Rakas päiväkirja, stand up -komiikkaa harrastava ystäväni kertoi vitsin.

Mistä Aamulehden kulttuuritoimittaja tietää, että nuori mies on saanut pimpsaa?

– Siitä, että Norjan pääministerin kanslia on ehjä ja demarinuoret hengissä.

Vitsi on mielestäni onnistunut. Se paljastaa brutaaliudessaan Aamulehden kulttuuri- ja päätoimittajan kyvyttömyyden moraaliseen ajatteluun. Ystäväni ajatteli käyttää yllä mainittua vitsiä keikoillaan kunhan niin sanotusti pöly hieman ensin laskeutuu.

Kyseinen vitsi viittaa siis kulttuuritoimittaja Markus Määttäsen tajunnanvirtaan, että jos Anders Behring Breivik, Pekka-Eric Auvinen ja Matti Saari olisivat saaneet enemmän seksiä tytöiltä ja kouluissa olisi mukana ”vahva seksivalistus” lemmenoppiaineessa, niin mitään ei olisi tapahtunut.

Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ilmoitti myöhemmin, että hän on lukenut kyseisen tekstin ja piti sitä ihan hyvänä.

Kirjoitus ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen ja sitä on käytetty esimerkkinä kuinka alas mielipidejournalismi voi vajota. Päätoimittaja on harmitellut, että joutui keskeyttämään kesälomansa, mutta ei ole vieläkään kyennyt tunnustamaan tekemäänsä virhettä.

Itselleni Aamulehden journalismin – kouluarvosanoin ilmaistuna – välttävä, jollei jopa heikko, taso ei ole mikään yllätys. Viime tammikuussa osallistuin keskustelutilaisuuteen, jonne oli kutsuttu 25-35 -vuotiaita työssä käyviä pirkanmaalaisia nuoria aikuisia, jotka eivät tilaa Aamulehteä. Kyseinen tilaisuus oli siis lehden lukijamäärän laskusta nuorten aikuisten keskuudessa huolestuneen Aamulehden tilaama.

Yllätyksekseni huomasin, että keskusteluun osallistujat jakoivat allekirjoittaneen näkemykset Aamulehden journalismissa ongelmakohdista. Olin kuvitellut valtio-opin tutkijana eläväni jotenkin marginaalissa ja näkemyksiäni poikkeuksellisina tai radikaaleina, mutta Nokian insinööri ja muut ”keskiluokkaiset” osallistujat olivat kutakuinkin kanssani samaa mieltä asioista.

Seuraavassa muutamia huomioita, jotka muistan käydystä keskustelusta.

  • Aamulehden otsikot ja ingressit ovat epäinformatiivisia. Esimerkiksi Helsingin Sanomien otsikoista ja alaotsikoista näkee suoraan, mitä juttu käsittelee, mutta Aamulehdessä jutun sisältö voi olla mitä tahansa; otsikko ja sisältö eivät kohtaa.
  • Mielipidepalstalla hyväksytään nimimerkit. (Tähän on tosin tullut muutos sitten kevättalven. Mutta se ei ole mielikuvaa lehden tasosta nostanut: Aamulehden toimittajat kirjoittavat nyt omalla nimellään ja naamallaan mielipiteitään Näkökulma -osioon. Miksi maksaa huonojen mielipiteiden lukemisesta, kun sitä voi tehdä ilmaiseksi Uuden Suomen blogipalvelussa? Näkökulma -osiolla Aamulehti alentaa journalisminsa tarpeettomaksi)
  • Pirkanmaan paikallisuutiset, mitkä voisivat olla Aamulehden vahvuus, ovat suppeita ja ne on monesti kopioitu edellisen päivän Helsingin Sanomista tai sieltä löytää samat jutut paljon paremmin kirjoitettuna aikaisemmin. Journalismia, joka esimeriksi asettaisi Tampereen kaupunginvaltuuston päätökseen laajempaan kontekstiin (mukaan luettuna poliitikkojen ja virkamiesten sidonnaisuudet), ei haluta tai osata tehdä.
  • Aamulehti on oikeistokonservatiivinen eläen niin sanotun ensimmäisen tasavallan vastakkainasetteluita yhä uudelleen. (Tässä sinänsä ei olisi mitään pahaa, jos lehti tunnustaisi poliittiset sidonnaisuutensa tai maailmankuvansa eikä yrittäisi näytellä jotain mitä se ei ole. Helsingin Sanomat tunnustaa nuorsuomalaisen taustansa ja on ilmoittanut rehellisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä jne.)
  • Aamulehti ei osaa tai halua käyttää hyväkseen yliopistojen tutkijoiden asiantuntemusta, vaan toimittajat kirjoittava mieluummin omia mielipiteitään (Poikkeuksena on Aamulehden alakerta, jonne olen itsekin pari kertaa kirjoittanut. Se onkin lehden luettavin osa.)
  • Aamulehden journalismi on reaktiivista sortuen nurkkakuntaisuuteen. Se ei kykene tekemään poliittisia aloitteita, jotka veisivät ihmiskuntaa aktiivisesti eteenpäin, vaan näyttäytyy lähinnä paikallisten K-kauppojen ja S-markettien mainoslehtenä.

Lyhyesti, Aamulehdellä olisi potentiaalia olla, ei ainoastaan Pirkanmaan, vaan koko Suomen edistyksellisyyden valonkantaja samalla tavoin Helsingin Sanomat, mutta siinä missä viimeksi mainittu on hyvän puolella pahaa vastaan, niin Aamulehti on erikoistunut olemaan pahan puolella hyvää vastaan. Määttäsen ihmisvihamielinen artikkeli ei ole poikkeus Aamulehden journalismissa.

Nähdäkseni Aamulehden taistelu pahuuden puolesta hyvyyttä vastaan, ei kuitenkaan johdu yksittäisistä toimittajista tai edes päätoimittajasta, vaan se on seurausta Alma median heikosta yrityskulttuurista ja huonosta johtamisesta.

Esimerkiksi se, että Alma median sai hiljalleen tuomion sukupuolisesta syrjinnästä, ei ole niinkään moraalinen ongelma, vaan kertoo siitä, että Alma median hallituksessa hyvä journalismi ei ole keskeinen rekrytointikriteeri yrityksen lehtiin.

Jos yrityksen johdolle kyky ymmärtää oikeaa ja väärää on lusikalla annettu, niin ei lopputuotteestakaan – tässä tapauksessa Määttäsen kirjoituksesta – voi kauhalla ammentaa. Aamulehdellä on sama ongelma kuin kirkolla: akateemisesti koulutettu urbaanit nuoret aikuiset ovat eettisempiä, sivistyneempiä ja maailmaa enemmän nähneitä kuin kyseisten instituutioiden edustajat.

Tammikuisesta keskustelutilaisuudesta kotiin päästyäni tulinkin siihen johtopäätökseen, että koko keskustelu oli ollut turha. Paradoksaalisesti Aamulehden kykyä tuottaa lisäarvoa omistajilleen on mahdollista parantaa vain ja ainoastaan omistajavaihdoksilla ja Alma median hallituksen uusimisella.