Rakas päiväkirja, uusimmassa Tulva -lehdessä oli juttua perussuomalaisten tasa-arvopolitiikasta. Vähemmän valistuneet kansalaiset voisivat ajatella aihevalinnan johtuneen siitä, että perussuomalaiset nousivat kolmanneksi äänestetyimmäksi puolueeksi viime eduskuntavaaleissa tai siksi, että Tulvan avustajissa on huomattavasti vihreiden kannattajia ja puolueen julistauduttua perussuomalaisten vastavoimaksi myös nämä lehden avustajat haluavat ottaa perussuomalaisten tasa-arvopolitiikan erityistarkkailuun.
Tulvan juttuvalinta kertoo kuitenkin feminismin haasteista: miksi feministinen politiikka on 2010-luvun Suomessa enemmän reaktiivista kuin aktiivista.
Esitelmöin aiheesta huhtikuussa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan entisen akkaryhmän eli nykyisen tasa-arvojaoston vuosittain järjestämillä naku- eli naiskulttuuripäivillä. Sen pohjalta allekirjoittanutta pyydettiin kirjoittamaan Libero nimiseen mielipide- ja kulttuurilehteen. En ala sanasta sanaan toistamaan tässä mitä Liberon kirjoitin, koska saadessani juttupalkkion käsittääkseni oikeudet juttuun (sitä ei vielä ole julkaistu) siirtyvät Liberolle.
Toisaalta seuraava tematiikka nousee esiin myös väitöskirjassani (josta en vieläkään ole saanut esitarkastuslausuntoja, mutta sen sijaan viime viikolla sain ilmoituksen väitöskirjan loppuunsaattamiseksi myönnetystä parin kuukauden apurahasta).
Keskeinen teesini on siis se, että 2010-luvun feminismi vaikuttaa reaktiiviselta tai on jähmettynyt keskiluokan näennäisen vaihtoehtoiseksi elämäntyyliksi, koska feministinen teoria institutionalisoitui 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja tästä syystä se edelleen kamppailee tuon ajan taisteluita. Feministisen teorian ja käytännön politiikan vihollinen on edelleen kurinpidollinen yhteiskunta ja teolliseen logiikkaan perustuva tuotanto, joka pyrki normalisoimaan kansalaisia valkoiseen heteroseksuaaliseen nais- tai mieskansalaisuuden muottiin samalla luoden turvallisen elämänkaaren kohdusta hautaan hyvinvointipalveluineen.
Ongelma on siinä, että me emme elä enää 1980-luvun kurinpidollisessa yhteiskunnassa ja teolliseen massatuotantoon perustuvassa hyvinvointivaltiossa.
Feministinen politiikka on ollut menestyksekästä, henkilökohtaisesta on tullut poliittista: olemme siirtyneen jälkiteolliseen yksilöä korostavaan kontrolliyhteiskuntaan, jossa erot ja erilaiset seksuaaliset tai sukupuoliset identiteetit tai alakulttuurit toimivat enemmänkin kapitalismin käyttövoimana kuin kyseenalaistavat porvarillista moraalia. Ne ovat raakamateriaalia markkinataloudelle, joita tuotteistaa erilaisiksi kuluttajaidentiteeteiksi tai brändeiksi: nykyään itsen alistus kapitalistiselle tuotantosuhteille tapahtuu massajoen kurinpidollisen hallinnan sijaan henkilökohtaisesti.
Tällaisessa tilanteessa normittavan kurinpidollisen yhteiskunnan ja teollisen massatuotannon kritiikkiin perustuva feministinen teoria ja käytännön politiikka ei enää toimi vastarinnan muotona, vaan se on suorastaan edellytys nykykapitalismille. Sikäli kun tämä koetaan ongelmaksi – politiikan ymmärtäminen keskiluokkaiseksi kuluttajakansalaisuudeksi ei ole nähtävästi ole ongelma kaikille feministeiksi itseään kutsuville – , olisi feministisessä teoriassa mietittävä miten politiikka mahdollistuu tai mitkä olisivat vastarinnan muodot jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Minkälaista voisi olla neljännen aallon feminismi – feministinen politiikka erojen jälkeen?
Palatakseni Tulvan juttuun perussuomalaisten tasa-arvopolitiikasta. Se, että perussuomalaiset haikailevat Kekkosen ajan Suomeen, jossa oli selkeä nais- ja mieskansalaisuuden normi hyvässä ja pahassa, ei ole mikään yllätys. Siitä ei olisi tarvinnut kirjoittaa erikseen juttua. Mielenkiintoisempaa ja kuvaavampaa onkin se, että Tulvan juttu elää myös edelleen teollisen yhteiskunnan poliittisia kamppailuja.
Se tekee sokeaksi yhteiskunnalliselle muutokselle ja kapitalismin metamorfoosien ymmärtämiselle: feministinen teoria ja käytännön politiikka jäävät uudistamatta.
Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja 
19 toukokuun, 2011 at 2:39 pm
Toivottavasti en kirjoita pahasti sivuun aiheesta. Juttuhan menee käsittääkseni niin, että miehet tekevä noin neljänneksen enemmän töitä kuin naiset mutta naiset siitä huolimatta kuluttavat kolme neljännestä. Se kapitalismi, jonka näemme ympärillämme on siis pitkälti naisten luomus, heidän halujensa ja tarpeidensa näköinen.
Tässä ei ole mitään väärää sinänsä, jos miehet vapaaehtoisesti luovuttavat työnsä hedelmiä naisille (aina eivät tietenkään luovuta, kuten verotettaessa, mutta ei siitä sen enempää).
Ongelmalliseksi tilanne muuttuu, kun katsotaan, miten naiset kapitalismin rattaita rasvaavat. Katsominen onnistuu vaikkapa missä tahansa tavaratalossa. Vaatteita, meikkejä, sistushärpäkettä ja sen sellaista. Rihkama lienee aika hyvä sana kuvaamaan naisten kulutusta sen jälkeen, kun ruuat ja muut päivittäistavarat on ostettu.
Jos mitään mistään ymmärrä, naisten etuja ajava liike kannattaa samalla tätä kapitalismia, joka sitä kivaa jakaa. Tietysti marginaalissa piipitetään mitä piipitetään, mutta valtavirta on turhakkeiden kuluttaminen. Ja vielä usein hikipajoissa hengen kaupalla värkättyjen turhakkeiden.
Kuluttaminenhan sinänsä ei ole ongelma (vaan ratkaisu) mutta tämä naisten luoma kapitalismi on. Jotenkin pitäisi systeemi saada muutettua niin, että huonompiosainen sukupuoli alkaisi kuluttaa nykyistä enemmän. Miesten kulutushan ei ole usein kulutusta lainkaan vaan investointia. Kymmenensien saapikkaiden sijaan paremmassa maailmassa sijoitettaisiin rahat vaikkapa ikkunoiden tilkitsemiseen. Teknologian kehittymisen dynamiikan kanalta miesten suosimat vimpaimet ovat myös paljon parempi vaihtoehto kuin vaikkapa uusi sohvakalusto.
Näin täällä modernin puolella.
19 toukokuun, 2011 at 4:40 pm
Jaa, meitsiä ei oikeastaan kiinnosta ajatella, että hyödyttääkö järjestelmä miehiä vai naisia, vaan mielenkiintoisempaa on, että minkälaista mieheyttä tai naiseutta vallitsema järjestelmä tuottaa tai pitää siis toivottavana.
19 toukokuun, 2011 at 5:25 pm
Jos rojun kuluttamisen näkee ongelmana ja ehkä jopa suurena riskinä ihmiskunnalle, voi pohdiskella näitäkin. Kuka hyötyy, on silloin vähän niinku sivuseikka, enkä siitä siksi kirjoitakaan kuin sivuseikkana.
19 toukokuun, 2011 at 5:31 pm
En kyllä usko pätkääkään tuohon, että naiset kuluttavat 3/4. Eroja löytyy aivan varmasti, muttei noin radikaaleja. Sillä suurimmat rahathan liikkuvat suurimman ekologisen selkärepun omaavissa elektronisissa hilavitkuttimissa, autoissa ja taloissa, joskin tuo viimeinen ei stereotyyppisesti kuulu kummankaan sukupuolen edustajien vakio-ostoksiin.
Mutta tekstistä: Oikein mielenkiintoinen, ihan uusia ajatuksia aukeaa. Voisin lukea kyseisen jutun, kun se ulos tulee.
20 toukokuun, 2011 at 1:33 pm
Samu, sillä ei oikeastaan ole väliä, mitä arvailet kuin ehkä itsellesi. Näissä asioissa on nimittäin tapana luottaa tutkimuksiin.
Mitä tulee hilvitkuttimien ”ekologiseen selkäreppuun” olet ymmärtänyt asian täysin väärin päin.
Autot kyllä ovat useammin miesten kuin naisten intohimona. Mutta kuinka ollakaan autojen ekologisuus on noussut ostopäätösten tärkeäksi kriteeriksi. Naiset sen sijaan kuluttavat niitä tappavilla väreillä värjättyjä vaatteita ihan entiseen malliin.
Jos haluaa muodostaa hyviä mielipiteitä ja parantaa maailmaa, kannattaa opetella ottamaan asioista selvää ja ajattelemaan ennakkoluuloisesti. On uskallettava jopa ajatella, että naisten käyttäytyminen ei olkaan niin täysin moitteetonta ja miesten sikamaista kuin kaikkialla toitotetaan.