Rakas päiväkirja, näin vaalien alla lähes joka päivä iltapäivälehdissä on sellaista materiaalia, jota voisin hyödyntää tulevissa tutkimuksissani. Esimeriksi sunnuntaina käydessäni Montussa aloin selaamaan viikonlopun Iltasanomia. Siinä oli kolmella peräkkäisellä aukeamalla juttu, joista jokaista oli mahdollista lukea maskuliinisuuden ja politiikan yhteennivoutumisen ilmentymiä 2010-luvun suomalaisessa politiikassa. Ensin oli juttua kuinka Jyrki ”boy” Katainen lupaa korvata lapsilleen ajan, jonka he menettävät isän tehdessä vaalityötä ”isänmaan hyväksi”. Sitten käsiteltiin Juttan ja Marin viileitä välejä ja kolmanneksi oli juttua Timo Soinin tunteista. Nämä kaikki olivat aiheita, joita 10 vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella käsiteltävän.

Täytyy laittaa kyseinen lehti (Iltasanomat, 9-10.4.2011) mieleen, jotta löydän sen yliopiston kirjaston lehtiarkistosta kun alan kirjoittamaan syksyllä tai viimeistään ensi vuoden alusta mainostamaani monografiaa.

Viikonloppuna katsoin myös vapaaehtoisvoimin tehdyn suomalaisen dokumenttielokuvan nimeltä Ajan henki. Se on osa kansainvälistä resurssipohjaista taloutta tavoittelevaa Zeitgeist -liikettä. Lähtökohtainen suhtautumiseni elokuvaan oli myönteinen. Olenhan itsekin käyttänyt joitain vuosia sitten luennoidessani aatteista ja ideologioista Vasemmistonuorten Opi perusasiat -kursseilla teknologiautopioita esimerkkeinä tulevaisuuden sosialismista. Viittasin esitelmäni päätteeksi Star Trekin universumiin, jossa kolmannen maailmansodan jälkeen oltiin siirrytty sosialismiin. Tämän oli mahdollistanut teknologian kehittyminen: replikaattori tuottivat välttämättömyyshyödykkeet ja ihmiset oli vapautettu luovaan työhön – poimumoottorin kehittämiseen, puutarhanhoitoon, öljyvärimaalaamiseen – ihmiskunnan hyväksi. Tähtilaivasto piti yllä yleistä järjestystä kuin puna-armeija.

Kokonaisuutena dokumenttielokuva oli yllättävän hyvä omatuotannoksi, vaikka kaikkia sen väittämiä en olekaan valmis sulattamaan. Mutta yksi silmiinpistävä ja suorastaan häiritsevä piirre dokumenttielokuvassa oli. Se ilmeni sekä dokumenttielokuvan nykytilanteen analyysissä että sen tarjoamassa utopistisessa vaihtoehdossa nykyisen tulevaisuudelle.

Ajan henki -dokumenttielokuvaa varten ei haastateltu yhtään naista.

Ajan hengen kuvaama maailma on täysin sukupuolisokea, se ei myönnä tai käsittele sukupuolieroa millään tavoin. Tämä on merkillistä, koska vaikkapa antropologiassa lähdetään siitä, että sukupuoliero on keskeinen ihmiskuntaa jäsentävä ero, johon myös muut erot enemmän tai vähemmän palautuvat ja se on vaikuttanut ja vaikuttaa keskeisesti myös taloudenjärjestelmiin.

Viimeksi mainitulla viittaan Claude Lévi-Straussin näkemykseen, että kulttuurin perustana on miesten välillä tapahtuva kanssakäyminen, jossa vaihdannanvälineinä miesten hallitsemien sukujen kesken ovat naiset. Tämä kun kieltää insestin – vaihdantaa käydään sukujen välillä, ei niiden sisällä – mahdollistaen oidipaalisen vaiheen ja symbolisen järjestyksen, kielen ja kulttuurin.

Olisi ollut mielenkiintoista, jos dokumenttielokuvassa olisi resurssitalouteen siirtymisen rinnalla käsitelty vaikkapa Judith Butlerin pyrkimystä arvioida uudelleen Lévi-Straussin määrittelemä struktuuri turvautuen niin sanottuun post-sukulaisuuden tutkimukseen. Siinä heteroseksuaalisuutta tai sukulaisuussuhteita ei oteta oletusarvoksi kulttuurin rakentumisessa. Jos heteroseksuaalinen halu ei ole lähtökohta, kyseenalaistuisivat myös oidipuskompleksi normatiivisena ehtona kulttuurille sekä naisten heteroseksuaalinen vaihto levistraussilaisessa merkityksessä. Butlerin mukaan symbolista järjestystä eli kulttuurisia merkityksiä on pidetty yllä heittämällä keskiöstä pois homoperheet, yksinhuoltajaperheet, monivanhempaiset perheet jne. Ehkä juuri heteroseksuaalinen vaihto on este siirtymiselle resurssipohjaiseen talouteen, Zeitgeist-liikkeen pitäisi ottaa heteronormatiivisuuden kritiikki vakavasti? Nyt elokuvassa vihjataan resurssipohjaiseen talouteen siirtymisen palauttavan perhearvot kunniaan kun ihmiset eivät enää stressaa työelämässä ja pura pahaa oloaan yksityisessä.

Jos Ajan hengen käsikirjoittajat ovat olleet sokeita sukupuolelle ja sukulaisuussuhteiden merkitykselle kapitalismin synnyssä, niin myös heidän maalaamassa utopiassa ei näyttäisi olevan yhtään naista. Ajan hengen tulevaisuuden visiossa on vain valkoisia miehiä, jotka ajattelevat kaikista asioista kutakuinkin samalla tavoin kuin Piraattipuolueesta ulos potkittu Linux-advokaatti Timo K. Wareborg.

Sukupuolisokeuden lisäsi Ajan henki -dokumenttielokuvassa häiritsi outo käsitys demokratiasta: se on alistumista asiantuntijavaltaan.

Zeitgeis-liikkeessä ei näytetä ymmärrettävän, että ensinnäkin rationaalisuuden kriteerit ovat itsessään poliittinen kysymys. Toiseksi, vaikka yhteisestä tavoitteesta päästäisiin kompromissiin, niin se ei tarkoita sitä, että niitä olisi mahdollista toteuttaa: valta / voima asettavat eettisyyden rajat politiikalle – tematiikka jota olen jo aikaisemmin käsitellyt. Ajan henki -dokumenttielokuvan käsikirjoittajat eivät myöskään ole ymmärtäneet demokratian antagonistista luonnetta. Demokratialle perustavanlaatuiset erot ja erimielisyydet ovat välttämättömyys. Se elää niistä. Ajan hengen esittämä tulevaisuudenkuva on homososiaalinen fantasia, samalla tavoin ajattelevien miesten maailma ilman todellisia eroja.

Tässä jälleen palaamme ykseyteen palautumattoman sukupuolieron merkitykseen – demokratialle… Sinänsä allekirjoittaneella ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiskunnasta tulisi joskus tulevaisuudessa ihmisten ja koneiden sulautumien kautta borgien muodostama transhumanistinen singulariteettikollektiivi, mutta tällöin en puhuisi enää demokratiasta.

Mutta ei siitä sen enempää – tällä kertaa. Jos kesällä allekirjoittaneelle on aikaa ja inspiroidun voisin kirjoittaa kokonaisen artikkelin Zeitgeist -liikkeen Suomen osastosta ja tarjota sitä jonnee. Se kun voisi kiinnostaa toisia politiikan tutkijoita. Näkökulmaksi voisi ottaa nimenomaan sukupuolieron Zeitgeist-liikkeen sokeana pisteenä. Utopioita maailmasta ilman naisia tuntuu olevan liikkeellä aina yhteiskunnallisessa konjunktuurissa, jossa feministinen liike on institutionalisoitunut eikä ole kyennyt tekemään radikaalia tulemista kuten viime vuosina on käynyt.