Rakas päiväkirja, sain kolme viikkoa sitten lausunnot helmikuun lopulla esitarkastukseen jättämästäni väitöskirjan käsikirjoituksesta. Lausunto oli sellainen, jonka ajattelin olevan mahdollinen: käsikirjoitus ei kelpaa väitöskirjaksi. Sen laajuutta, kunnianhimoisuutta ja innovatiivisuutta kiitettiin, mutta kokonaisuus todettiin sekavaksi ja käsitteellisesti epätarkaksi. Sen lisäksi se sisälsi listan muotovirheitä.

Mielestäni lausunnon antajat olivat varsin pitkälti oikeassa, vaikka luonnollisesti toivoinkin toisenlaista lopputulosta.

Viimeisten viikkojen aikana olen miettinyt, että (1) jatkanko monografian työstämistä ja kirjoitan siitä uuden version vai (2) kokoanko artikkeliväitöskirjan neljästä jo julkaistusta referee-artikkeleistani vuoden loppuun mennessä.

Olen päätynyt suunnitelmaan numero kaksi: vaikka lausunnon antajat olivat kirjoittaneet hyvinkin yksityiskohtaisia neuvoja (kiitos siitä heille), kuinka voisin saada Spinozan filosofian heijastumisia feministisessä politiikan teoriassa käsittelevän monografiani sellaiseen kuntoon, että se voisi tulla hyväksytyksi, olen laskenut sen vaativan vähintään vuoden intensiivisen työn. Stilististen korjausten lisäksi joutuisin leikkaamaan ainakin puolet lähes 300 sivuisesta monografiasta pois ja kirjoittamaan kokonaan uusia lukuja tilalle ja siltikin lopputulos olisi epävarma, kykenisinkö esittämään teesiäni uskottavasti. Mutta ennen kaikkea motivaationi on lähellä nollaa (samoin kuin allekirjoittaneelta puuttuu tutkimusrahoitus, enkä usko enää sellaista väitöskirjaani saavan): urani poliittisen filosofian parissa olkoon toistaiseksi ohi.

Sen sijaan Politiikka- ja Naistutkimus -lehdissä julkaisemille artikkeleille saisin kirjoitettua tarvittaessa parissa kuukaudessa jonkinlaisen 60-90 sivuisen johdantoluvun ja vähän paremman puolessa vuodessa. Toisin sanoen, jos mitään ihmeitä ei tapahdu, joulukuussa jätän johtamiskorkeakulun kansliaan väitöskirjan käsikirjoituksen toistamiseen esitarkastukseen.

Joka tapauksessa huomattava osa viimeisen kuuden vuoden aikana monografiaan käyttämästäni työstä valuu hukkaan. Tiettyjä elementtejä pystyn siitä toki hyödyntämään johdantoluvussa (kuten poliittisten ilmiöiden ymmärtämisen siirtymisellä kurinpidollisesta yhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan) ja artikkeleista näkee, että olen kirjoittanut niitä samaan aikaan kuin monografiaa.

Eniten kuitenkin huolettaa se, miltä tämä kaikki näyttää CV:ssä jos ja kun tutkijan urallani on jatkoa väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Olen ollut jatko-opiskelijana syksystä 2004 alkaen ja neljästä artikkelista koostuva väitöskirja seitsemän vuoden aikana on aika vähän (vaikka sen lisäksi olen kirjoittanut populaareja kirjoituksia, kirja-arvosteluita ja antanut tuntiopetusta). Monografia sekä artikkelit yhdessä olisivat näyttäneet paljon paremmalta ansioluettelossa. Jos tätä menoa kauan jatkuu, urani akateemisessa maailmassa laskee kuin lehmänhäntä samalla tavoin kuin vaikkapa eräällä filologi Jussi Halla-aholla tai sillä yhdellä omakustannefilosofilla. Yritän välttää heidän kohtalonsa kaikin mahdollisin keinoin.

Niin ikään joudun ”polttamaan” osan väitöskirjan jälkeisestä tutkimuksestani johdantolukua kirjoittaessa. Tarkoitan, että joitain kehittelemiäni juttuja, jotka ajattelin ottaa esille vasta post doc -tutkimuksessani, joutunen käyttämään jo nyt. Tosin siinä missä väitöskirjan jälkeisessä tutkimuksessani suunnittelin tutkivani maskuliinisuutta Suomen politiikassa, niin nämä kaikki neljä artikkelia käsittelisivät kysymyksiä: (1) miten tämän päivän keskeiset feminismin teoreetikoiden – kyllä, samojen tätien, joiden ajattelusta etsin spinozalaisia elementtejä nyt hylätyssä monografian käsikirjoituksessa – ajattelua hyödyntäen olisi mahdollista kehittää (kriittistä) miestutkimusta; (2) miksi (kriittinen) miestutkimus on mahdollistunut valtio-opillisessa ajattelussa juuri nyt.

Tässä vielä nuo neljä artikkelia, joista puhuin:

  1. Psykoanalyyttinen teoria ja performatiivinen politiikkakäsitys: ruumis ja sukupuoli poliittisena merkitsijänä Judith Butlerin mukaan (Politiikka 4/2004)

  2.  Maskuliinisuus ja hegemonia – kysymyksiä kriittisen miestutkimuksen politiikasta ja epistemologiasta (Naistutkimus – Kvinnoforskning 1/2006)
  1. Hegemoninen maskuliinisuus Suomen poliittisessa järjestelmässä ja politiikan tutkimuksessa – eli Alexander Stubbin seikkailut kontrolliyhteiskunnassa (Politiikka 1/2010)
  1. Kriittinen miestutkimus ja nomadinen feminismi (Naistutkimus – Kvinnoforskning 3/2010)

Näiden lisäksi voisin vuoden loppuun mennessä koota artikkelin myös pitämästäni seminaariesitelmästä sikäli kun saan sen sopimaan kysymyksenasetteluun:

  1. Roturealisteja ja propellipäitä: oikeistoradikalismi ja miehisyyden kriisi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa (julkaisematon artikkelikäsikirjoitus, 2011)