tiistaina 16. helmikuuta 2010


Rakas päiväkirja, eilisestä kirjoituksesta muistuikin mieleeni kuinka marras- ja joulukuun vaihteessa Lontoossa historiallisen materialismin konferenssissa menin kuuntelemaan paneelia, jonka teemana oli sionismi, antisemitismi ja vasemmisto. Tulin paikanpäälle vartin myöhässä kädessä Costa Coffeen pahvitölkki ja edellisenä iltana camdenilaisesta elintarvikekioskista iltapalaksi ostamani puoliksi syöty patonki. Löydettyäni takarivistä paikan – kuten kyseisen konferenssin muutkin paneelit ja luennot, tämäkin oli tupaten täynnä – katsoin ympärilleni ja aloin bongaamaan Ylen TV 2:n viime syyskuussa esitetystä Salainen sota dokumentista tuttuja tyyppejä. Paneelin aihe oli sama kuin kyseisen dokumentin: voiko Israelin valtiota tai edes Israelin hallituksen nykypolitiikkaa arvostella leimautumatta samalla antisemiitiksi, ja mitä vasemmiston pitäisi tällaisessa tilanteessa tehdä?

Niin alustajissa kuin yleisössäkin oltiin sitä mieltä, että antisemitismiä esiintyy vähemmän kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Eräskin vanhempi herrasmies kertoi kuinka vielä hänen lapsuudessaan hän sai helposti koulumatkalla turpaansa jos ilmeni, että hän on juutalainen. Tällaista ei hänen mukaansa tapahdu enää tämän päivän Englannissa. Tosin nyt Brittiläisen kansanpuolueen eli BNP:n nousu varteenotettavaksi puolueeksi ja mielipiteiden muokkaajaksi saattaa muutta tilannetta. Sen viha on kohdistettu etupäässä muslimeihin, mutta BNP:n johdosta on kuulunut myös avoimesta juutalaisvihamielisiä kannanottoja: islamofobiasta on lyhyt matka juutalaisvihaan. Valitettavasti paneelissa islamofobian ja antisemitismin yhteneväisyyksien ja erojen pohdinta jäi marginaaliseksi kuriositeetiksi.

Hauska yksityiskohta yleisökeskusutelun alkaessa oli se, että paneelin vetäjä pyysi yleisöpuheenvuoron pitäjiä esittäytymään – oikealla tai keksityllä nimellä. Yleisöllä oli hauskaa. Tämä ironinen huomautus viittasi siihen, että Israelin turvallisuuspalvelu on valjastettu pitämään silmällä myös vasemmistolaisia (juutalaisia) intellektuelleja siltä varalta, että he propagoivat Israelin vastaisuutta erinäisissä vasemmistolaishenkisissä konferensseissa ja yleisössä oltiin tietoisia tästä. Jos kyseisestä paneelin yleisöstä olisi ulkonäön perusteella pitänyt sanoa kuka on on Mossadin agentti, olisin osoittanut nimenomaan sitä naista, joka esitti paneelin ainoan selkeästi poikkeavan puheenvuoron (siis jo ennen hänen käyttämäänsä puheenvuoroa). Hän kun jakkupukuineen oli jotenkin epäonnistuneen fiinisti pukeutunut yleensä niin rentoihin vasemmistolaisiin tutkijoihin, opettajiin ja professoreihin verrattuna. Tietenkin voi olla, että kyseessä oli myös joku ”aktiivinen kansalainen”. Löysin nimittäin tällaisilta sivuilta Rober Finen paneelissa pitämän puheenvuoron. Suosittelen lukemaan sekä Finen alustuksen että tutustumaan kyseisiin sivuihin laajemminkin.

Rakas päiväkirja, luinpa tuossa Dan Kurzmanin kirjoittaman teoksen Varsovan getton kansannousu. Kuvauksena se on mielenkiintoinen jos siitä ottaa pois tietyt sentimentaaliset kaunokirjalliset elementit ja tilalle olisi laitettu esimerkiksi karttoja getton taisteluista. Tarkemmin Varsovan gettossa ZOB (Żydowska Organizacja Bojowa) taisteli kolme päivää. ZZW:n (Żydowski Związek Wojskowy) onnistui pitämään yhtä aukiota vuorokauden kauemmin hallussa koska kyseisen järjestön oli onnistunut hankkimaan itselleen kaksi konekivääriä (joista siinä vaiheessa vielä toinen toimi). Muuten gettossa käyty taistelu oli sitä, että ZOB:n ja ZZW:n taistelijat siirtyivät bunkkerista toiseen tai yrittivät maanalaisia käytäviä pitkin päästä niin sanotulle arjalaiselle puolelle; kun natsit huomasivat kolmannen päivän jälkeen, että he kärsivät avoimessa kaupunkisodassa kohtuuttomia tappioita, he alkoivat sananmukaisesti savustaa juutalaisia ulos polttamalla talot yksi kerralla. Tämäkään ei olisi kestänyt kuukauden päiviä, jos pari kapitalistia ei olisi ollut mukana haalimassa itselleen orjatyövoimaa tehtailleen häiriten natsien aktionia.

Sen lisäksi, että ZOB:n ja ZZW:n aktiivinen ja organisoitu vastarinta gettossa päättyi jo kolmen päivän taistelujen jälkeen, teos muistuttaa  ei ainoastaan siitä kuinka jakautunut Puolan vastarintaliike oli vaan myös gettossa asuneet juutalaiset. Ensinnäkin getton juutalaiset saivat varauksetonta tukea vain ja ainoastaan kommunisteilta (PPR). Sosiaalidemokraatit (Bund) olivat aluksi aseellisen vastarinnan aloittamista vastaan koska eivät uskoneet sen saavaan taakseen muita puolalaisia vastarintaliikkeitä (ja olivat oikeassa). Puolan ”isänmaallisilta piireiltä” oli turha odottaa mitään konkreettista apua. Päinvastoin. Puolassa, samoin kuin kaikissa Saksan miehittämissä Itä-Euroopan maissa oli aktiivisia fascistipuolueita, jotka tappoivat natsien pyynnöstä tai pyytämättä innokkaasti oman maan kansalaisia. Myös gettossa olivat omat valmiita pettämään ja ilmiantamaan ZOB:n taistelijoita tarvittaessa säästääkseen oman henkensä. Tällaisia ihmisiä löytyi Kurzmanin mukaan ennen kaikkea varakkaimmista perheistä.

Kuvaus Varsovan getton kansannoususta on kirjoitettu 1970-luvun puolessa välin ja esipuheessa Kurzman ei edes pyri kieltämään sitä, etteikö yksin kirjan kirjoittamisen motiiveista olisi ollut Israelin valtion olemassaolon oikeuttaminen. Ensinnäkin Kurzman kun painostaa sitä, kuinka yksin juutalaiset taistelujärjestöt olivat. Kun juutalaisten on turha odottaa mitään tukea kansainväliseltä yhteisöltä, ei auta kuin ottaa kohtalo omiin käsiinsä ja perustaa oma valtio turvapaikaksi juutalaisille. Toiseksi, mitä kohtalon ottamiseen omiin käsiinsä tulee, Kurzmanin kirja on myös vahva puolustuspuheenvuoro maallisen Israelin valtion puolesta. Hannah Arendt on kirjoittanut siitä, kuinka juutalaisten apaattisuus selitti sen, miksi niin myöhään organisoiduttiin aseelliseen vastarintaan, vaikka ulkopuolisesta tarkkailijasta olisi ollut selvää, että natsien suorittamaa kansanmurhaa ei voinut verrata mihinkään aikaisempiin juutalaisvainoihin. Apaattisuuden taustalla oli se, että juutalaisten yhteistyöelimissä päättävissä asemissa olivat ennen kaikkea rabbit, joilla oli vahva usko messiaaniseen pelastukseen ja siihen, että kyseessä on vain yksi monista Jumalan järjestämistä koettelemuksista juutalaiskansalle. Niin sanottujen uskovaisten ja maallistuneiden juutalaisten välinen ristiriita onkin äärimmäisen kiehtova ja välttämättömyys ymmärtääksemme vielä nykyistäkin Israelin sisä- ja ulkopolitiikkaa.