Rakas päiväkirja, onkohan kaikki muumit laaksossa SDP:n puoluetoimistolla? Pari kuukautta sitten puheenjohtaja Jutta Urpilainen vielä kerran yritti vedota obamamaniaan ja kun Erkkikin nauroi hänelle kuin ennakoiden tulevaa, Urpilainen yhdessä esikuntansa kanssa päätti tehdä todeksi sen, mistä Nykypäivä vihjasi jo hyvän aikaa sitten: sosiaalidemokratia on olemukseltaan fascistista vihaten vapautta ja ihmisten oikeutta toteuttaa itseään sellaisena kuin ovat. Urpilaisen takinkääntö on melkoinen ja kertoo siitä, ettei Urpilainen harkitse sanojaan ja tekojaan loppuun asti ja puoluetoimistolla ollaan paniikissa koska siellä ollaan tietoisia SDP:n vaarasta marginalisoitua keskisuureksi tai jopa pieneksi puolueeksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. SDP:n nuorisokannatus on olematonta. Urpilaisen avauksesta tekee vieläkin käsittämättömämmän se, että se on selkeästi suunnattu keski-ikäisille ja sitä vanhemmille äänestäjille, niille jotka jo äänestävä SDP:tä, ja lähinnä karkottaa vulgaarisuudessaan nuorempia ikäluokkia.
Urpilainen siis sanoi Helsingin Sanomien mukaan puheessaan lauantaina Vantaalla, että maassa on oltava maan tavalla. Kyseisen sanonnan ongelma on siinä, että ainakin allekirjoittaneelle herää ensimmäisenä kysymys siitä, mitä tai mikä maan tapa sitten on? Politiikka on maan tavasta päättämistä. Ensinnäkin ilmaisusta ”maan tapa” tulee mieleen Keskusta, Jarmo Korhonen, Kehittyvien maakuntien Suomi, Toivo Sukari… eli poliittinen korruptio ja mädännäisyys. Pohjustaako Urpilainen puheellaan ”maan tavasta” kassakaappisopimusta Keskustan tulevan puheenjohtaja Paavo Väyrysen kanssa muodostaakseen seuraavan hallituksen voitettuaan vaalit voitelurahalla?
Toiseksi ”maassa maan tavalla” ei viittaa lakiin, vaan normin käsitteeseen. On nimittäin itsestään selvää, että kaikki tietyllä maantieteellisellä alueella olevat ihmiset lähtökohtaisesti noudattavat kyseisen maan lakia, olkoot he sitten kyseisen maan kansalaisia tai eivät. Tarvetta lain noudattamiseen ei tarvitse erikseen mainita. Sen sijaan normi viittaa sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla ilman lakia. Normin noudattamista yhteisössä valvotaan sosiaalisella paineella palkinnoin ja sanktioin. Koulukiusaaminen on erinomainen esimerkki siitä, kuinka normia, sanontaan ”maassa maan tavalla”, eli Urpilaisen sosiaalidemokraattista ihannetta, toteutetaan vaikkapa sosiaalidemokraattisissa peruskouluissa.
Kolmanneksi Urpilainen sanoi puheessaan, että maassa maan tavalla ”tarkoittaa myös sitä, että jos sinä olet työikäinen ihminen, sinä teet töitä niin kuin kaikki muutkin ihmiset Suomessa tekevät”. Kaikki suomalaiset työikäiset ihmiset eivät tee työtä: työtä ei ole kaikilla ja moni elää vapaaherran tai -rouvan elämää pääomatuloilla. SDP hävisi jo yhdet vaalit puhumalla protestanttisesta työetiikasta. Diskurssi työstä ihmisen ainoana arvon mittarina sosialistisen realismin tyyliin yhdistettynä koulukiusaamiseen, sosiaaliseen paineeseen joka yhdenmukaistaa ajattelua, on kuin matkustaisi aikakoneella monta kymmentä vuotta taakse päin. Eivätkö sosiaalidemokraatit osaa enää keksiä mitään uutta; osaako Urpilainen edes hävetä jos ja kun hän joku päivä tajuaa mitä on tullut sanoneeksi? Sitä paitsi monet sosiaalidemokraatit vähän aikaa sitten vastustivat Kari Rajamäen johdolla sitä, että väliaikaisen oleskeluluvan saaneet saisivat elättää itsensä rehellisellä työnteolla. Sosiaalidemokraatit voisivat ensin sopia keskinäiset erimielisyytensä ja vasta sen jälkeen yrittäisivät tulla kahlitsemaan toisten ihmisten elämää.
Urpilainen ja muut niin sanotut sosiaalidemokraatit voisivatkin miettiä omaa osuuttaan esimerkiksi siihen, miksi työtön – maahanmuuttaja eli eli – ei voi osallistua muun kuin työkkärin järjestämään kielikoulutukseen tai muuten kehittää itseään työmarkkinoita varten menettämättä samalla oikeuttaan työttömyysetuuksiin. Olisiko tähän syynä nimenomaan Kekkoslovakian aikainen sosiaalidemokraattinen ”maan tapa” eli normi siitä, mitä on oikea ja arvokas ihmiselämä? Urpilainen ja niin sanotut sosiaalidemokraatit eivät ole huomanneet, että olemme siirtyneet suljetusta normalisoivasta vallankäytöstä perustuvasta kurinpidollisesta yhteiskunnasta avoimeen kontrolliyhteiskuntaan, jossa ihmiselämä ei enää noudata kaikkien kohdalla samaa kaavaa kohdusta hautaan pysyvine kahdeksan tunnin työpäivineen paperitehtaalla. Ei ole enää yhtä oikeaa ”maan tapaa” – onneksi.
22 maaliskuun, 2010 at 5:17 pm
Hyvin kirjoitettu! Urpilainen on parasta mitä Kokoomukselle on koskaan tapahtunut – vai miten se oli? -Muumilaaksolle?
22 huhtikuun, 2010 at 4:24 pm
Osut täsmälleen asian ytimeen. Vähän väliä saa kuulla Suomen poliittisen johdon tuovan terveisiä mielikuvitusmaailmasta, jolla ei ole mitään tekemistä tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan todellisuuden kanssa. Raukat vaikuttavat vielä niin vilpittömiltä, että sitä välillä joutuu oikein päänsä puhki pohtimaan, että voisiko olla niin, että ne eivät olekaan pelkkiä omaan pussiinsa pelaavia kylmiä k-päitä, vaan uskovat ihan tosissaan omiin puheisiinsa.
15 toukokuun, 2010 at 4:43 pm
Jos maalla ei ole mitään määriteltäviä tapoja olemassa, miten on mahdollista, että joku samaan aikaan kuitenkin uskoo eri tapojen ja kulttuurien sekoittumisen (monikulttuurisuuden) autuaaksitekevään voimaan. Siinäkin voisi saivarrella: mitä tämä monikulttuuri on, kun kulttuurista tulee ainakin minulle mieleen vain …ööö…juomakulttuuri.
Älä nyt viitsi, yliopistotutkijana aivan varmasti osaat kuvitella, mitä Urpilainen mahtoi tarkoittaa suomalaisen kulttuurin ja tapojen kunnioittamisella. Osaathan?
15 toukokuun, 2010 at 6:05 pm
Osuit hyvin tärkeään pointtiin, josta voisin kirjoittaa joskus enemmänkin, oman blogimerkinnän.
Ensinnäkin mitä tai mikä on kulttuuri? Kulttuuri on poliittinen fiktio, mitä esimerkiksi sosiologiassa sitä käytetään kuvaamaan tietyn ihmisryhmän keskimääräistä käyttäytymistä, normeja ja rooleja. Ongelmana on se, että miten rajata tuo ihmisryhmä, koska ryhmän käyttäytyminen sisältää aina poikkeuksia ja sitä paitsi se on jatkuvassa muutoksessa. Esimerkiksi mitä sitten tarkoittaisi suomalainen kulttuuri? Yksi tapa määritellä suomalaisuus olisi ymmärtää suomalaisen kulttuurin muodostuvan niistä yli viidestä miljoonasta ihmisestä, joilla on Suomen valtion kansalaisuus. Kyseisen määritelmän haasteena on se, että suomalaisia on yli viisi miljoonaa ja he käyttäytyvät hyvin eri tavoin. Tietenkin voidaan turvautua keskiarvoon tai mediaaniin. Mutta tällöin kulttuurin käsite on jo laimentunut käyttökelvottomaksi muuhun kuin poliittiseen propagandaan; se on soveltumaton analyyttiseen tutkimukseen: jos kulttuuri määritellään tietyn kansanryhmän erityispiirteeksi ja kansanryhmän erityispiirteiden johtuvan kulttuurista, ollaan syyllistytty loogiseen virhepäätelmään, tarkemmin kehäpäätelmään.
Toiseksi, mitä on monikulttuurisuus? Itsekin olen ihmetellyt mitä sillä tarkoitetaan. Jos totta puhutaan, törmäsin koko käsitteeseen ensimmäistä kertaa Halla-ahoa tai hommalaisia lukiessani joitain vuosia sitten. Vasemmistolaiset eivät käytä sanaa monikulttuurisuus koska se ei tarkoita mitään. Klassiseen marxilaisessa ajattelussa kulttuuri yleensäkin on vain ja ainoastaan heijastuma perusrakenteesta, infrastruktuurista, eli tuotantosuhteista ja tuotannon tekijöistä. Kulttuuri – ja puhe siitä – on porvarillista hapatusta, ideologiaa.
Väitänkin siis, että Halla-aho ja hommalaiset ovat sanan varsinaisessa merkityksessä monikultturisteja. Ei niinkään vasemmisto kuin halla-aholaiset käsitteellistä maailmaa kulttuurien välisenä kamppailuna. Monikulttuurisuus on siis Halla-ahon itsensä luoma olkinukke. Hän on ensin luonut itselleen poliittisen vihollisen, jota vastustamalla hän sitten yrittää profiloitua politiikassa. Siksi hän rationaalisesti ajateltuna vaikuttaa skitsofreenikolta.
Olen toki kuullut, että monikulttuurisuutta on käytetty poliittishallinnollisena ideologiana maissa, joissa poliittinen oikeisto tai muut demarit ovat (olleet) vallassa. Mutta tosiaan liberaalille oikeistolle ja tämän päivän modernille vasemmistolle on yhteistä se, että ihmisiä kohdellaan yksilöinä eikä luokitella kulttuurin edustajiksi – hyvässä tai pahassa. Tässä mielessä Halla-aho & co. eivät ole liberaaleja, vaan – kuten jo sanoin – he itse luokittelevat ihmiset kulttuurin, poliittisen fiktion, mukaan ollen itse todellisia ”mokuttaja”.
15 toukokuun, 2010 at 6:45 pm
Aika esitys: suomalaista kulttuuria on siis sen käsitteen epädistinktiivisyyden takia lähes mahdoton määritellä, mutta käytät aivan analogisesti rajaavaa määrettä ”halla-aholaiset” kuitenkin aivan suvereenisti. Voisi esimerkkisi innoittamana äimistellä, mitkä ihmeen halla-aholaiset. Olisikohan niin, että tuotakin termiä käytetään poliittisena leimakirveenä.
Suomalaisuus on muuten voinut olla snellmanilaista polittiista fiktiota, mutta marksisi lukeneena ymmärtänet myös sen, että pintarakenne voi toisinaan (itse asiassa usein) määrittää myös konkreettisiä käytäntöjä. On aivan sama, oliko esim. Saarijärven Paavo fiktiota ja täysin ohi osuva kuvaus suomalaisesta perusihmisestä, koska siitä kuitenkin tuli suomalaisuuden ideaali, joka taas vaikutti konkreettisiin käytänteisiin ja näin fiktiosta tuli itse asiassa faktaa.
Toistan kysymyksen: onko ihan oikeasti vaikea ymmärtää, mitä ihan konkreettista Urpilaisen puheet suomalaisista tavoista ja konkreettisista käytänteistä (jotka heijastelevat absrakteja arvomaailmoja) tarkoittavat ilman tuota fiktion keppihevosta. Entä jos kulttuuri on pääosin eräänlaista fiktiota, mitä vikaa on ajatuksessa, että ns. monikulttuurinen rikkaus on vain fiktiota, so. yhtä totta kuin esim. uni sosialistisesta demokraattisesta maailmankaikkeudesta.
15 toukokuun, 2010 at 11:23 pm
”Monikulttuurinen rikkaus” on fiktiota kuten myös ajatus ”suomalaisesta monokulttuurisuudesta” (tyypillisestä suomalaisesta tai hommalaisesta) tai uni ”sosialistien demokratia maailmankaikkeudesta”. Olen siis kaikesta samaa mieltä kanssasi (jos ymmärsin oikein mitä yrität sanoa).
Jopa Hegelille abstrakti oli kirosana, vaikka vasta Marx onnistui siirtymään abstraktista konkreettiseen kääntämällä ideologian (siis kulttuurin) ymmärrettäviksi matearialistisiin tuotantosuhteisiin, oikeita ihmisiä ja tavaroita käsiteltäväksi asioiksi.
16 toukokuun, 2010 at 11:47 am
Marxikin kuitenkin unohti sen, mikä menee edelleen marxilaisten ja feminististen tutkijoiden ymmärryksen yli: ihminen on perustaltaan (huom. marxilainen käsite) biologinen olento. Siten usein tällainen ns. biokielto, jonka kieltäminen tietenkin aina kielletään, aiheuttaa sen, että marxilainen materiaalisuus ei ole niin konkreettista kuin se kuvittelee olevansa. Se on alisteinen biologiselle konkretialle, kuten koko marxilainen maailmankatsomus. Tämä ei tietenkään johda mihinkään sosiaalidarwinismismiin, suhteellisuudentajuun se kyllä voisi johtaa.
16 toukokuun, 2010 at 12:08 pm
Biokielto? Mistä tuon keksit? 😀
Marxilainen materialismi oli nimenomaan pyrkimys ottaa huomioon se tosiasia, että ihminen on ruumiillinen olento, joka ei elä pelkästä hengestä. Tosin myös Hegelillä oli lähtökohtana se, että historian dialektiikka on ihmisen selviytymistä luonnossa tai luonnon alistamista ihmisten elintilaksi, joka myöhemmin on muttunut ihmisten välisissä suhteissa herran ja rengin dialektiikaksi. Hegelillä oli ajatus, että orja elää enemmän todellisuudessa kuin herra koska hän tekee ruumiillista työtä ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä. Marxin on sittemmin tulkittu jatkaneen tätä kuvatessaan kuinka orjilla eli proletariaatilla on avaimet käsissä historian suunnan muuttamiseksi. Tästä syystä Marxista tuli työväenliikkeen keskeinen teoreetikko 1800-luvun lopulla.
Tieteenfilosofisesti Hegelin taustalla oli pyrkimys ratkaista klassinen filosofinen kysymys subjektin ja objektin välisestä erosta: emme tavoita olioita sinänsä vaan olemme tekemissä ainoastaan ilmiöiden kanssa. Ratkaisuksi Hegel esitti, että subjektin ja objektin välisen suhteen problematisoinnin sijaan keskitymme analysoimaan käsitteitä. Hegeliläisittäin politiikka on kamppailua käsitteitä. Tästä syystä Hegeliä on – aivan oikein – syytetty idealistiksi. Marx taasen yritti hegeliläisen käsiteanalyysin palauttaa konkreettiseen materiaaliseen todellisuuteen, ruumiillisiin ihmisiin, tuotannon tekijöihin ja tuotantosuhteisiin.
Mitä taasen feminismiin tulee, eikö feminisminkin lähtökohta ole, että ihminen on ruumiillinen olento ja ruumis on sukupuolitettu? Kuinka siihen sitten suhtaudutaan ja mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa eri feminismin suuntauksia. Joidenkin mielestä sukupuoliero pitäisi nihiloida kokonaan ja bioteknologian kehittyminen tekee sen lopultakin mahdolliseksi. Toisten mielestä sukupuolieroa on korostettava ja yhteiskuntakin olisi rakennettava siten, että miesten ja naisten tosiinsa palautumaton anatominen ero otetaan kaikessa poliittisessa päätöksenteossa huomioon.
16 toukokuun, 2010 at 12:54 pm
Viittasin ennen kaikkea ihmisen elämänkulun selittämiseen (marxilaisittain) yhteiskuntarakenteella, rakenteellisella syrjinnällä, sosiaaliluokalla tai whatever kertaakaan palaamatta tuon selitysmallin objektin, eli biologisen subjektin, omaan toimintaan, vastuuseen (oikeuksia tietenkään unohtamatta) ja vaikkapa aktiivisuuteen.
Biokielto näkyy erityisen voimakkaasti älykkyyteen liittyvässä keskustelussa.
16 toukokuun, 2010 at 1:01 pm
Jaa, sitten pitäisi mennä 1600-luvun poliittiseen filosofiaan, jossa muodostui käsitys ihmisen vapaasta tahdosta ja muusta vastaavasta.
Tosin en nyt ymmärtänyt, että miten liität vastuun biologiaan? Tarkoitan siis, että jos ihminen ymmärretään biologisena olentona, jota liikuttavat saman fysiikan lait kuin muitakin materiaalisia kappeleita planeetoista atomeihin, niin eihän silloin ihmisellä ole lainkaan vapaata tahtoa puhumattakaan vastuusta, vaan biologia ennalta määrää hänen kohtalonsa.
16 toukokuun, 2010 at 1:28 pm
Toki ihminen tarkalleen onkin biokemiallissosiaalinen olento. Tarkoitan biologisella vastanapaa ns. yhteiskunnalliselle olennolle; näistä ensin tulee biologiset lajipiirteet, sitten vasta yhteiskunnalliset tekijät, vaikka niitä ei täysin voi rajata toisistaan pois. Huomattavan paljon vähemmän itsenäsitä liikkumavaraa ja vapaata tahtoahan jättävät ihmiselle yhteiskunnallisesta painottuneet teoriat.
16 toukokuun, 2010 at 1:57 pm
Kuten varmaan itsekin huomasit, kyseessä on yleinen väärinkäsitys, tai sanotaanko, että 1600-luvulla kehkeytynyt porvarillinen maailmankuva ja moderni tieteellinen maailmankuva ovat keskenään ristiriidassa, vaikka ne usein kuvitellaan samaksi asiaksi tai ainakin toisiaan tukeviksi.
Oikeusjärjestelmä kun perustuu sille, että ihminen on täydessä ymmärryksessä eli vastuullinen tekemisistään; ihminen voi valita hyvin ja pahan / oikean ja väärän väliltä. Ajatus siitä, että ihmisellä olisi fysiikan maailmasta (tai biologiasta) irrallinen vapaa tahto, tehdä niin tai näin, polveutuu itse asiassa teologiasta.
Uskonnot (tai moderni oikeuslaitos) kun ei pysty syyllistämään ihmistä synneistä, jos ihmiselle ei ajateltaisi olevan vapaata tahtoa. Olisi ongelmallista vallanpitäjien eli papiston näkökulmasta, jos väärät teot olisivatkin seurauksia Jumalan kaikkivaltiaana asettamista (fysiikan)laeista, jotka hän asetti luodessaan maailmankaikkeuden.
1 joulukuun, 2012 at 1:01 pm
[…] demarit päättivät, että heille ilman muuta kelpaavat rasistien äänet. Jutta Urpilaisen ”maassa maan tavalla” -aloitteen perimmäinen tavoite lienee ollut muistuttaa äänestäjiä siitä, että […]