Rakas päiväkirja, sen lisäksi, että eilen olin viettämässä puuhapäivää Pispalassa (Lauri Viidan museossa, Kujakollissa, Pispalanharjulla, Rajaportin saunassa ja Vaakon nakilla) ja tänään maistelemassa herkkuja kauppahallissa sekä laittanut parvekkeelle Tammelantorilta hakemiani punaisia, keltaisia ja vaaleanpunaisia kukkia, olen katsonut netin kautta SDP:n 43. puoluekokousta.

Nähtävästi SDP:ssä on hiljalleen alkanut samanlainen sukupolvenvaihdos, joka tapahtui vasemmistoliitossa kahdessa edellisessä puoluekokouksessa.

Se, että eilen varapuheenjohtajiksi valittiin Krista Kiuru (37), Antti Lindtman (29), Eero Vainio (25), ei mielestäni ole niin kiinnostavaa kuin tämän päivän puheet, joissa ahneen sukupolven edustajat ääni väristen tajusivat, että heidän olisi aika siirtyä syrjään; vuoden 1966 eduskuntavaalien voiton innoittamana SDP:ssä aktivoituneista on enemmän haittaa kuin hyötyä nykyään sosiaalidemokraattiselle liikkeelle.

Tämä tuli ennen kaikkea esille keskustelussa valtion ja kirkon erottamisesta toisistaan.

Useammassa puheenvuorossa kiitettiin nuorten osallistumista SDP:n puoluekokoukseen, mutta samaan hengenvetoon annettiin ymmärtää heidän olevan väärässä tai kykenemättömiä ottamaan huomioon kokonaisetua tai jotain muuta mystistä.

Toivottavasti allekirjoittaneesta ei tule vanhana ”suurten ikäpolvien demari”, että käyn kehumassa nuoria ja toivon liikkeen – mikä liike sitten onkaan kyseessä – nuortuvan, mutta kun nuoret sitten oikeasti saavat valtaa, niin vastustan heidän kaikkia ehdotuksiaan ”liian radikaaleina”. SDP:n ahneen sukupolven tapa kohdella nuoria aktiiveja alkaa yhä enemmän muistuttaa SKP:n etsikkoaikaa 2000-luvun alussa, jolloin Yrjö Hakasen puolueeseen tuli suhteellisen paljon nuoria mukaan, mutta jotka karkotettiin tehokkaasti pois ”eläkeläisten” toimesta muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja puolueisiin, koska heille ei uskallettu antaa todellista vastuuta eli valtaa.

Vallasta luopuminen on vaikeaa, ei ainoastaan diktaattoreille, vaan nähtävästi myös ahneen sukupolven demareille. He uhraavat mieluummin puolueen kannatuksen kuin antaisivat nuorille mahdollisuuden puolueen kannatuksen nostamiseen.

Yhteenvetona SDP:n puoluekokouksesta näin netin kautta katsottuna voisi todeta, että Mikael Jungnerin perintö demareille näyttää olevan yksi kaikkien aikojen huonoiten organisoiduimmista puoluekokouksista ja täydellinen ymmärtämättömyys demokratiasta. Puoluekokous nimittäin juuri äsken päätettiin keskeyttää, vaikka monta kymmentä aloitetta oli vielä käsittelemättä. Käsittelemättömät aloitteet siirretään puoluevaltuustolle, jossa nuoret eivät ahnetta sukupolvea kykene samalla tavoin haastamaan ja uudistamaan sosiaalidemokraatista liikettä, jotta sen kannatus nousisi viime eduskuntavaalien kaikkien aikojen aallonpohjasta.

Mainokset