Rakas päiväkirja, onkohan kaikki muumit laaksossa SDP:n puoluetoimistolla? Pari kuukautta sitten puheenjohtaja Jutta Urpilainen vielä kerran yritti vedota obamamaniaan ja kun Erkkikin nauroi hänelle kuin ennakoiden tulevaa, Urpilainen yhdessä esikuntansa kanssa päätti tehdä todeksi sen, mistä Nykypäivä vihjasi jo hyvän aikaa sitten: sosiaalidemokratia on olemukseltaan fascistista vihaten vapautta ja ihmisten oikeutta toteuttaa itseään sellaisena kuin ovat. Urpilaisen takinkääntö on melkoinen ja kertoo siitä, ettei Urpilainen harkitse sanojaan ja tekojaan loppuun asti ja puoluetoimistolla ollaan paniikissa koska siellä ollaan tietoisia SDP:n vaarasta marginalisoitua keskisuureksi tai jopa pieneksi puolueeksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. SDP:n nuorisokannatus on olematonta. Urpilaisen avauksesta tekee vieläkin käsittämättömämmän se, että se on selkeästi suunnattu keski-ikäisille ja sitä vanhemmille äänestäjille, niille jotka jo äänestävä SDP:tä, ja lähinnä karkottaa vulgaarisuudessaan nuorempia ikäluokkia.

Urpilainen siis sanoi Helsingin Sanomien mukaan puheessaan lauantaina Vantaalla, että maassa on oltava maan tavalla. Kyseisen sanonnan ongelma on siinä, että ainakin allekirjoittaneelle herää ensimmäisenä kysymys siitä, mitä tai mikä maan tapa sitten on? Politiikka on maan tavasta päättämistä. Ensinnäkin ilmaisusta ”maan tapa” tulee mieleen Keskusta, Jarmo Korhonen, Kehittyvien maakuntien Suomi, Toivo Sukari… eli poliittinen korruptio ja mädännäisyys. Pohjustaako Urpilainen puheellaan ”maan tavasta” kassakaappisopimusta Keskustan tulevan puheenjohtaja Paavo Väyrysen kanssa muodostaakseen seuraavan hallituksen voitettuaan vaalit voitelurahalla?

Toiseksi ”maassa maan tavalla” ei viittaa lakiin, vaan normin käsitteeseen. On nimittäin itsestään selvää, että kaikki tietyllä maantieteellisellä alueella olevat ihmiset lähtökohtaisesti noudattavat kyseisen maan lakia, olkoot he sitten kyseisen maan kansalaisia tai eivät. Tarvetta lain noudattamiseen ei tarvitse erikseen mainita. Sen sijaan normi viittaa sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla ilman lakia. Normin noudattamista yhteisössä valvotaan sosiaalisella paineella palkinnoin ja sanktioin. Koulukiusaaminen on erinomainen esimerkki siitä, kuinka normia, sanontaan ”maassa maan tavalla”, eli Urpilaisen sosiaalidemokraattista ihannetta, toteutetaan vaikkapa sosiaalidemokraattisissa peruskouluissa.

Kolmanneksi Urpilainen sanoi puheessaan, että maassa maan tavalla ”tarkoittaa myös sitä, että jos sinä olet työikäinen ihminen, sinä teet töitä niin kuin kaikki muutkin ihmiset Suomessa tekevät”. Kaikki suomalaiset työikäiset ihmiset eivät tee työtä: työtä ei ole kaikilla ja moni elää vapaaherran tai -rouvan elämää pääomatuloilla.  SDP hävisi jo yhdet vaalit puhumalla protestanttisesta työetiikasta. Diskurssi työstä ihmisen ainoana arvon mittarina sosialistisen realismin tyyliin yhdistettynä koulukiusaamiseen, sosiaaliseen paineeseen joka yhdenmukaistaa ajattelua, on kuin matkustaisi aikakoneella monta kymmentä vuotta taakse päin. Eivätkö sosiaalidemokraatit osaa enää keksiä mitään uutta; osaako Urpilainen edes hävetä jos ja kun hän joku päivä tajuaa mitä on tullut sanoneeksi? Sitä paitsi monet sosiaalidemokraatit vähän aikaa sitten vastustivat Kari Rajamäen johdolla sitä, että väliaikaisen oleskeluluvan saaneet saisivat elättää itsensä rehellisellä työnteolla. Sosiaalidemokraatit voisivat ensin sopia keskinäiset erimielisyytensä ja vasta sen jälkeen yrittäisivät tulla kahlitsemaan toisten ihmisten elämää.

Urpilainen ja muut niin sanotut sosiaalidemokraatit voisivatkin miettiä omaa osuuttaan esimerkiksi siihen, miksi työtön – maahanmuuttaja eli eli – ei voi osallistua muun kuin työkkärin järjestämään kielikoulutukseen tai muuten kehittää itseään työmarkkinoita varten menettämättä samalla oikeuttaan työttömyysetuuksiin. Olisiko tähän syynä nimenomaan Kekkoslovakian aikainen sosiaalidemokraattinen ”maan tapa” eli normi siitä, mitä on oikea ja arvokas ihmiselämä? Urpilainen ja niin sanotut sosiaalidemokraatit eivät ole huomanneet, että olemme siirtyneet suljetusta normalisoivasta vallankäytöstä perustuvasta kurinpidollisesta yhteiskunnasta avoimeen kontrolliyhteiskuntaan, jossa ihmiselämä ei enää noudata kaikkien kohdalla samaa kaavaa kohdusta hautaan pysyvine kahdeksan tunnin työpäivineen paperitehtaalla. Ei ole enää yhtä oikeaa ”maan tapaa” – onneksi.