla sellaisiin teemoihin, jotka eivät olleet perinteisen äänestäjäkunnan preferensseissä ensimmäisellä sijalla – ja kuinkas sitten kävikään.

En malta millään ottamatta vielä kerran suosikkinuorisopoliitikkoani Wille Rdymania ja hänen niin sanottuja maahanmuuttokriittisiä näkemyksiä, pyrkimystä saada nostetta oikeistoradikaaleista mielipiteistä. Tunnetusti Rydman jäi rannalle, vaikka sai runsaasti huomiota tiedotusvälineissä; muun muassa sunnuntaihesarissa oli sivun mittainen haastattelu hänestä ennen vaaleja, ja hänellä oli laittaa kauniisti sanottuna paljon rahaa kampanjaansa.

Lopputulema oli se, että kokoomuksen äänestäjät ovat järkevämpiä kuin Rydman. He ymmärsivät, että maahanmuuttopolitiikan kiristämisen olevan ristiriidassa Suomen talouden ja kilpailukyvyn ylläpitämiseen sekä yritys- ja elinkeinotoiminnan turvaamiseen nähden. He asettuivat mieluummin sellaisen ehdokkaan linjoille, jolla on hyvät suhteet Etelärantaan.

Tutkimuksen mukaan maahanmuuttopolitiikka kiinnostaa kaikista vähiten kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisten jälkeen eniten RKP:tä. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että sisäministeri Päivi Räsänen on esittänyt tiukkaa tätiä kun tulee puhe maahanmuuttopolitiikasta, vaikka eihän Suomen maahanmuuttopolitiikka ole paljoakaan muuttunut suuntaan tai toiseen nykyisen eduskunnan aikana huolimatta eräiden kansanedustajien uhosta.

Vastaavasti perussuomalaisten on turha kuvitella saavansa laajennettua kannattajapohjaa kokoomuksen suuntaan vaatimalla rötösherroja kuriin. Tästä muistutuksena on eilinen kokoomuksen eduskuntaryhmän synninpäästö Ilkka Kanervalle.

Sen sijaan se, miksi erinäiset laittomuudet tuomitaan perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ei ole niinkään seurausta median ajojahdista kuten ”työmies” Matti Putkonen esittää, vaan siitä, että tutkimuksen mukaan perussuomalaisten äänestäjien puoluevalinnassa rötösherrajahdilla on oikeasti merkitystä. Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat vakavammin rikollisuuteen ja törttöilyyn kuin muiden puolueiden äänestäjät.

Rakas päiväkirja, olin viikonloppuna Tieteentekijöiden liiton liittokokousristeilyllä. Sitä edelsi perjantaina professoriliiton kanssa yhteinen seminaari, jossa läsnä oli kaikenmaailman silmäätekeviä opetusministeristä alkaen.

Seminaarin alla julkaistu tiedote ylitti julkaisukynnyksen.

Allekirjoittanutta seminaarissa mietitytti lähinnä kaksi asiaa.

Ensinnäkin professorien ongelmallinen kaksoisrooli uuden yliopistolain jälkeisessä tilanteessa sekä työnantajien että työntekijöiden edustajina.

Toiseksi teki mieli kysyä teknologiateollisuuden pääjohtaja Jorma Turuselta, että pitääkö hän yliopistolaisia pilkkanaan käyttäessään puheessaan epä-älyllistä kakkumetaforaa: ”kakku on leivottava ennen kuin sen voi jakaa”.

Ehkä kokoomuksen vaalimökillä kyseinen metafora toimii, mutta kuka tahansa itsenäiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää sen ongelmallisuuden. Talous ei koskaan pysähdy vaan on jatkuvassa liikkeessä: kakkua sekä leivotaan että jaetaan samanaikaisesti; jakamista ja leipomista ei voi erottaa toisistaan. Näin asianlaita on ainakin jälkiteollisessa dynaamisessa, palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvassa, taloudessa.

Kakkumetafora on mielestäni yhtä epäonnistunut kuin valtiontalouden vertaaminen kotitalouteen. Lapsikin ymmärtää, että kotitalouksilla ei ole kellarissa rahapainoa – ei ainakaan saisi olla – tai verotusoikeutta.

Viimeksi mainitusta asiasta löytyy lisää muun muassa Teppo Eskelisen ja Ville-Pekka Sorsan kirjassa Hyvä talous.