Rakas päiväkirja, olen aina ollut sitä mieltä, että isänmaata voi palvella monella tapaa, ei ainoastaan harrastamalla vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa kuin Allu Lapissa, vaan vaikkapa oppositiossa. Nyt olen kuitenkin löytänyt ihmisen, joka vaikuttaa oppositiossa, mutta joka on isänmaallisuuden irvikuva sikäli kun hänestä muodostaa näkemyksensä hänen viimeaikaisten ulostulojen perusteella.

Hänelle kun ei ole riittänyt enää isänmaallisen median kritisointi, vaan hän on siirtynyt oikeusjärjestelmän arvostelemiseen ja siten hyökkää kaikkea sellaista vastaan, minkä Johan Ludwig Runebergin onnistuu kiteyttämään Maaherran runossa:

Te voiton saitte. Teill on valta nyt,
siis minun tehkää, miten mielikää.
Mut laki, ennen mua syntynyt,
myös jälkeheni jää.

Runebergin runo ei ainoastaan kuvaa sitä, kuinka isänmaallisille kansalaisille lain noudattaminen on tärkeämpää kuin se, minkämaalainen ruhtinas heillä on, vaan myös alleviivaa kansallisvaltion laissa toteutuvan historian korkeimman ilmentymän, josta G. W. F Hegel puhui absoluuttisena henkenä, Snellman kansallishenkenä ja Paavali pyhänä henkenä.

James Hirvisaari on halveksivinaan kaikkea tätä.

Olen hämmentynyt. Yleensä poliitikot toimivat päinvastoin. He esittävät potentiaalisille äänestäjilleen olevansa isänmaallisia, mutta käyttäytyvät epäisänmaallisesti, jos se on vain heidän omien etujensa mukaista. Hirvisaari taktiikka on kuitenkin hyökätä nimenomaan kaikkia isänmaallisia instituutiota ja arvoja vastaan, niitä, jotka ovat luoneet Suomen sellaiseksi valtioksi ja suomalaiset sellaiseksi kansakunnaksi kuin me sen tunnemme.

Olen yrittänyt miettiä ketkä viehättyvät Hirvisaaren anti-isänmaallisesta retoriikasta; pohtinut minkälaiset ihmiset äänestivät häntä. Ymmärrän hyvin Timo Soinin ja herra Hakkaraisen äänestäjiä ja jollain perverssillä tavalla myös niitä helsinkiläisiä, jotka piirsivät Jussi Halla-ahon numeron viime kevään eduskuntavaaleissa lipukkeeseen ja vieläpä pudottivat sen uurniin. Onhan hän autistisen taitava sanansäilänkäyttäjä. Se viehättänee monia nuoria miehiä.

Mutta Hirvisaaren neroutta en ole vielä tavoittanut: mitä hän performanssillaan hakee?