Rakas päiväkirja, vaikka allekirjoittaneen pitäisi kirjoittaa kirja-arvostelua Hegelin filosofian feministisiä tulkintoja käsittelevästä teoksesta, en malta olla ihmettelemättä, kuinka jotkut nuoremman polven vasemmistolaiset ovat interwebin ihmeellisessä maailmassa reagoineet perussuomalaisten vaalimenestykseen. Keskustelua seuratessa tuntuu unohtuvan se, että vasemmisto/oikeisto -akselilla perussuomalaisten pääjoukko sijoittuu janalle kutakuinkin samoihin asemiin kuin demarit.

Niin ikään voisi kysyä, että mitä vikaa on siinä, että uuden eduskunnan enemmistö vastustaa tuloerojen kasvamista, ydinvoimaa, Suomen osallistumista Afganistanin sodankaltaiseen tilanteeseen ja kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia, vanhustenhoitolakia, kehitysavun lisäämistä, peruspalveluiden tuottamista kuntien omalla henkilöstöllä? Oliko vaalien lopputulos sittenkään täydellinen katastrofi? Nämä kaikki ovat sellaisia tavoitteita, joita vasemmisto on ajanut, mutta ei ole kyennyt viemään eteenpäin porvarillisessa Suomessa, koska ovat olleet omasta mielestään niin täydellisiä, etteivät ole kyenneet tutkiskelemaan politiikkansa harjoittamisen tapaa tai tyyliä itsekriittisesti. Nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin porvariston hegemonia on sortumassa ja politiikka on tehnyt paluun, siitä kiitos perussuomalaisten.

Ongelmana on tietenkin se, että kohta perussuomalaiset ja kokoomuslaiset alkavat neuvottelemaan hallitusohjelmasta ja ei olisi ihme, että viimeksi mainitut vievät edellä mainittuja kuin pässiä narussa. Mutta parhaimmassa tapauksessa hallituksessa kummatkin pitävät toistensa ääriainekset kurissa estäen pahimmat ylilyönnit.

Toinen eilisen teema mitä aloin miettimään oli Kike Elomaalle naureskelu, jota näyttävät harjoittavan niin vasemmistolaiset naiset kuin miehet, hänen esitettyä Helsingin Sanomissa kaino toivomus päästä kulttuuri- ja urheiluministeriksi. Ensinnäkin se on realistisempi haave kuin vaikkapa Jussi Halla-ahon (arab. Issuj Oha-Allah) utopia maahanmuuttoministerin salkusta. Saa nähdä perustetaanko edes sellaista seuraavaan hallitukseen. Ajatus toisesta sisäministeristä, jota kutsuttiin Eurooppa- ja maahanmuuttoministeriksi, oli lähinnä Elinkeinoelämän keskusliiton lobbareiden keksintö heidän ostettuaan Suomeen porvarihallitus edellisissä vaaleissa.

Toiseksi, vaikka Elomaa ei varmasti hallitse kaikkea mahdollista tai hänestä ei ehkä ole ydinfyysikoksi, voi lukemalla hänen blogiaan tulla siihen tulokseen, että on hänen lähestymiskulmansa maailmanmenoon ainakin laajempi kuin edellä mainitulla monomaanisella Halla-aholla, joka selittää kutakuinkin kaiken maailmankaikkeudessa maahanmuutolla. Elomaa on itse asiassa varsin tyypillinen kunnallistason poliitikko tietoineen ja taitoineen. Hän näyttäytyy edukseen perussuomalaisissa.

Naispoliitikoille ei ole poikkeuksellista, että heidän uransa on saanut alkupääoman isänsä poliittisesta urasta. Näin on myös esimeriksi Tampereella nyt pudonneella vasemmistoliiton Minna Sirnöllä ja demareiden äänikuningatar Hanna Tainiolla.

Aloinkin miettimään, että missä määrin suhtautumisessa Elomaan tapauksessa on kyse naismaskuliinisuuden groteskiuden aiheuttamista tukahdutetuista tunteista (sillä tavalla freudilaisittain ajateltuna). Hän kun on entinen kehonrakentaja sekä nykyinen liikunta- ja terveysalan yrittäjä. Judith Halberstamin mukaan naismaskuliinisuus ymmärretään hetero- ja homonormatiivisissa kulttuureissa vääränlaisena identifikaationa ja sopeutumattomuutena: kaipauksena saada valtaa, joka olisi tavoittamattomissa. Elomaa ei siis aiheuta pidäkkeettömiä naurunpurskahduksia ainoastaan siksi, että on turkulainen, vaan hän haluaa jotain sellaista, mikä oli teollisen yhteiskunnan normittavassa ilmapiirissä sallittu vain miehille: pumpata rautaa ja osallistua politiikkaan, valtaa.

Tätäkin teemaa voisi pyöritellä enemmänkin joskus. Voisin jatkaa vaikkapa siitä, missä määrin Elomaan kaltainen queer-hahmo on tullut – hegeliläisittäin ilmaistuna – tunnustetuksi (tässä tapauksessa tulee valituksi kansanedustajaksi) nimenomaan sen takia, että olemme siirtyneet teollisesta normittavasta yhteiskunnasta jälkiteolliseen moniarvoiseen ja -kulttuuriseen yhteiskuntaan, jossa ei ole enää yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla mies- tai naiskansalainen, vaan jokaisen on rakennettava oma identiteettinsä – vaikkapa sitten punttisalilla. Elomaan yrityksen ala alleviivaa kontrolliyhteiskuntaa, jossa vastuu terveydestä ja hyvinvoinnista on ulkoistettu valtion kurinpidollisista instituutiosta yksilötasolle jne.