Rakas päiväkirja, löysin yliopiston työhuoneeni oven ulkopuolelta olevasta lokerosta uunituoreen kirjan nimeltä Monikulttuurisuuden sukupuoli. En tiedä oliko kirja tarkoitettu allekirjoittaneelle vai onko se tarkoitus lähettää jollekin kriitikolle, jotta hän voisi kirjoittaa siitä kirja-arvostelun Naistutkimus-lehteen (jonka toimitussihteerinä siis olen).

Nopealla selauksella teos vaikuttaa varsin erinomaiselta. Tässä vaiheessa olen kokenut ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi Marko Juntusen artikkelin Diasporiset hiljaisuudet. Irakilaisyhteisön sisäiset jännitteet ja viranomaistoiminta monikulttuurisessa lähiössä. Siinä Juntunen esittelee 2005-2008 Turun Varissuon lähiön irakilaisyhteisössä tekemänsä etnografisen tutkimuksen johtopäätöksistä. Mutta annetaan Juntusen itsensä kertoa:

Irakilaiset ovat kokeneet miltei kolme vuosikymmentä tauotonta väkivaltaa, ja yhteiskunnan epävakaus on vahvistanut patriarkaalisia sukulaisuusperustaisia normeja. Samalla naisten julkinen tila on kaventunut voimakkaasti. Irakilaisten kohdatessa suomalaiset viranomaistoimijat, väkivallan sävyttämä lähihistoria jää helposti pimentoon ja sukupuolta koskevat käsitykset ja ratkaisut ymmärretään ilmaisuiksi kulttuurisesta omaleimaisuudesta. (Juntunen 2012, 175.)

Juntusen huomiossa ei ole mitään uutta niille, jotka ymmärtävät jotain modernin sodan logiikasta: sotaa ei käydä ainoastaan vihollisvaltiota vastaan, vaan myös vasemmistolaisia toisinajattelijoita ja ennen kaikkea naisemansipaatiota vastaan.

Näin oli myös Suomessa sota-aikana, ja kaiken lisäksi isänmaallisuus tietyissä piireissä vielä tänäkin päivänä ymmärretään feminiinisyyden ja sosialismin vastakohtina, mitkä nähdään uhkaavan ”perinteisiä suomalaisia arvoja”.

Konservatiivisemmaksi muuttuva yhteiskunnallinen ilmapiiri ja sen tuottamat jännitteet värittivät voimakkaasti sukupuolten välisiä suhteita koskevaa keskustelua Varissuollakin. Koulutetun sekulaarin keskiluokkaan kuuluvissa perheissä naisen asemassa tapahtuvia muutoksia kuvattiin katastrofaalisiksi, mutta etenkin SIIC-puoluetta lähellä oleviin järjestöihin kiinnittyneet miehet korostivat tarvetta suojella jälkikasvua suomalaisten seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvien käsitysten tarjoamilta vaikutteita. (Juntunen 2012, 184-185.)

SIIC-puolue sai vuoden 2005 vaaleissa ”ison jytkyn” ja konservatiivisuudessaan sitä voisi pitää vaikkapa Irakin perussuomalaisina ja ”lähellä oleviin järjestöihin kiinnittyneitä miehiä” irakilaisyhteisön ”hommafoorumilaisina”. Ainakin heidän arvomaailmansa on hyvin samanlainen ja Juntunen kertoo heidän viettävän aikaa etupäässä netissä.

Onneksi irakilaiset ovat varsin monimuotoinen kansakunta ja varsinkin kurdien keskuudessa on edelleen vasemmistolaisuus ja sekulaarisuus vahvoilla vaikkakin suhteellisesti heikentynyt aikaisemmista vuosikymmenistä (kuten myös Suomessa vasemmistolaisuudelle on käynyt). He toimivat vastapainona Varissuon ”perusirakilaisille”.

Uskonnollisesti identifioitumattomien arabian ja kurdinkielisten irakilaisten järjestäytyminen oli Varissuolla vasemmistolaisen poliittisen hegemonian perinteeseen nivoutuvaa järjestötoimintaa. Irakilaisväestön 1990-luvun lopulla perustama Suomen irakilainen kulttuuriyhdistys koostui yksinomaan vasemmistotaustaisista henkilöistä, joista monet olivat kokeneet henkilökohtaisen poliittisen vainon Irakissa. […] Vasemmistolaistaustaiset irakilaismiehet katsoivat uskontokuntakohtaisen politiikan voimistumista hyvin huolestuneina. (Juntunen 2012, 188.)

Voimme siis todeta Suomen irakilaisyhteisö olevan poliittisesti ja uskonnollisesti hyvin jakautunut. Kaiken lisäksi konservatiiviset tai oikeistolaiset irakilaiset kokivat Juntusen mukaan suomalaisten viranomaisten suosivan vasemmistolaisia irakilaisia, koska näillä ei ollut samalla tavoin ongelmia sukupuoli- ja seksuaalietiikan tai yksilönvapauksien, eli feminismin, tunnustamisen kanssa kuin heillä itsellään.