Rakas päiväkirja, tänään olen viimeistellyt artikkelikäsikirjoitusta Critical Studies on Men and Nomadic Feminism. Kirjoitin sen jo ennen joulua, mutta lähtiessäni joululomalle jätin sen yliopistomme kielikeskukseen kielentarkastukseen. Tällä viikolla apurahahakemusten rustaamisen, kokoustamisen ja muiden selvitysten lisäksi olen korjaillut kyseisen käsikirjoituksen kirjoitusvirheitä. Tulee ihan lukioajat mieleen. Niin paljon on punakynä käynyt. Suurimmat ongelmat allekirjoittaneella näyttää olevan artikkeleiden ja propositioiden kanssa – asioissa jotka opitaan yleensä jo ala-asteella – ei niinkään lauserakenteissa tai jossain sofistikoituneimmissa kielioppikuvioissa.
Lähetän viikonloppuna kyseisen artikkelikäsikirjoituksen arvioitavaksi Nordic Journal for Masculinity Studies -lehteen (kuten aikoinaan menin jo lupaamaan). Se olisi ensimmäinen ulkomaisessa lehdessä julkaistu artikkelini. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kirjoittanut vain ja ainoastaan suomeksi. Toisaalta jos käsikirjoitus tulee niin sanotusti hylsynä takaisin, voin lähettää sen suomenkielisen version johonkin sopivaan lehteen. Täysin sopivaa suomenkielistä julkaisua sille ei ole vaan olemassa: Naistutkimus tai Tiede & Edistys -lehtiä voisi yrittää.
Artikkelissa problematisoin mitä seurauksia ja haasteita miespolitiikalle ja (kriittiselle) miestutkimukselle olisi sillä, että hegeliläisestä identiteettipolitiikasta siirryttäisiin deleuze-nietzscheläiseen affirmatiiviseen politiikkakäsitykseen. Feministinen politiikka on pitkälti pohjautunut Simone de Beauvoirin käsitykselle naisesta toisena sukupuolena. Beauvoirin ajattelun taustalla on G. F. W. Hegelin Hengen fenomenologiassa esittämä herran ja rengin dialektiikka.
Herran ja rengin dialektiikka alkaa siitä, että tietoisuus tähtää herraksi, toinen alistetaan rengiksi. Näin sekä herran että rengin identiteetti eivät enää määräydy itsensä kautta. Tästä myös seuraa, että herra ei ole itsenäinen; herratietoisuus on riippuvainen rengistä. Luce Irigarayn kuvaus äidin ruumiin spekulatiivisuudesta miehen identiteetille voidaan ymmärtää analogiseksi tälle vaiheelle. Herra on olemassa herrana vain niin kauan kun rengin tietoisuus on oikealla tavalla hänen käytössään. Näin tilanne kääntyy rengin eduksi. Renki onkin Hegelin dialektiikassa varsinainen poliittinen subjekti, ei ainoastaan antamalla peilin herran tietoisuudelle, vaan myös kytkeytymällä suoremmin materiaaliseen todellisuuteen. Renki on herran ja maailman välissä kuin äidin ruumis (poika)lapsen ja maailman välissä. Hegelin herran ja rengin dialektiikasta voidaan juontaa tulkinta siitä, että feminismi emansipoidessaan naiset eli rengin vapauttaa myös miehet heidät tietoisuudesta, joka on olemassa vain naisen spekulatiivisen ruumiin kautta. Beauvoirille sukupuolisen tasa-arvon saavuttaminen on sitä, että sukupuolten binaarinen vastakkainasettelu, herran ja rengin dialektiikka, murtuu kun molemmat tunnustavat toisen tietoisuuden tietoisuutena. Tällöin sukupuolet, mies ja nainen, alkavat suhtautua toisiinsa päämääränä sinänsä, eivät enää keinoina.
Sen sijaan Friedrich Nietzsche, jolta artikkelissani käsittelemä Rosi Braidotti on saanut vaikutteita – Gilles Deleuzen nomadisen ajattelun välittämänä – , pyrki ratkaisemaan herran ja rengin dialektiikan yli-ihmisyyden käsitteellä: identiteettiä ei enää rakenneta suhteessa toiseen, vaan pyritään affirmatiiviseen politiikkakäsitykseen. Siinä missä herra ja renki määräytyvät Hegelille molemminpuolisen toisin olemisen suhteen välityksellä niin että herra on vähintäänkin yhtä riippuvainen rengistä kuin renki herrasta, ei heillä Nietzschen filosofiassa ole mitään suhdetta: herra affirmoi omaa subjektiviteettiaan nautinnollisesti ja puhtaasti tavalla, joka itseriittoisuudessaan sulkee rengin kokonaan ulkopuolelle. Herran ja rengin välistä suhdetta määrittelee pelkkä ero, jossa kumpikaan ei ole toiselleen toinen.
Tämä tarkoittaisi miespolitiikalle sitä, että maskuliinisuuden vastakohta ei enää olisi feminiininen; mies ei tarvitsisi toista, jota halveksia eli pelätä (naista, mustaa miestä, homoa) ja johon peilata itseään ja rakentaa ”itsetuntoa”, vaan miehet kykenisivät luomaan omat arvonsa ja olemassaolonsa oikeutuksen ”vähemmistöksi tulemisen” kautta. Näin toisen, erilaisuuden, eettinen kohtaaminen tulisi mahdolliseksi.
Jos vielä nopeasti palaan edellisissä kirjoituksissa viittaamaani helsinkiläiseen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahoon, hän on erinomainen esimerkiksi nietzscheläisittäin ajateltuna poliitikosta joka turvautuu orjamoraaliin. Hänen retoriikkansa ja politiikkansa perustuu kaunaisuuteen ja huonoon itsetuntoon: häntä ei olisi olemassa (poliitikkona) ilman toista (punavihreitä feministejä, maahanmuuttajia, Tehtaankadun homoa). Paradoksaalisesti hän haluaa tuhota nämä eli samalla hävittää myös oman olemassaolonsa (poliitikkona). Halla-aho ei ole kirjoituksissaan sinut oman maskuliinisuutensa kanssa, vaan on vajonnut itseinhoon. Sen sijaan pyrkimyksen uudelle miespolitiikalla ja -liikkeelle pitäisi olla ”halu olla mies” kuten miestutkija Stephen M. Whitehead on todennut. Pitäisi olla ylpeästi mies ilman, että pelkää menettävänsä maskuliinisuutensa (esimerkiksi käyttäytymällä feminiinisemmin kuin mieskulttuurissa on ollut hyväksyttyä). Tätä Nietzsche tarkoitti puhuessaan herramoraalista. Whitehead kirjoittaa myös siitä, kuinka mies pitäisi ymmärtää jatkuvana tulemisen prosessina. Tästä taas Nietzsche puhui ikuisena paluuna.
Nomadisen ajattelun ottamista Nietzschen, Deleuzen ja Braidotti hengessä seuraisi muutamia ongelmia. (1) Miespolitiikan, tutkimuksen ja -liikkeen suhde feministiseen teoriaan olisi mietittävä uudelleen. Braidotti onkin sitä mieltä, miehillä ei tulisi olla mitään asiaa naistutkimuksen laitoksille tai opiskelemaan feminististä teoriaa. Tämä ei tarkoita vihamielistä hyökkäystä, vaan sitä, että olisi parempi sekä miehille että naisille, että he problematisoisivat omia sukupuoliaan keskenään, jotta ei sorruttaisi herran ja rengin dialektiikan kuvaamaan vastakkainasetteluun ja riippuvuussuhteeseen. (2) Jos ulkoministeri Alexander Stubb on vaikkapa esimerkiksi yli-ihmisestä, joka ei rakenna identiteettiään syyttämällä maahanmuuttajia, naisia tai homoja kaikista ongelmistaan, päinvastoin, on sinut oman itsensä kanssa suvaitsevaisena ja kosmopoliittina metroseksuaalina, ratkaiseeko se kaikki yhteiskunnalliset kysymykset? Näyttäisi nimittäin siltä, että kulttuurin femininisoitumisesta, siitä että feminiinisiksi ymmärretyt ominaisuudet ovat hyväksyttävämpiä kuin aikaisemmin, ovat hyötyneet nimenomaan Stubbin kaltaiset keskiluokkaiset miehet, joilla valtaa on ollut jo aikaisemminkin. Naiset ja työväenluokkaiset miehet ovat jääneet nuolemaan näppejään. Toisaalta, onko Stubb esimerkki yli-ihmisestä?
Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja 
29 tammikuun, 2010 at 12:37 pm
Kiinnitin itsekin Scriptaa läpi kahlatessani (kyllä, olen masokisti…) huomiota filologin ongelmiin maskuliinisuutensa kanssa, jotka tulevat useasti ilmi hänen haastatteluissaankin. Varsinkin hänen suhteensa suorittamaansa siviilipalvelukseen on aika mielenkiintoinen – nimenomaan siksi, ettei hän itse tunnu olevan sinut sen kanssa. Mikäli hän vain hyväksyisi tuon ties mistä syystä tekemänsä menneisyyden ratkaisunsa yksiselitteisesti eikä lakkaamatta ilmaisisi katumustaan asiasta, hänen identiteettinsä vaikuttaisi ulkopuolisesta paljon eheämmältä.
Kaupan päälle tulee aseharrastus, joka filologin tapauksessa vaikuttaa – freudilaisiin latteuksiin sortumisen uhalla – väkisinkin jonkinlaiselta yritykseltä kompensoida käymättä jäänyt armeija. N.B., harrastan itsekin tuliaseita, vaikkakaan en enää niin aktiivisesti.
Toisaalta taas Halla-ahon kirjoitus ”Vähän isyydestä” on kiinnostava, koska siinä käy ilmi, että hän on havainnut ainakin yhden positiivisen keinon vahvistaa miehisyyttään ja nousta noiden mainitsemiesi vajavaisuuden tuntemusten yläpuolelle. Sitä en tiedä, miten tämä asenne istuu Nietzscheen.
Mutta muuten, ns. maahanmuuttokriittisen liikkeen tarkasteleminen nimenomaan _miesten_ liikkeenä poikisi varmasti mainion artikkelin. Porukassahan on tosiaan habitukseltaan aivan kaikenlaisia kaksilahkeisia, joiden vuorovaikutus on hyvin omintakeista. Hankamäki, Halla-aho, Mäki-Ketelä, et cetera…
Cheers,
J. J.
29 tammikuun, 2010 at 2:35 pm
Noin, nyt yllä kuvattu artikkelikäsikirjoitus on lähetetty, vihdoin ja viimein. Siinä en todellakaan viittaa mihinkään Halla-ahoon. Se on puhtaasti teoreettinen paperi. Sanoin kyllä saatekirjeessä, että olisin kiinnostunut kirjoittamaan artikkelin myös uuden äärioikeiston noususta Suomessa, mutta eipä taida olla aikaa koska englanniksi kirjoittaminen kestää allekirjoittaneella vähintään kaksi kertaa kauemmin kuin Suomeksi paperin rustaaminen. Normassa kun ilmestyy vuoden lopulla teemanumero, jossa käsitellään erilaisia ”miesliikkeitä” Pohjoismaissa.
Huomiosi ovat oikeanlaisia. Tämän uuden äärioikeiston kytkökset sekä maskuliinisuuden muutokseen että ”miesliikkeeseen” on mielenkiintoinen ja kompleksinen. Siinä missä Timo Soini esittää edustavansa perinteistä työväenluokkalaista maskuliinisuutta, tämä hommalaisten juttu on selvästi keskiluokkaista (samalla tavoin kuin Ruotsissa Sveriges Demokraterna -puolue on). Tästä seuraa myös se, että sen kannattajien (joista yli 80% miehiä jos ei 90%) maskuliinisuus on keskiluokkaista. Kyseessä on siis alemman keskiluokan miesten protesti ylemmän keskiluokan miehiä (joista käytän esimerkkinä Alexander Stubbia) vastaan. He eivät kuitenkaan kykene hyökkäämään tätä vastaan suoraan, joten he ovat kehittäneet salaliittoteorian (joihin osa uskoo oikeasti, mutta älykkäimmät eivät), että syy sille, miksi he eivät pääse hyväpalkkaisiin eläkevirkoihin niin kuin ”vanhoina hyvinä aikoina” ovat ”punavihreät feministit”. Maahanmuuttajien syyttäminen on tässä keino saada tunnustusta työväenluokkalaisilta miehiltä omalle maskuliinisuudelle mikä tosiaan näyttäisi ainakin Halla-aholla olevan hukassa.
Jos olisi tiedossa jokin kirjaprojekti, voisin kirjoittaa nopeastikin tästä artikkelin, mutta nyt en keksi mitään hyvää julkaisukanavaa kyseiselle artikkelille. Ei viitsisi Politiikka-lehteen tyrkyttää joka toinen kuukausi uutta juttua ja Naistutkimus-lehti tuskin on kiinnostunut (ja sitä paitsi sinne lähettänen tuon yllä mainitun jutun jos se ei mene Normassa läpi).
30 tammikuun, 2010 at 11:36 am
Nietzsche kuvaa teoksessa Moraalin alkuperästä (Zur Genealogie der Moral) kuinka alun perin hyvä sana ymmärrettiin samana asiana kuin kauneus, voima jne. Hyvä ei siis tarkoittanut mitään muuta kuin luonnollista paremmuttaa, mitään henkisiä velvoitteita yms. ei siihen Nietzschen mukaan liittynyt. Tätä on herramoraali.
Taas ne jotka eivät olleet kauniita tai vahvoja, sorrettiin sen takia mitä he olivat, he olivat huonoja. Nämä henkilöt taas omaavat orjamoraalin. Kaunaisuus syntyy siitä kun nämä huonot ihmiset haluavat olla jotain mitä he eivät ole, ja se voi onnistua vain petoksen ja rikoksen avulla.
Jos otetaan realistinen perspektiivi, niin voisimme ajatella että Halla-aho puolustaa jotain jota on jo ollut olemassa ennen hänen vastustamaansaa asiaa. Halla-aho kutsutaan konservatiiviksi ja konservatiivit puolustavat jotain vanhaa ja vastustavat muutosta. Ne jotka haluavat muutosta ovat tietenkin niitä, jotka eivät alun perin olleet hyviä, siis vahvoja ja kauniita. Nämä radikaalia muutosta ajavat omaavat siis orjamoraalin, he haluavat tehdä rumasta kaunista.
Nietzsche tulkintasi on epäonnistunut, koska et ole ottanut lainkaan huomioon mainitsemiani asioita. Deleuzea ei kannata pitää luotettavana lähteenä Nietzscheä koskevissa asioissa.
Hegelin dialektiikka vastaan hyökätessäsi teet aivan kuten Nietzsche kuvaakin kaunaisuuden prosessia. Yrität tehdä orjista herroja, herroista orjia. Ns. tasa-arvoistaminen ei hyödytä lainkaan sitä, joka menettää valtansa, mutta saako uusi taho valtaa, jollei sitä aktuaalisesti ole olemassa? Oletat siis että vaa’alla on aina yhtä paljon painoa kummallakin puolella ja väität että olet ihan oikeasti elänyt tässä maailmassa?
30 tammikuun, 2010 at 1:46 pm
No, pidän Gilles Deleuzen Nietszche-tulkintaa jotenkin mielekkäämpänä ja uskottavampana kuin teidän (mistäköhän johtunee). Vielä muutama huomio Halla-ahosta ja propellipäistä Nietzschen innoittamana:
Yli-ihmisyys on ennen kaikkea kaikkien arvojen uudelleen arviointia. Jos näkemyksesi Halla-ahosta on konservatiivina pitää paikkaansa, hän on reaktiivinen, kaunaisuudesta ja huonosta omasta tunnosta kärsivät persoona, joka kykenemätön luomaan omia arvojaan. Identiteettiään hän rakentaa hegeliläisittäin negaation kautta. Kuten totesin, jos niitä asioita joita hän vastustaa ei olisi, ei myöskään Halla-ahoa olisi olemassa poliitikkona. Hänellä ei ole omaa eksistenssiään, mitä yli-ihmisyys edellyttäisi. Mutta pyrkiikö Halla-aho säilyttämään jonkin ”menneen maailman” vai luoko hän uutta maailmaa vetoamalla johonkin menneeseen aikaan ennen Atlantiksen uppoamista mitä ei kutienkaan koskaan oikeasti ole ollut olemassa?
Mitä taas propellipäihin, Halla-ahon seuraajiin, tulee, ovat he erinomainen esimerkki laumasieluisesta orjamoraalista, lammaslaumasta joka juoksee määkien sille nettifoorumille minne Mestari heidän käskee mennä. Kaiken lisäksi propellipäillä on itsetietoisuus siitä, että he edustaisivat ”kansan syviä rivejä”, jota herrat yrittävät sumuttaa kansaa maahanmuuttopolitiikalla tms. Tämä jos mikään on osoitus propellipäiden orjamoraalista ja siitä, että he eivät edes yritä arvioida arvoja uudelleen, käyttää omia aivojaan ja eettistä harkintakykyä. Yli-ihminen ei alennu vetoamaan ”kansan tahtoon”, hän luo omat arvonsa välittämättä roskajoukon, tai kuvitellun enemmistön, mielipiteistä. Tosin, propellipäät ovat de facto marginaaliporukka, mutta oleellista tässä ei olekaan se, ovatko he oikeasti enemmistö vai vähemmistö, vaan miten he asemoituvat itse.
30 tammikuun, 2010 at 3:29 pm
Deleuzen Nietzsche tulkintaa on muutenkin oudoksuttu, yksinkertaisesti sen takia, että sille ei ole mitään perusteita. Parasta olisi tietenkin se, että omaisi oman tulkinnan.
Et siis tunne teosta Moraalin alkuperästä? Siinä Nietzsche kertoo mitä hän tarkoittaa herramoraalilla ja orjamoraalilla.
Yli-ihmisyydestä en maininnut sanallakaan. Jos omaa herramoraalia, niin se ei tarkoita että olisi automaattisesti yli-ihminen. Halla-aho ei ole yli-ihminen missään mittakaavassa, tosin et ole sinäkään. On sitten eri asia kuka omaa herra-/orjamoraalia.
Halla-ahon ei tarvitse luoda omia arvojaan voidakseen edustaa herramoraalia. Nietzschen idea on se, että herra on herra jo syntyessänsä, tämä käy selväksi jos lukee Moraalin alkuperästä teoksen.
Nietzschen yli-ihmisyys teoretisointi on vaikeaa ja ristiriitaista luettavaa. Nietzsche ei tarkoittanut että kuka tahansa voisi olla yli-ihminen ja että kuka tahansa voisi luoda omat arvonsa.
Tulkitsetko tosiaan Nietzscheä siten, että nykyajan perspektiivin asetettuna ns. vasemmisto edustaa sinusta herramoraalia ja konservatiivinen oikeisto edustaa orjamoraalia? Oikeistolaiset syntyvät vallan kahvaan, kun taas ns. vasemmistolaiset ovat usein rikkaiden/keskiluokkaisten perheiden kapinoivia pentuja, joita ensisijaisesti motivoi kapinahenkisyys vanhempiansa vastaan, koska he tuntevat syyllistyyttä vanhempiensa vallasta. Syyllisyyden Nietzsche näkee kaunan tunteena, jota kristinusko on käyttänyt alistaakseen ihmisiä.
Halla-ahohan on itse ollut nuorena pitkätukkainen hippi, joka kapinoi vanhempiansa vastaan ja nyt hänestä on tullut konservatiivinen oikeistolainen, joka on siirtynyt politiikkaan, koska hän haluaa puolustaa konservatiivisia, jo olemassa olevia asioita, eikä suinkaan luoda mitään utopioita sekarotuisesta tulevaisuudesta.
30 tammikuun, 2010 at 3:55 pm
Tunne ja olen lukenut sen, löytyy jopa tuosta kirjahyllystäni kovakantisena. Tosin siitä kun luin sen viimeksi kokonaan läpi on lähes kymmenen vuotta aikaa.
En tulkitse. Päinvastoin. Se, että Halla-aho edustaa meitsin näkemyksen mukaan orjamoraalia ei tarkoita sitä, etteikö luokittelussani myös SDP olisi erinomainen esimerkki orjamoraalista ja reaktiivisesta politiikasta. Mistä muusta päivän demariuutinen kertoo?
Demareillakaan ei ole ollut syytä omalle olemassaololle kylmän sodan päättymisen jälkeen. Demareiden tehtävä kun oli estää kommunistien toiminta AY-liikkeessä ja kun kommunistit eivät enää uhanneet pääoman etuja, aseveljeys demareiden kanssa tuli tarpeettomaksi porvaristolle ja EK:lle. Se on tarkoittanut hyvinvointivaltion rakenteiden ja sopimusyhteiskunnan purkamista (ml. Tupoista luopuminen).
Toisin sanoen demareiden kannatuksen romahdus kertoo siitä, että he ovat olleet reaktiivinen voima kun taas oikeisto on ollut aktiivinen. Ja korostan edelleen sitä, että oikeiston aktiivisuus ei ole ollut konservatiivisuutta, vaan Alexader Stubbin edustamaa liberaalisuutta, joka ”antaa kaikkien kukkien kukkia”. Sama selittää myös Vihreiden kannatuksen lähes yhtämittaisen nousun 1980-luvulta asti.
Halla-aho on siis ihan demari väittäessään haikailevan menneitä aikoja!
1 helmikuun, 2010 at 9:02 pm
Huomaatteko tulkitsevanne Nietscheä, Deleuzea (kuka se oikein on? En jaksa wikittää…) jne. kuten raamattua?
Voi jospa kaikki suuret filosofit olisivatkaan hengissä, niin pääsisitte tulkitsemisen tuskasta! Filosofi-Hotline vastaisi aina kysyttäessä että: ”Tulkitsinko nyt oikein….”
Sortuuko filosofia liikaa kuolleiden ihmisten hengentuotteiden jälkitulkitsemiseen?
Entäpä, jos yksilö vahvasti, ihan omalla tahollaan, netissä tai tuopin äärellä, sanoisikin asioiden olevan: ’Juuri näin koska minä sanon!’? Koska kaikki ns. pehmeät tieteet ovat tulkintaa, päädytte tekin tulkitsemaan. Noh, elämä on.
Huomaan lipsahtavani tässä itsekin kysenalaistavalle, filosofiselle puolelle pohtien, että jos teekkari Otaniemessä keksii jotain ja kukaan ei ole todistamassa sitä, niin keksiikö se?
Jorina on kivaa, toki, mutta väärien/oikeiden tulkintojen seassa vatvominen vaikuttaa taustakohinalta. Jorinalle on kyllä tilausta, koska niin suuri osa kirjoitetusta sanasta perustuu vatvomiseen.
Olisiko maailma helpompi paikka, jos kirjoitetun sanan ja sen tulkinnnan välillä ei olisikaan mitään tulkinnanvaraisuutta?
Suuri osa maailman ongelmista johtuu siitä, että joku joskus sanoi jotain ja sitten moni tulkitsi asiaa monin tavoin. Uah.
Jos vääräuskoisia vaikka kivittettäisiin, niin heitä sitten vain kivitettäisiin, piste. Loppuisi monenkin asian vatvominen.
Mutta jos nykyfilosofeilta vietäisiin asioiden vatvomisen elementti, eli renkimäinen suhtautuminen suuriin filosofeihin, noihin oman alansa ylipäälliköihin, niin mihinkä sitä sitten oman vasta-argumenttiin nivoutuneen, oman alansa herravihan suuntaisi?
3 helmikuun, 2010 at 12:03 pm
Jedem das Seine:
”Halla-ahohan on itse ollut nuorena pitkätukkainen hippi, joka kapinoi vanhempiansa vastaan ja nyt hänestä on tullut konservatiivinen oikeistolainen, joka on siirtynyt politiikkaan, koska hän haluaa puolustaa konservatiivisia, jo olemassa olevia asioita, eikä suinkaan luoda mitään utopioita sekarotuisesta tulevaisuudesta.”
Missä vaiheessa Halla-aholla oli ”hippivaihe”? Vallitseva kaanon, jonka hän on itse kertonut Helsingin Sanomien haastattelussa, mainitsee bussimatkan Neuvostoliittoon, jonka seurauksena hän omaksui ”vasemmistovastaiset” aatteensa. Täsmälleen samassa haastattelussa hän on selittänyt, miten hänen ystäviensä tulkinta opiskeluaikaisesta ”sosialidemokraattisuudesta” – joka sekään ei olisi vielä ollut mitään radikalismia – oli ”erehdystä”.
Halla-aho toki haluaa nyttemmin profiloitua oikeistolaisena, mutta voiko häntä kutsua sellaiseksi? Hän on tunnustanut olevansa hyvinvointivaltion kannattaja – mikä kaiketi tekee hänestä konservatiivin, muttei silti leimallisesti _oikeistolaista_ konservatiivia – minkä lisäksi hän on populisti ja yhden asian mies. Toisinaan hän toki puhuu ihmisten ammatin markkina-arvosta ja ”veronmaksajien rahoista”, muttei koskaan kyseenalaista hyvinvointivaltion rakenteita.
Monissa asioissa hän on taantumuksellinen ja haluaa kääntää kelloa taaksepäin. Toisissa seikoissa hän vaikuttaa varsin radikaalilta, vaatiessaan muutosta nykyisin sovellettuihin linjauksiin. ”Konservatiivisuus” ei kummassakaan tapauksessa ainakaan millään Edmund Burken mittapuulla kuvasta häntä.
Itse asiassa hänelle on hyvin hankalaa määrittää kategoriaa Suomen poliittisesta kentästä. Lähin vertauskuva tulee mieleen Atlantin takaa – etelävaltioiden vanhat valkoiset populistiset demokraatit, joille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ohjelmien yhdistäminen rotuasioilla polemisointiin ja siirtolaisuuden vastustamiseen ei aikoinaan ollut minkäänlainen ongelma.
Cheers,
J. J.
19 huhtikuun, 2012 at 6:59 am
Nietzschen ongelma oli se, että hän eksyi luulemaan korruptoituneiden kirkkolaitoksien edustavan Raamatullista uskoa, vaikka ne edustavat valheellista ja vääristynyttä uskoa. Nietzsche ei nähnyt valheen ja totuuden eroa, koska hän tutki Jumalaa koko ajan valheesta käsin, ei totuudesta.
Monen jumalattoman ihmisen ongelma on nykypäivänä se, että hän tutkii kristinuskoa valheellisen valhejäljitelmän kautta, ei aidon ja todellisen kristinuskon kautta. Siksi hän ei näe totuutta, koska on tekemisessä valheen kanssa. Otan tähän asiaa valaisevan esimerkin. Hän on kuin ihminen joka tutkii varkaiden touhuja luulleen varkaita virkavallan edustajiksi, joiden tehtävänä on pitää lakia voimassa ja estää varkauksia. Hän keskittyy valheeseen ja pitää sitä oikeutena ja lakina. Siksi hän on eksyksissä eikä näe sitä mikä on oikeus ja todellinen laki.
Nietzsche sanoi että Jumala on kuollut tarkoittaen sillä, että Jumalaa ei ole olemassa. Todellisuudessa Jumalaa elää ja ihminen on kuolevainen, joka aikanaan kuolee. Nietzschen epäusko, pilkka ja kapina Jumalaa vastaan esti häntä näkemästä totuutta ja elävää Jumalaa. Sinä voit tehdä toisin ja pysähtyä tutkimaan voisiko Jumala olla olemassa, voiko Jeesus puhua totta Raamatussa, onko sittenkin olemassa vain kadotus tai iankaikkinen elämä. Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Etsi totuutta oikeasta osoitteesta, niin löydät ja sinulle avataan Jeesus tie Isän Jumalan luokse. Oikea osoite on Jumalan sanan totuus ja Hänen seurakuntansa, joka julistaa totuuden sanomaa niin kuin Raamattuun on kirjoitettu.
tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html