Rakas päiväkirja, kävellessäni Kalevankankaan hautuumaalla pitäessäni taukoa kirjoittaessani Erkka Railon väitöskirjasta arvostelua Politiikka -lehteen, aloin miettimään sitä, miksi valtio-opin emeritusapulaisprofessori Tatu Vanhasen kirjoitukset Tieteessä tapahtuu -lehdessä ovat herättäneet jälleen kerran niin paljon pahennusta porvarilehdistössä. Eilen istuessani Salhojankadun pubissa ja juodessani aina niin hedelmäisenhumalaista Liberty alea luin kuinka iltapäivälehden pääkirjoitustoimittaja vaati torjumaan Vanhasen näkemykset.

En nyt ala esittelemään niitä metodologisia tai aineistoon liittyviä ongelmia, joita Vanhasen tutkimukset sisältävät. Niistä kirjoitettiin jo viime kohun aikana tarpeeksi, muistaakseni vuosi oli 2004: Vanhasen aineisto on puutteellinen ja hän ei ole ottanut kaikkia tekijöitä huomioon, jotka vaikuttavat älykkyyteen. Kaiken lisäksi koko älykkyyden määritelmä on ongelmallinen. Esimeriksi Suomen puolustusvoimissa on ollut ongelmia koska varusmiesten älykkyys on kasvanut liian nopeasti, jotta sitä voisi selittää biologisilla perintötekijöillä tai edes proteiinipitoisemmalla ruokavaliolla. Aivan kuin sosialismi eli yhtenäiseen peruskouluun siirtyminen 1970-luvulla selittäisi suomalaisten varusmiesten älykkyysosamäärän nousun ja kansakunnan vaurastumisen? Ennen SKDL:n ja SKP:n toiminnan laillistamista toisen maailmansodan jälkeen, Suomi oli kehitysmaa.

Sen sijaan ymmärtäisin Vanhasen radikaalina tai suorastaan vallankumouksellisena ajattelijana, joka kyseenalaistaa kirjoituksillaan niin sanotun länsimaisen yhteiskunnan moraalifilosofiset lähtökohdat, vallitsevan poliittisen ontologian ja sen tavan, millä nykyinen taloudellinen ja poliittinen järjestelmä oikeutetaan. Miten muuten tulisi ymmärrettäväksi se, että hän aiheuttaa niin paljon pahennusta nimenomaan liberaaleissa ja edistyksellisinä itseään pitävissä porvareissa?

Klassiseen liberalismin isän, John Locken, filosofiaan tutustuneet tietänevät, että hänen mukaansa ihmisen mieli on tabula rasa, tyhjä taulu. Locke halusi kieltää ihmisten väliset biologiset erot, jotta voitaisiin väittää ihmisten menestymisen olevan vain ja ainoastaan kiinni omasta ahkeruudesta. Tällainen ajattelu paradoksaalisesti on oikeuttanut moraalisesti ihmisten välisen eriarvoisuuden kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Kansalaiset hyväksyvät poliittisen ja taloudellisen järjestelmän tuottaman eriarvoisuuden, koska he kuvittelevat kykenevänsä sosiaaliseen nousuun, jos ovat tarpeeksi ahkeria. Puhutaan amerikkalaisesta unelmasta.

Vanhasen rotuopit tuovat näkyviin sen, että oikeasti liberalismissa vapaus tuotetaan keinotekoisesti kurinpidollisella vallalla häivyttämällä ruumiilliset erot, biologian, normalisoiden ihmisruumiiden käyttäytymistä, jotta voitaisiin väittää vapauden olevan ihmiselle luonnollinen olotila ja kaikkien olevan samalla lähtöviivalla syntyessään. Vanhanen ei peittele näkemystään, että kapitalistinen talousjärjestelmä ja porvarillinen hegemonia suosii tietynlaisia pelimerkkejä syntyessään saaneita enemmän kuin toisenlaisia. Porvarilehdistö kauhistui Vanhasen näkemyksiä pitäen niitä moraalittomina, koska jos hänen näkemyksensä leviäisivät laajemmalle, saattaisi se aiheuttaa alistettujen, riistettyjen ja sorrettujen kansajoukkojen radikalisoitumista ja vaatimuksia poliittisen ja taloudellisen järjestelmän muuttamiseksi vähemmän tietynlaisia biologisia pelimerkkejä omaavia ihmisiä suosivaksi.

Esimerkiksi vasta kun tunnustettiin poliittisen järjestelmän kohtelevan eri tavoin miehiä ja naisia, osattiin puuttua niihin tekijöihin, jotka olivat estäneet ja estävät edelleen naisia nousemaan politiikan huipulle. Railon väitöskirja käsittelee nimenomaan tätä tematiikkaa analysoimalla naistenlehti Annassa olleita poliitikkojen henkilöhaastatteluita. Samalla tavoin olisi puututtava niihin tekijöihin, jotka ovat estäneet eteläisen pallonpuoliskon maita ja ihmisiä nousemasta pohjoisen pallonpuoliskon tasolle tai jopa ohi.