Rakas päiväkirja, Yle kertoo kuinka Suomen evankelisluterilaisen kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelän mukaan kirkon sisäinen moniäänisyys- ja arvoisuus katosi Ajankohtaisen tiistaisessa niin sanotussa homoillassa kun studiossa keskusteltiin esimeriksi sukupuolineutraalista avioliitosta ja kirkon suhtautumisesta homo- ja lesboparien vihkimiseen. Niemelä on oikeassa. Kirkon sisäinen moniäänisyys- ja arvoisuus todellakin katosivat, mutta ei siksi, että katsojat olisivat samaistaneet Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen näkemykset kirkon viralliseen kantaan.

Kyllä kansalaiset tietävät Räsäsen kuuluvan Suomen luterilaiseen evankeliumiyhteisöön enemmän tai vähemmän ja myös sen, että kirkko olisi katsonut kyseisen herätysliikkeen tempauksia läpi sormien esimerkiksi entisessä kotikaupungissani Hyvinkäällä liikkeen syrjiessä naispappeja ja vainotessaan Ale pubissa – jossa myös allekirjoittanut käy aina Hyvinkäällä ollessani – tavallisten kadunmiesten ja -naisten keskuudessa nähtyä kirkkoherraa, jos media ei olisi pitänyt asiasta meteliä ja nostanut kissaa pöydälle.

Sen sijaan uskon Tampereen piispa Matti Repon kyvyttömyyden piispuuteen Ajankohtaisen kakkosen keskusteluillassa tulleen muillekin kuin itselleni järkytyksenä ja repäisseen kirkon väliverhon kahtia paljastaen sakariston onttouden. Repo kun ei nähtävästi ole koskaan ymmärtänyt sitä, että mitä eroa on sillä, onko Tampereen piispa vai kappalaisen viransijainen Urjalan seurakunnassa. Piispan tehtävänä on yrittää olla sovitteleva kaitsiessa seurakuntaa; osoittaa Niemelänkin kaipaamaa moniäänisyyttä ja -arvoisuutta. Sen sijaan vasta uskoon tulleelta apupapilta ei voi edellyttää kykyä eettiseen ajatteluun. Piispana Repon toiminta Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa oli siksi anteeksiantamatonta: kirkon pitäisi antaa Matti Repolle pro antichristus -palkinto hänen työstään kirkon vahingoittamiseksi ja ihmisten vieraannuttamisesta evankeliumin kirkkaudesta.

Ne, jotka eivät kykene lempeydellä paimentamaan laumaansa, vaan vetoavat mieluummin omaantuntoonsa, voivat ryhtyä vaikkapa yliopistotutkijoiksi. Näin olen itse tehnyt. Puoli vuotta maisteriopintojen lopulla korkeakouluharjoittelijana puolustusministeriössä riitti ymmärtämään, että valtion virkamiehenä joutuisin rikkomaan omaatuntoani vastaan ja päätökseni lähteä tutkijan uralle valmistuttuani vahvistui. Nyt olen ensisijaisesti vastuussa vain ja ainoastaan itselleni.

Mikä sitten mahdollistaa sen, että piispa voi olla noin kehällä kuin Matti Repo on? Sanotaan, että propagandassa järkyttävintä ei ole se, kuinka se vaikuttaa kansanjoukkoihin, vaan johtajiin itseensä, vaikka heidän jos keiden pitäisi olla tietoisia propagandasta. Tämä sanonta ehkä auttaa ymmärtämään, ei ainoastaan Repon ”vääristynyttä tietoisuutta”, vaan myös Tampereen henkistä ilmapiiriä noin yleensä. Ihmetelin jo yksitoista vuotta sitten muutettuani Hyvinkäältä Tampereelle sitä, kuinka todellisuus voikaan vaikuttaa niin erilaiselta Tampereen yliopiston kampuksella katsottuna kuin Aamulehden sivuilta luettuna. Aivan erityisesti kiinnitin huomiota Aamulehden sivuilla tuolloin Tampereen piispana olleen Juha Pihkalan – kauniisti sanottuna – mielikuvituksellisiin näkemyksiin. Odotin uuden piispan astuessa virkaan jonkinlaista linjanmuutosta, mutta jo ennen tiistaista Ajankohtaisen kakkosen keskustelua osasin Reponkin kirjoituksia Aamulehdestä lukeneena pelätä pahinta.

En keksi sille mitään muuta syytä, miksi tamperelainen kirkkokansa – ne, jotka yleensäkään äänestävät piispanvaaleissa – ja Aamulehti elää niin omassa maailmassaan ja esimeriksi puolustaa virheitään viitaten vieläkin siihen, että ”ateistisessa” Neuvostoliitossa asiat olivat vielä huonommin, kuin sen, että taustalla on vuoden 1918 traumat ja Tampereella nimenomaan Aamulehti ja kirkko on valjastettu puolustamaan Valkoisen Suomen kunniaa sen saaden mitä erikoisempia muotoja. Missään muualla Suomessa en – edes Pohjanmaalla – ole törmännyt tällaiseen – ainakaan näin avoimeen – paranoiaan.