Rakas päiväkirja, en malta olla ottamatta kantaa viikonlopun kuumimpaan aiheeseen: perussuomalaisten vaaliohjelmaan ja sen herättämiin reaktioihin. Toisin kuin muilla eduskuntapuolueilla, perussuomalaisilla ei ole varsinaista puolueohjelmaa lukuun ottamatta perustamisasiakirjaa, Perussuomalaisen puolueen yleisohjelmaa vuodelta 1995. Yleensä eduskuntapuolueet joka toisessa puoluekokouksessa päivittävät puolueohjelmansa ajanhengen mukaiseksi ja määrittelevät siinä puolueen ideologian, sijoittavat sen sosiaali- ja talouspoliittisesti oikealla tai vasemmalle jne.

Se, että perussuomalaiset eivät ole tehneet tällaista ohjelmaa, on ymmärrettävää: koska puolueella ei ole ideologiaa, voi jokainen kuvitella sen omassa päässään haluamansa kaltaiseksi hyvässä ja pahassa tai sitten ihmiset henkilöivät sen puolueen puheenjohtajaan, Timo Soinin, ulostuloihin. Viime kesänä julkaistu ”nuiva vaalimanifesti” oli kuvaava episodi. Moni politiikasta ymmärtämätön propellipää kuvitteli sitä aikuisten oikeasti perussuomalaisten viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se oli tusinan, etupäässä Suomen Sisu ry:n aktiivin huumorimielessä, allekirjoittama paperi.

Vaaleihin perussuomalaistenkin on uskottavuuden takia kirjoitettava edes jonkinlainen tavoiteohjelma. Sen kirjoittamisessa on riskinsä, mutta se ei samalla tavoin hajota puoluetta tai karkota potentiaalisia äänestäjiä kuin varsinainen puolueohjelma. Tavoiteohjelmassa voi nimittäin tarttua niin kutsuttuihin lillukanvarsiin ja jättää suuret ideologiset kysymykset mainitsematta.

Mitä vaaliohjelman reaktioihin tulee, ne muistuttavat siitä, että olemme palaamassa 1800-luvun luokkayhteiskuntaan. Kuten jo kuluneella viikolla kirjoitin, Soini ei sinänsä edusta mitään kansanjoukkoja vaan enemmänkin luo performatiivisella aktilla sen kansanjoukon, mitä väittää edustavansa. Mutta siitäkin huolimatta tai sen takia kokoomuksen ja vihreiden reaktio on kuvaava ja enemmänkin affirmoi kuin on kieltämässä Soinin performatiivista aktia. Sekä vihreiden puoluesihteeri Panu Laturin että kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki ”Boy” Kataisen kommentit näyttäytyvät Helsingin Sanomissa halveksuntana ei-keskiluokkaista ja ei-urbaania elämäntapaa kohtaa. Heidän kritiikkinsä perussuomalaisia kohtaan perustuu lähes yksinomaan moralismiin, ei esimeriksi analyysiin kapitalististen tuotantosuhteiden vaikutuksesta ihmisten elämään. He ovat sokeita luokkayhteiskunnalle ja antagonismille, porvarihallituksen harjoittaman politiikan seurauksille.

Samalla tavoin 1800-luvulla porvaristo ja edistykselliset ylioppilaat suhtautuivat alentuvasti piikoihin ja renkiin, koska nämä olivat sivistymättömiä: eivät ymmärtäneet kansainvälisiä vaikutteita tai juosseet uusimpien trendien perässä. Kauniissa juhlapuheissa haluttiin sivistää kansaa ylhäältä päin, mutta käytännössä äänioikeuden antamista ruumiillista työtä tekeville vastustettiin koska he kuitenkin äänestäisivät väärin tai olisivat agitaattoreiden johdateltavissa. Reaktioissa perussuomalaisten vaaliohjelmaan on samanlaisia kaikuja tai siltä ne näyttäytyvät.

Aikoinaan sosialismi kykeni luomaan liittosuhteen ylioppilaiden ja edistyksellisen porvariston sekä työväenluokan välillä. Tämä kehitys huipentui 1960-luvun lopulla. Mutta sitten Neuvostoliitto romahti ja vasemmisto marginalisoitui; vihreät ja kokoomus pääsivät palauttamaan Suomesta luokkayhteiskunnan ja avaamaan takaportin perussuomalaiselle populismille.