Rakas päiväkirja, Vasemmistofoorumi on julkaissut ensimmäisen uuteen Peruste -sarjaan kuuluvan teoksen. Kyseessä on artikkelikokoelma, joka käsittelee omistamista ja rahaa yhteiskunnallisena suhteena. Kirjoitusten ajankohtaisuus ja laadukkuus yllätti allekirjoittaneen. Teos on vapaasti ladattavissa täältä.

Teoksen ehkä ajankohtaisin artikkeli on Lauri Holapan kirjoitus Rahan omistajat. Siinä käydään läpi finanssikapitalismin kehittymistä 1800-luvun lopulta. Usein vasemmistopiireissä nykyistä talouskriisiä on ollut tapana selittää narratiivilla, joka alkaa vuodesta 1971 kun Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon irrotti ”pahojen Chicagon poikien” neuvosta yksipuolisella päätöksellä dollarin kultakannasta rahoittaakseen Vietnamin sotaa. Seuraavilla vuosikymmenillä uusliberalismi tai monetaristinen talouspolitiikka levittäytyi kaikkialle maailmaan.

Tällainen tulkinta on kaunisteleva, sosiaalidemokraattinen, koska se antaa ymmärtää, että olisi mahdollista palata uusliberalismin tai monetaristisen talouspolitiikan kauden jälkeen takaisin keynnesiläiseen talouspolitiikkaan, jossa valtio kontrolloisi rahamarkkinoita ja elvyttäisi aina lamakauden aikana julkiseen talouteen investoimalla. Eräät taloustieteilijäthän ovat esittäneet, että olisimme jo palanneet keynnesiläisyyteen kun ensin Yhdysvalloissa liittovaltio joutui maksamaan pankkitukea estääkseen liikepankkeja kaatumasta ja viime päivinä olemme saaneet lukea Euroopan unionin tekevän saman epäsuorasti myöntämällä Kreikan valtiolle lainoja jotta eurooppalaiset suuret liikepankit eivät romahtaisi.

Holapan kirjoitus osoittaa, että keynnesiläysyyteen ei ole paluuta; se ei ole todellinen vaihtoehto. Kun Yhdysvallat siirtyi monetaristiseen talouspolitiikkaan – ja seuraavan kahden vuosikymmenen aikana muu maailma seurasi perässä – kyse ei ollut mistään oikeiston salajuonesta, vaan vilpittömästä pyrkimyksestä pelastaa kapitalistinen talousjärjestelmä ja vallitsevat tuotantosuhteet. Keynnesiläisyydessä kun rahamarkkinat toimivat niin jäykästi, että ne eivät tuottaneet huonoimpina vuosina pääomasijoittajille ja liikepankeille edes sen vertaa, että olisivat saaneet omansa pois.

Reaalitalouden kasvusta ja tuotannosta irrallinen finanssikapitalismi syntyi jo 1800-luvun lopulla kun pääomasijoittajat ja pankit halusivat nopeampia yksityisiä voittoja, minimoida riskit ja sosialisoida tappiot. Pörssi sellaisena kuin me sen tunnemme syntyi juuri sijoittajien riskin minimoimista varten. Siitä kuinka nopeasti osakkeet voidaan vaihtaa rahaksi käytetään hienompaa nimitystä: likviditeetti. Martti Servo & Napander laulaa siis likviditeetistä laulussa ”Saako pörssistä kottii”.

Sen lisäksi, että nykyisillä rahoitusmarkkinoilla ei ole mitään tekemistä todellisen tuotannon kanssa, on syytä muusta, että toisin kuin yläasteen yhteiskuntatiedon kurssilla väitetään, rahoitusmarkkinoilla asiathan eivät menee niin, että ensin keskuspankit lainaavat rahaa liikepankeille, jotka taasen lainaavat sitä eteenpäin yrityksille ja yksityisille ihmisille tai edes niin, että yritykset ja yksityiset ihmiset laittavat säästöön rahaa, jota sitten liikepankit lainaisivat edelleen. Todellisuudessa pankit lainaavat ensin ja saavat sitten rahaa keskuspankeilta. Kreikan talouskriisi on erinomainen muistutus tästä asiasta, joka on realiteetti, mutta josta vaietaan.

Vielä vähän aikaa sitten oli tapana sanoa, että nykyinen talouslama on pahin sitten 1930-luvun laman. Viimeiset viikot ovat osoittaneet, että asioiden laita ei ole niin: nykyinen talouslama on ylivoimaisesti historiallisen kapitalismin syvin. Asiaa pahentaa se, että kukaan ei ole keksinyt sellaista uskottavaa vaihtoehtoa nykyisyydelle, että kapitalistinen järjestelmä voitaisiin pelastaa kyseenalaistamatta samalla tuotantosuhteet, vaikka poliitikot ja jopa pankkiirit tulisivat katumapäälle ja myöntäisivät uusliberalismin tai monetaristisen talouspolitiikan olleen virhe.

Toinen huomionarvoinen artikkeli teoksessa on Erik Olin Wrightin kirjoitus perustulosta. En ala tässä nyt enempää käymään läpi keskustelua perustulosta: kuinka se toteutuessaan mahdollistaisi niin lakkoaseen ay-liikkeelle, luovan tilan elämään kuin korvaisi monimutkaisen ja auttamattomasti vanhentuneen sosiaaliturvan, vaan pyydän kiinnittämään huomiota siihen, kuinka perustulo tekisi tarpeettomaksi tuotantovälineiden kollektivisoinnin eli sosialismin tarpeettomana välivaiheena siirtyessä kapitalistisesta yhteiskunnasta kommunismiin. Mielenkiintoinen ajatus, jota en itse ole tullut aikaisemmin huomanneeksi.

Kuka vielä pari vuotta sitten olisi uskonut, että ajatus kapitalismista kommunismiin – monopolipelin kielellä yhteismaahan – siirtyminen olisi edes ajateltavissa oleva asia, puhumattakaan, että se olisi mahdollisuus? Eikä nyt edes ole kyse mistään Tiedonantajan huonosti kirjoitetuista ennustuksista kuinka kapitalismi kriisiytyy ja vallankumous tulee istumalla tumput suorina. Jopa porvarilliset taloustieteilijät myöntävät sen. Vasemmistofoorumin nyt julkaistussa kirjassa ei ainoastaan osoiteta kerrankin samalla kansantajuisesti mutta vakuuttavasti finanssikapitalismin umpikuja, vaan kyetään myös esittämään vaihtoehtoja kapitalismille. Se on jotain poikkeuksellista pari viime vuosikymmenen aikana vasemmistolaisessa ajattelussa.

Advertisements