Rakas päiväkirja, luin Mikael Jungnerin Toimistokuukkelin. Viikko sitten keksin pyytää kustantajalta kappaletta, jotta allekirjoittaneen ei tarvitsisi vähäisiä eurojaan näinä taloudellisesti haastavina aikoina siihen tuhalta. Vihjasin, että olen tekemässä suomalaisista eturivin miespoliitikoista artikkelia tieteelliseen julkaisuun (mahdollisesti myöhemmin laajempaakin tutkimusta) ja suunnitellut kirjoittavani artikkelista myös populaarimpaa versiota jonnekin sanomalehteen tarjottavaksi.

Seuraavassa muutamia alustavia huomioita kirjasta nopean lukukerran innoittamana.

Teos oli aikalailla sitä, mitä ajattelin sen olevan. Tarkoitukseni on käyttää Toimistokuukkelia hahmottaakseni elinkeinorakenteen muutoksesta juontuvaa johtajuuden ja miespoliitikkojen muutosta ja siihenhän kyseinen kirja sopii mitä parhaiten.

Jungner käy läpi teoksen puolivälissä useita erilaisia johtamisoppeja: käskyttävä johtaminen, visiolla johtaminen, karismalla johtaminen, strateginen johtaminen, prosessijohtaminen, tavoite- ja tulosjohtaminen, valmentava johtaminen, tilannejohtaminen, tunnejohtaminen.

Nämä kaikki hän sitoo aikaisemmin esittämään huomioon: fordistiseen liukuhihnatuotantoon ja taylorismiin perustuvat liikkeenjohdon opit eivät toimi enää jälkiteollisessa yhteiskunnassa, vaan johtajan on opittava luopumaan avoimesta kontrollista ja innostettava työntekijät työhön saadakseen heidät vapaaehtoisesti luovuttamaan tuottamansa lisäarvon kapitalistille.

Ehkä kouluja käymättömille vanhemman sukupolven pikkujohtajille Jungnerin kirjassa on jotain uutta, mutta Tampereen yliopistossa sosiologian peruskurssin käynneille (jos ovat olleet hereillä silloin on puhuttu työ- ja organisaatiososiologiasta) teos on opitun kertausta. Ainakaan mitään kovin omaperäistä se ei sisällä: teoksesta esimerkiksi löytyy vanha tarina kuinka 1960-luvulla Yhdysvaltojen länsirannikolla uuden ja vanhan kohtaaminen sai aikaan jälkiteollisen yhteiskunnan synnyn, niin sanotun luovan talouden, ja kuinka Neuvostoliitto pystyi siihen asti kilpailemaan Yhdysvaltojen kanssa, koska kummankin maan talous perustui fordistiseen tuotantoon jne. Steve Jobs mainitaan Toimistokuukkelissa tyyliin parin sivun välein.

Teoksen lopulla Jungner yrittää välttää ankeuttamista uskotellen Ylestä saamien potkujen olleen parasta mitä hänelle on käynyt. Voi olla, mutta epäilen onko Jungnerin teos paras mahdollinen vaalikirja nykyisessä poliittisessa konjunktuurissa.

Toimistokuukkelia ei tosin kirjoitettu vaalikirjaksi vaan oppaaksi vertaisille eli niille, jotka korottavat mielikuvissaan itsensä jungnerilaisiksi johtajiksi. Mutta niin kauan kuin Jungnerin on SDP:n puoluesihteeri, mitä tahansa hän sanoo, tekee tai kirjoittaa tulkitaan poliittiseksi manööveriksi antaen viestin SDP:n potentiaalisille äänestäjille mikä on Jungner miehiään.

Mielestäni Jungnerin olisi kannattanut lukea Sun Tzun ja erilaisten johtamista käsittelevien oppikirjojen lisäksi Niccolò Machiavellin Ruhtinaan, jonka keskeinen viesti ruhtinaalle on se, että älä luota toisiin ruhtinaisiin, koska he vertaisinasi ovat kilpailijoitasi ja aina tilaisuuden tullen valmiita puukottamaan selkääsi kuin Kimmo Sasi. Ruhtinas voi perustaa valtansa ainoastaan kansaan, johon nojaamalla hänen tulee mahdolliseksi käydä toisia ruhtinaita vastaan. Machiavellin teos käy läpi ohjeita, kuinka kansasta tehdään vakaa ja ruhtinaalle uskollinen alamainen. Aikaisemmin tämä tapahtui kurinpidollisilla instituutioilla (joista Jungner puhuu harhaanjohtavasti kontrolloivana johtamisena), nykyään minätekniikoilla eli itsenalistuksella (mikä on yhteisnimitys Jungnerin kuvaamille erilaisille uusille johtamistekniikoille).

Jungnerin asemoi itsensä mahdollisimman kauas kansantribuunista.

Toimistokuukkeli auttaakin ymmärtämään miksi SDP:n laari vuotaa kuin seula perussuomalaisiin. Timo Soini tekee kaiken kutakuinkin päinvastoin kuin Jungner. Teoksen luettua muutama kokoomuslainen pikkujohtaja voi miettiä Paavo Lipposen äänestämistä presidentinvaaleissa, mutta on vaikea keksiä arvonsa tuntevaa työväenluokkaista miestä, joka Toimistokuukkelia lukiessaan ei tulisi ajatelleeksi perussuomalaisten äänestämistä SDP:n sijaan.

Advertisements