Rakas päiväkirja, Perheyritysten liiton viestintäpäällikkö Eveliina Talvitie on julkaissut esimiehestään teoksen nimeltä Matti Vanhanen. Mies joka halusi olla asia. Allekirjoittaneelta kesti muutama päivä keksiä, että kyseinen teos voisi olla oivaa materiaalia väitöskirjani jälkeiseen tutkimukseen.

Olen tällä viikolla väitöskirjatyöhöni liittyen lukenut Stephen M. Whiteheadin teosta Men and Masculinities, jossa mm. käydään läpi erottelua julkisen ja yksityisen välillä mieheydelle. Feministisessä politiikan teoriassa on esitetty, että julkinen on määräytynyt maskuliiniseksi ja yksityinen feminiiniseksi. Tämän on ollut niin peruskauraa, etten itse ole juuri sitä aikaisemmin miettinyt.

Ja näin varmasti oli teolliseen tuotantoon perustuneessa modernissa yhteiskunnassa. Mutta jälkiteollisessa palveluihin ja informaatioteknologiaan perustuvassa postmodernissa yhteiskunnassa henkilökohtaisesta on tullut poliittista. Tässäkään havainnossa ei sinänsä ole mitään uutta. Esimerkiksi Erkka Railo väitteli politiikan henkilökohtaistumisesta alkuvuodesta. Eilisessä Pressiklubissa vieraana ollut Anu Kantola on toimittanut teoksen Hetken hallitsijat, joka niin ikään pyörittelee käsittääkseni samaa tematiikkaa. Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselta on kirjoitettu teoksia siitä, kuinka hohto on mennyt herrana olemisesta jne.

Tästä kaikesta huolimatta uskon, että allekirjoittaneella olisi mahdollisuus luoda vielä yksi näkökulma suomalaiseen keskusteluun yhdistämällä julkisuuden ja yksityisen välisen eron kyseenalaistuminen kartesiolaisen subjektikäsityksen ja hegeliläisen identiteettipolitiikan purkautumiseen. Whitehead antaa ymmärtää maskuliinisuuden kriisin aiheutuneen siitä, että mies ei kykene enää rakentamaan identiteettiä julkisuudessa eräänlaisena sankaripoliitikkona ja yksityisessä miestä ei ole olemassa.

Talvitien kirjoittama teos Vanhasesta kuvaa nimenomaan tätä problematiikkaa?

Toisaalta on poliitikkomiehiä, jotka kykenevät Vanhasta parempaan julkisuudenhallintaan: performoimaan modernin teollisen yhteiskunnan sankaripoliitikkoa, tai sitten esittämällä uskottavasti postmodernia miestä, joka kykenee rakentamaan identiteettiään ilman, että vaikuttaa turistilta omassa yksityiselämässään. (Kuuntelin juuri Lapin yliopiston matkailukulttuurin professori Soili Veijolan haastattelua radiosta. Hän on kuulemma sanonut, että miehet ovat perhe-elämässä turisteja tai jotain sinne päin.)