Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, ei voi sanoa muuta kuin, että seuraavan kerran matkustan mukavasti lentokoneella (olkoon se epäekologisempaa kuin bussilla ja laivalla matkustaminen tai ei), vaikka bussimatkailussa hyvässä toveriporukassa on oma viehätyksensä. Toiseksi on syytä varmistaa vielä kerranmajoituksen saatavuus, ja kolmanneksi kannattaisi orientoitua etukäteen tai kysyä itseltään mitä matkalta odottaa ja noudattaa tätä suunnitelmaa. Seuraa reportaasi matkasta Euroopan sosiaalifoorumiin Ruotsin Malmöön.

Matka Malmöön alkoi Turun kautta laivalla Tukholmaan tiistai-iltana. Aamulla nousimme bussiin ja ajoimme pysähtyen mm. Vätternin rannalla olevalla Värdshusissa Malmöön, jossa olimme myöhään iltapäivällä. Kaupungin kaikki hotellit, majatalot ja hostellit olivat täynnä. Niinpä seurueestamme ne , jotkaeivät olleet etukäteen varanneet majoitusta, lähtivät kohti Lundia tai Kööpenhaminaan yöksi. Itse kuuluin jälkimmäisiin. Otin vuodepaikan Danhostelsista kahdeksi yöksi koska päätin suunnitelmista poiketen viettää torstain Köpiksessa ja palata Malmöön seuraamaan ESF:n paneeleita ja seminaareja vasta perjantaina.

Kööpenhamina on säilyttänyt viehätyksensä. Kolme vuotta sitten kolusin ydinkeskustan varsin tehokkaasti joten nyt päätin, yhdessä tovereiden kanssa, käydä tutustumassa kuuluisaan Christianian vapaakaupunkiin. Se oli pieni ja viehättävä alue täynnä hippejä, kasvisravintoloita ja graffitteja. Illalla suuntasimme Tivoliin, jonne pääsi sisään ja sai rannekkeen 100 kruunulla – Tivolin kesäkauden sulkemisviikon tarjous. Vaikka Tivolissakin olen käynyt aikaisemmin, en muistanut kuinka sadunomainen paikka se oli astuessa sisään illan hämärtyessä ja valojen loistaessa suihkuläheistä puolikkaan sinfoniaorkesterin soittaessa lavalla.

Perjantaina palasin Malmöön. Myöhästyin paneelista, mitä oli tarkoitukseni mennä kuuntelemaan aamupäivällä ja alkuilta kului rinkan viemisessä kaupungin laidalla sijaitsevalle leirintäalueelle – edellisenä päivänä olin kuullut että siellä oli puolijoukkuetelttoja, jonne kuka tahansa foorumilainen voi majoittua maksutta. Välissä kuitenkin osallistuin panelistina yhteen keskustelutilaisuuteen ENDYL:in kutsumana. Esitykseni ei ehkä sopinut sen aiheeseen parhaalla mahdollisella tavalla: otsikkona oli Women’s human rights; alustin feminismin teorioista. Onneksi paikalla ei ollut juuri muita kuin tuttuja vasemmistonuoria joten se siitä.

Illalla palasin keskustaan ja päädyin kadunvaltaustapahtumaan, joka käsittääkseni ylitti uutiskynnyksen jopa Suomessa koska sen aikana rikottiin yhden pankin ikkunat ja poltettiin kuulemma yksi auto (mitä en nähnyt). Sosiaalidemokraattisen kansankodin poliisi kuitenkin osasi hommansa: toisin kuin Suomessa Smash Asemin yhteydessä tai Tanskassa poliisi Ungdomshusetin mielenoistuksissa, poliisi blokkasi kulkueen, mutta muuten tyytyi seuraamaan tilannetta sivusta. Paikalla saapuneet poliisin provokaatiota odottaneet mustahuput poistuivat paikalta kun eivät saaneetkaan tapella ja tilanne rauhoittui. Kuulin huhun, että Ruotsin poliisi uhkasi sen sijaan pidättää tanskalaisia aktivisteja varjostamaan saapuneet siviilipukuiset Tanskan poliisit, jos he aiheuttavat ongelmia.

Itse kävin tilanteen rauhoituttua katsomassa rikottuja ikkunoita ja poliisirivistöä, mutta en tohtinut niistä ottaa valokuvia. Täältä kuitenkin löytyy jotain kuvia matkasta – mukaanluettuna kauempaa poliisirivistöstä ottamani kuva.

Lauantaina oli vuorossa loppumielenosoitus, johon osallistui useampi tuhat ihmisitä kaikista niistä järjestöistä ympäri Eurooppaa ja maailmaa, jotka olivat mukana Euroopan sosiaalifoorumissa. ESF:ssä huomiota herättävä asia oli se, kuinka LO eli Ruotsin SAK oli vahvasti mukana kaikessa. Suomessa ainoastaan Vasemmistoliittoa lähellä olevat liitot, eli käytännössä Rakennusliitto, on ollut mukana sosiaalifoorumiprosessissa. Mutta Ruotsissa on ammattiyhdistysliike, ei ammattiyhdistysinstituutio. Niin ikään Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat mukana kuvioissa, Suomessa eivät olisi olleet, lukuun ottamatta ehkä jotain vasemmistolaisesti ajattelevia demarinuoria (joita nytkin Suomesta oli muutama tullut mukaan). Ruotsi muutenkin näytti jälleen parhaat puolensa: siellä ihmiset ovat iloisia, kauniita ja lähimmäisestä pidetään huolta (aivan konkreettisesti korkealuokkaisella sosiaaliturvalla) – ja jopa poliisi on ystäväsi.

Viikontakaisessa Viikkolehdessä olikin filosofi Tommi Uschanovin haastattelu, jossa hän huomautti siitä kuinka Ruotsissa sosiaalidemokraattinen kansankoti-ideologia on onnistuttu yhdistämään isänmaallisuuteen. Suomessa isänmaallisuus ymmärretään, jos ei nyt kypäräpappimeininkinä, niin ainakin maalaisliittolaisena surumielisyytenä tyyliin suo, kuokka ja Jussi.

Paluumatka alkoi lauantaina ja Tampereella takaisin olin sunnuntaina ennen puoltayötä. Alun perin tarkoitukseni oli palata vuorokautta myöhemmin maanantai-iltana. Laivaostokset olivat melkeinpä ainoa asia missä ennakkosuunnitelmani pitivät paikkansa: valkoista Tobleronea ja pullo 15-vuotiasta Glenfiddich mallasviskiä.

Rakas päiväkirja, Helsingin Sanomien mukaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaisi raitiovaunut myös Tampereelle ja Turkuun. Esitys on kannatettava ja toivottavasti Urpilainen saa oman puolueensa paikallisosastot ojennukseen: Tampereella nimenomaan vanhemman polven sosiaalidemokraatit ovat olleet ihan demareita ja vastustaneet jyrkästi yhdessä Aamulehden pääkirjoitustoimittajien kanssa raitiovaunujärjestelmää, vaikka kaupungin edellinen johto (mukaan luettuna sosiaalidemokraattinen kaupunginjohtaja) suositteli sen asteittaista rakentamista.

Toisaalta pullonkaulana viimevuosina ovat olleet enemmänkin Vihreät ja Kokoomus: Tampereen joukko- ja kevytliikenteen kehittäminen on ollut käytännössä pysähdyksissä Vihreiden, Kokoomuksen ja sitoutumattomien noustua valtaan muutama vuosi sitten.

Rakas päiväkirja, pitäisikö sanoa kunnallispolitiikan kiemuroiden lisäksi jotain Suomen ulkopolitiikasta? Se nimittäin vaikuttaa olevan kehnolla hoidolla.

Loppukesällä iltapäivälehtien sivuilla hehkutettiin Alexander Stubbin erilaisia tempauksia, seurattiin hänen sukkulointiaan Brysselin, Tbilisin ja Moskovan välillä – ja uutisoitiin kuinka Condoleezza Rice oli soittanut pari kertaa hänen sihteerilleen kysyen Stubbia puhelimeen sillä aikaa kun hän oli juoksemassa Maratonia. Onneksi lehdissä ei edes yritetty väittää, että Stubbin läsnäolonsa edellä mainituissa kaupungeissa olisi tuonut mitään lisäarvoa Georgian sodan loppuratkaisuun. Sen sijaan ihmetyttää median analyysin puute Suomen ulkopolitiikan nykytilasta, tai siitä kuinka Suomen ulkoministeri on ajastaan vähintään viisi vuotta jäljessä.

Tarkoitain, että vielä 2000-luvun alussa Euroopan unionin ja Naton kehitys olivat avoimia asioita. Silloisen pääministerin Paavo Lipposen linja ”EU:n ytimiin” pyrkimisistä oli ymmärrettävä – ymmärrettävä ei tarkoita sitä, että se olisi ollut ainoa mahdollisuus eikä ymmärtäminen sitä, että hyväksyisi sen. Nyt Stubb jatka tätä politiikkaa potenssiin X. Ongelma on vain siinä, että EU:ssa asiat ovat todella sekaisin: mitään ytimiä ei ole enää edes muodostumassa, eikä EU:lle ole tulossa perustuslakia; Lipposen ja Stubbin EU-politiikalta on pudonnut pohja pois. Viimeistään Georgin kriisi osoitti sen. Toinen esimerkki on se kuinka vähän Suomi sai tukea EU:lta neuvotteluissa puutulleista Venäjän kanssa.

Mitä Natoon tulee, en keksi mitään syytä edes Stubbin housuista katsottuna, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon. Mitä Suomi saisi (puhumattakaan siitä mitä minä itse siitä hyötyisin)? Kaikki Naton operaatiot kun ovat viimevuosina epäonnistuneet enemmän tai vähemmän; Yhdysvaltojen ja Naton strateginen ajattelu on umpikujassa – ainakin toistaiseksi – taistelussa raaka-aineresursseista.

Maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa kaikki suuremmat valtiot vetävät kotiinpäin, olisi itsenäinen ulko- ja ulkomaankauppapolitiikka valttia – jos siis ajatellaan maailmaa Suomi nimisen kansallisvaltion etuja silmälläpitäen ja Stubbin onnistumista arvioitaessa näin on tehtävä. Onhan hän Suomen ulkoministeri! En voi antaa hänelle kuin välttävän, jollen suorastaan heikkon arvosanan. Toisaalta syy ei ole täysin hänen: ulkopolitiikka kun on pitkänajan joukkuepeliä. Vaikka siitä ovat vastuussa ennen kaikkea nykyinen ulko- ja pääministeri sekä presidentti, myös aikaisemmat linjaukset vaikuttvat siihen.

Ihmetyttää myös se, kuinka vähän – samalla tavalla kuin Vihreiden työministeri Tarja Cronbergin tapauksessa – lehdistössä on problematisoitu sitä, että kokoomuslainen Stubb tuli valtioneuvostoon Eduskunnan ulkopuolelta.

Rakas päiväkirja, sateinen syyskuu (*huokaus*). En istunut kertaakaan elokuun aikana terassilla, oli kylmää, eikä ollut aikaa. Toissaviikonloppuna oli Hämeen Vasemmistonuorten jokavuotinen leiri Tampereen Teiskossa, vierainamme oli kuusi toveria Junge DemokratInnen / Junge Linke –järjestöstä. Olivat kovia puhumaan natseista. Allekirjoittanut esitteli heille Suomen poliittista järjestelmää ja tietoja Pohjois-Euroopan suurimmasta sisämaakaupungista – Tampereesta. Tunsin jälleen itseni vanhaksi: nuorin saksalainen vieras oli vasta 16-vuotias!

Viime viikonloppuna olin alustamassa naistutkimuksen kesäleirillä Kontiolahdella (samassa paikassa missä vietin Juhannuksen). Kun ilmoittauduin sinne keväällä, kuvittelin leirin olevan arskanottamista, rentoa nurmikolla ja piitsillä löhöilyä, vakavien keskustelujen lomassa. Kylmästä ja sateisesta säästä johtuen jouduimme kuitenkin pakkautumaan sisälle hämärään Varparannan leirikeskuksen päärakennuksen saliin. Alustukseni meni turhankin rutiinilla – esitelmöinti muinaisen graduni aiheesta, Judith Butlerin suhteesta psykoanalyyttiseen, teoriaan ei annan itselleni enää mitään. Leirin mielenkiintoisinta antia oli kohutaitelija Ulla Karttusen alustus. Keväällä käyty keskustelu hänen teoksestaan Neitsythuorakirkko sai lisävalaistusta. Asiasta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta todettakoon lyhyesti, että häntähän syytetään lapsipornon levittämisestä, mutta todellisuudessa kyseisessä teoksessa olleista mallien kuvista (todennäköisesti) yksikään ei ollut alle 18-vuotias (useimmat lähes 30-vuotiaita kuuluisia mainstream-pornotähtiä). Poliisi ei ole vain viitsinyt tarkistaa asiaa koska lain mukaan sen ei tarvitse tehdä sitä. Kaiken lisäksi kuvat olivat lähempänä ns. pehmopornoa kuin hc:ta. Kysymys kuuluukin, miksi Karttusen teos tuomittiin sitten niin taide-eliitin kuin porvarillisen lehdistön toimesta niin nopeasti, näkemättä sitä?

Ensi viikonloppuna on Vasemmistonuorten tasa-arvo ja seksuaalisuuden monimuotoisuuden työryhmän eli seksiryhmän kokous Helsingissä. Esityslistalla on keskustelua mm. tasa-arvosuunnittelusta ja palautetta työryhmämme toiminnasta. Se kun on kokoontunut kohta vuoden ajan. Kahden ja puolen viikon kuluttua matkustan Ruotsin Malmöhön Euroopan sosiaalifoorumiin. Alusta siellä eräässä paneelissa keksimälläni otsikolla ”The past, present and the future of feminist theory in practice”. Koska esitelmöin englanniksi on se syytä kirjoittaa varmuudenvuoksi paperille, etten sekoa sanoissani. Haastavasta otsikosta huolimatta yllätyin itsekin kuinka hyvin hallitsen kyseisen tematiikan: Suomeksi kykenisin koska tahansa ulkomuistista vetämään parintunnin tiiviin ja ytimekkään luennon kyseistä aiheesta.

Tällä viikolla on ilmoittautumisen syksyn kursseille ja ensi viikolla ne sitten alkavat. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, suoritan aikuispedagogiikan perusopinnot lukuvuoden 2008-2009 aikana urakalla ja aineopintojakin niin paljon kuin ennätän. Kursseilla näyttäisi vain olevan ruuhkaa. Syksyn apurahahakemuskausi on myös käynnissä. Yhteen säätiöön olen jo hakemuksen lähettänyt ja vielä neljään pitäisi kuukauden sisällä hakemus lähettää.

PS. Kuvia Teiskon leiristä löytyy täältä.