Rakas päiväkirja, kuluneella viikolla hallitus esitti suunnitelmansa puolustusvoimien uudelleenorganisoinniksi, listan varuskuntien ja joukko-osastojen lakkautuksista sekä siirroista.

Mielestäni hallituksen esitys jää pahasti keskeneräiseksi.

Niinisalon tykistö- ja Parolan panssariprikaatit olisi pitänyt lakkauttaa. Tykistö ja panssariase olivat modernin teolliseen massatuotantoon perustuneen yhteiskunnan aselajeja. Ne kehittyivät sellaisiksi kuin me ne nykyään tunnemme toisen maailmansodan lopulla ja loivat kylmän sodan aikana maasodankäynnin perustan.

Vuoden 1968 opiskelijamellakoiden ja Prahan kevään siivittämä yhteiskunnan tuotannontavan muutos tekivät niistä kuitenkin 1980-luvulle tultaessa vanhentuneita aselajeja: olemme siirtyneet modernista maailmasta postmoderniin yhteiskuntaan.

Persianlahden sota ensimmäisenä postmodernina sotana osoitti ilmavoimien ja taisteluhelikopterien ylivoimaisuuden panssariaseeseen verrattuna, puhumattakaan kuorma-autojen vetämistä kömpelöistä tykkilaveteista. Niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä 2000-luvun taistelukentällä.

Niin ikään on ihmeellistä, että kaikkia sotilassoittokuntia ei lakkautettu. Nykyaikaisessa sodankäynnissä joukko-osastoja tai paremminkin yksilöitä ohjataan kypärään asetetun data-linkin avulla komentokeskuksista kuin Aliens 2:ssa. Rummut, torvet ja viirit kuuluivat 1800-luvun sodankäyntiin, aikaan ennen lennätintä, puhelinta ja internettiä.

Ja mitä sotilaiden viihdytykseen ja huoltoon tulee. Sen nykyaikana hoitavat saksalaista marssimusiikkia soittavaa sotilassoittokuntaa, kuormaston mukana kulkevia prostituoituja ja lottia halvemmin ja tehokkaammin ipad, pornoleffat ja Sodexo.

Myös miesten yleisestä asevelvollisuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä isänmaalle nykykapitalismissa. Sen lisäksi, että bruttokansantuotteeseen aiheuttaa ison loven kun vuosittain 35% ikäluokasta on tuottamattomissa metsäleikeissä, niin armeijan opettamasta kurinalaisuudestakaan ei ole enää hyötyä kapitalismille. Päinvastoin, siinä missä modernissa teolliseen massatuotantoon perustuneessa yhteiskunnassa yksilöllisyys oli ongelma, niin jälkiteollisessa palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvassa yhteiskunnassa armeijassa omaksuttu laumasieluisuus on enemmänkin keskeinen porvarillisen hegemonia ja kapitalismin vastarinnan muoto. Tästä lienee johtuu se, miksi vasemmisto äänekkäämmin kuin oikeisto kannattaa miesten yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä? Kun armeijan opettama teollisuuskuri ei enää sada kapitalistien laariin, niin siitä on tullutkin hyvä juttu kaikenmaailman sosialisteille.

Samoin aluemaanpuolustuksesta kiinnipitämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä kansantaloudelle. Jälkiteolliseen tuotantoon perustuvassa yhteiskunnassa suuresta maa-alasta on lähinnä haittaa; valtio on sitä köyhempi mitä suurempi osa ihmisistä saa elantonsa alkutuotannosta (maa- ja metsätaloudesta, kaivosteollisuudesta).

Jos joku haluaa vallata vaikkapa Pohjois-Karjalan, Lapin tai Kuusamon, pitäisi se antaa ilomielin pois. Todellisuudessa kukaan ei halua niistä taakkaa itselleen. Postmodernissa sodankäynnissä valtiot eivät kamppaile maa-alasta vaan monikansalliset yritykset tietotaidosta.

Tietenkin Afganistanin tilanne osoittaa, että niin sanotulla asymmetrisellä sissisodankäynnillä on yhä sijansa – yhteiskunnassa, joka on pommitettu sanamukaisesti kivikauteen.

Yritän siis sanoa, että se miten puolustusvoimat on organisoitu, ei voida erottaa tuotannontavasta ja tuotantosuhteista. Sikäli kun Suomi haluaa menestyä globaalissa kapitalistisessa kilpailussa, myös armeija on tuotava pois talvisodanaikaisesta agraariyhteiskunnasta. Hallituksen uusin esitys ehkä päivittää armeijan esimodernista moderniksi, mutta ei vielä postmoderniksi.