Rakas päiväkirja, viimeisen viikon aikana vasemmistoliittoon on kuulemma liittynyt yli 1 000 uutta jäsentä. Voisi sanoa, että puolue on yli 20 vuoden olemassaolon jälkeen siirtynyt tietoisuudesta itsetietoisuuteen; politiikan muoto ja sisältö ovat vihdoin harmonisoituneet ja puolue on löytänyt oman paikkansa maailmassa ja historiallisen tehtävänsä osana luomakunnan kehityskulkua kohti absoluuttista henkeä.

Sosiaalidemokraateista vasemmalla sijoittuvan vasemmiston ongelma on ollut, että kuinka tukea ihmisiä heidän elämässään ilman, että samalla tulee puolustaneeksi hyvinvointivaltiota, joka normittaa ihmisiä ahtaaseen heteroseksuaaliseen nais- ja mieskansalaisuuden muottiin ja viime kädessä pitää yllä kapitalistisia tuotantosuhteita sovittelemalla luokkataistelua ostamalla yhteiskuntarauhan sosiaaliturvalla.

Puolueen alkuaikoina monet kansanedustajat olivat rakentaneet ensin liittosuhteensa kansanjoukkoihin toimimalla 1970-luvulta lähtien kymmeniä vuosia pääluottamusmiehenä tai liiton toimitsijoina auttaen tuhansia ihmisiä puolustaen ja neuvoen heitä työelämään liittyvissä kysymyksissä. Tämä selittää, miksi monilla (esimeriksi Matti Kangas, Mikko Kuoppa, Matti Kauppila) heistä oli viimeiseen asti niin uskollinen äänestäjäkunta median väheksyvästä suhtautumisesta huolimatta. Heidän kannatuksena kumpusi siitä kiitollisuudesta, mitä he olivat ihmisten hyväksi tehneet. He kaikki jättäytyivät eduskuntatyöstä pois vapaaehtoisesti.

Nyt 2000-luvulla jälkiteollisessa ammattiyhdistysaktiivit kansanedustajina alkavat olla katoava luonnonvara, koska palvelualoja lukuun ottamatta ei ole enää niin suuria ammattiosastoja, että pelkästään tekemällä työtä oman liitonsa jäsenten eduksi, voisi saada tarpeeksi ääniä päästäkseen kansanedustajaksi. Onneksi vasemmistoliiton uudessakin eduskuntaryhmässä tällaisiakin vielä on: Jari Myllykoski, Martti Korhonen, Kari Uotila, Jyrki Yrttiaho.

2010-luvun vasemmiston vastaus yhteiskunnan tuotantorakenteen muutokseen ja fragmentoitumiseen ovat sosiaaliasemat, jotka eivät ole sidoksissa tiettyyn ammattiryhmään tai -liittoon. Ne ovat tukemassa ihmisiä heidän arkisissa huolissaan kurinpidollisten instituutioiden rappeuduttua oikeiston ulkoistamalla ja ajamalla alas sosiaali- ja terveyspalveluita tai kun työmarkkina- tai opintotuki ovat jääneet jälkeen elinkustannusten noustessa. Sosiaaliasemat eivät anna suoraan rahallista tukea tai edes jaa ruokakasseja, mutta niissä autetaan ihmisiä auttamaan tosiaan, neuvotaan mistä saa apua kuin olisi maassa kaikenkattava perusturva ja vasemmistoenemmistöinen eduskunta. Kaiken lisäksi nämä sosiaaliasemat eivät rajoita vallankumouksellista toimintaa, vaan mahdollistavat sen – ovat itsessään vallankumouksellista toimintaa.

Tampereella tällaista toimintaa harjoitti aikoinaan jo Marjatta Stenius-Kaukonen ollessaan kansanedustajana. Tuolloin Vasemmistoliitolla oli kolme kansanedustajaa Tampereelta, Stenius-Kaukonen keräsi tukijoita yli puoluerajojen. Nyt Pirkanmaalta valittu kansanedustaja Anna Kontula on ilmoittanut, että hän perustaa sosiaaliasema X:n kuten täältä jokainen voi itse kuulla*. Hän on palkkaamassa eduskunta-avustajakseen sosiaalityöntekijän, joka ei keskity papereiden pyörittämiseen Helsingissä, vaan ihmisten konkreettiseen auttamiseen Tampereella.

Puolueen ulkopuolisille vasemmiston toimintakulttuurin uudistuminen tai se, että puolueella on niinkin kreisejä kansanedustajia kuin Silvia Modig, näyttää tulleen sittenkin yllätyksenä. Niin monelta vihreää aikaisemmin äänestäneeltä, olen nyt kuullut heidän tukeneen vasemmistoliiton ehdokasta ja vielä useampi on kertonut mielikuvansa vasemmistoliitosta muuttuneen myönteisemmäksi puolueen eduskuntaryhmän nuorentuessa ja naisistuessa.

Tämä kehitys vain vahvistuu kun nostamme katseen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Näissä vaaleissa Pohjois-Pohjanmaalla vasta 22-vuotias Hanna Sarkkinen sai yli 3 000 ääntä ja hänellä on kaikki edellytykset päästä läpi jo seuraavalla kerralla. Varsinais-Suomessa Li Andersson keräsi yli 2 000 ääntä ja tuli valituksi varakansanedustajaksi. Hän on kuulemma myös vahvoilla vasemmistonuorten eli vanupallero-organisaation seuraavaksi puheenjohtajaksi. Henkilökohtaisesti toivon myös, että Pohjois-Savossa Kuopion kaupunginhallituksessakin istuva Heidi Komulainen seuraisi Erkki Virtasta kansanedustajana neljän vuoden kuluttua. Kontula oli muuten Komulaisen sosiaalityön alaan kuuluneen gradun toinen ohjaaja.

Toinen tendenssi on vasemmiston urbanisoituminen: ei ainoastaan Helsingissä, vaan Tampereellakin vasemmistoliiton kannatus kasvoi, mutta maakunnassa se laski ja tästä syystä kokonaisuutena Pirkanmaan vaalipiirin äänisaldo jäi negatiiviseksi.

* Huomaa, että pätkän taustalla hyörii Hämeen vanupallero-organisaation toiminnanjohtaja kuin Zdeněk Milerin luoma Myyrä tovereita auttaen.