Rakas päiväkirja, kokoomuslainen pääministeri Jyrki ”boy” Katainen pitää Ylen uutisten mukaan Norjassa tapahtunutta Työväenpuolueen nuorten joukkomurhaa järjettömänä tekona. Katainen joko näyttelee tyhmää tai sitten hän on oikeasti yksinkertaisempi kuin olen kuvitellut. Politiikan tutkijana epäilen ensimmäistä. Politiikassa sala- ja joukkomurhat ovat kautta historian olleet keskeisessä asemassa. Esimeriksi Valtiollisissa mietelmissä Niccolò Machiavelli omistaa useamman sivun sille, kuinka poliitikkojen on opeteltava suojautumaan salaliitoilta ja -murhilta. Toisaalta taitavasti toteutetuilla joukko- ja salamurhilla voidaan kääntää historiankulkua, laskea vallitsevan poliittisen konjunktuurin aleatorisuuden astetta.

Vuonna 2002 tapahtunut Pim Fortuynin murha on esimerkki epäonnistuneesta poliittisesta murhasta. Se ei saavuttanut tavoitettaan, koska hollantilainen nousussa ollut islamofobiaan perustunut äärioikeistolaisuus ei ollut yhden miehen luomus kuten Volker Van der Graaf oli nähtävästi ajatellut. Päinvastoin, hänen tilalleen Hollannin ”hommakerhon” johtoon nousi Geert Wilders, joka ei ole ainoastaan Fortuynin kaltainen islamofobiaa hyväksi käyttävä populisti, vaan myös konservatiivi.

Anna Lindhin murha vuonna 2003 ei tiettävästi ollut poliittinen tilaustyö siinä merkityksessä kuin politiikka vulgaaristi ymmärretään, mutta Lindin murhan poliittiset seuraukset ovat olleet viime vuosikymmenien merkittävimmät Euroopassa. Olisi hyvin todennäköistä, että Lindh olisi nyt sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja Ruotsin pääministeri. SDP:n viime vuosien alamäki selittyy osittain Lindhin murhalla: puolueella ei ole ollut uskottavaa pääministeriehdokasta Göran Perssonin eläköidyttyä vuonna 2007, kokoomuksesta on tullut pääministeripuolue, Ruotsin ”hommakerho” ja svenskademokraterna ovat nousussa.

Euroopan rajojen ulkopuolella viimeisten vuosikymmenien onnistunein lienee Yitzhak Rabinin salamurha. Israelin ”hommakerho” on ollut nousussa koko 2000-luvun ja Rabinin edustama työväenpuolue on hajonnut tai hajoamassa. Rabinin murha lopetti myös Lähi-idän rauhanprosessin, mikä oli Jigal Amirin tavoitteena.

Se, kuinka hyvin Norjan ”hommakerho” ja – korostan vedoten Paavo M. Petäjään, että kyseessä on vasta epäilty – Anders Behring Breivik onnistui tavoitteessaan, on vaikea näyttää empiirisesti toteen. Breivikin teko oli kuitenkin hyvin rationaalinen: Norjassa työväenpuolue on tällä hetkellä pääministeripuolue ja sosialistiseen internationaaliin kuuluvat puolueet ovat olleet keskeisin poliittinen voima Euroopassa viimeisen sadan vuoden aikana. Ne ovat tehneet Euroopasta sellaiseksi kuin me sen tunnemme. Jos politiikan suuntaan haluaa saada muutoksen Norjassa, on työväenpuolueen seuraavan sukupolven murhaaminen varsin tehokas keino siihen. On hyvin todennäköistä, että Breivikin onnistui nyt murhaamaan useampi tuleva kansanedustaja, ministeri ja ainakin yhden 2030-luvun pääministereistä, erityisavustajista ja puolueen asiantuntijoista puhumattakaan. Norjan kokoisessa maassa politiikasta kiinnostuneita lahjakkaita nuoria ei ole loputtomasti.

Norjassa tapahtunutta työväenpuolueen nuorten joukkomurhan hedelmät satavat Kokoomuksen norjalaisen sisarpuolueen ja siitä oikealla olevien puolueiden laariin.