Rakas päiväkirja, pidin taukoa yliopiston kirjastossa väitöskirjani käsikirjoituksen viimeistelyssä ja satuin tarttumaan uusimpaan Nordic Studies of Masculinities lehteen. Se on varsin laadukas julkaisu osoittaen kuinka hyvää miestutkimusta Pohjoismaissa tehdään. Lehden uusimassa numerossa oli Ov Christian Norocelin artikkeli, joka käsitteli Svenska Demokarternan heteroseksististä maskulismia ja kaipuuta ydinperheeseen. Nopealla selaamisella artikkeli ei tuonut mitään radikaalia uutta näkökulmaa suomalaisen oikeistoradikalismi ja maskuliinisuuden yhteenkietoutumisen ymmärtämiseen (ainakaan allekirjoittaneelle, joka on jo jonkin verran asiaa pohdiskellut), mutta palannen siihen myöhemmin, jos tarvitsen tulevalle tutkimuksilleni niin sanotusti vertailevaa materiaalia.

Sen sijaan kyseinen sen ohjasi toisen Norocelin kahden vuoden takaisen artikkelin pariin. Siinä hän käsittelee globalisaation ja maskuliinisuuden suhdetta näkökulmasta, että oikeistopopulismin nousu on reaktio globaaliin hegemoniseen maskuliinisuuteen. Tässäkään ei varsinaisesti ole mitään uutta, jos miestutkimuksen teoriaan on huolellisesti tutustunut ja sitä mielessään soveltanut ympäröivään todellisuuteen. Mutta Norocelin onnistuu käsitteellistämään tämän ilmiö niin kirkkaasti ja selkeästi, että vasta nyt hänen artikkelin luettua ymmärsin sen merkityksen ja ajattelin mahdollisuutta ottaa sen tulevan maskuliinisuutta ja politiikkaa käsittelevän tutkimukseni yhdeksi lähtökohdaksi.

Tarkoitan, että olen jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että suomalaisia miespoliitikkotyyppejä on nykyään vain kaksi: Alexander Stubb ja Timo Soini. Kaikki muut miespoliitikot ovat enemmän tai vähemmän näiden kahden tyypin valjuja variaatiota sijoittuen akselille niiden väliin. Norocelin artikkeli muistutti siitä, että heidän molempien maskuliinisuutta voi ymmärtää hegemonisen maskuliinisuuden käsitteellä. R. W. Connell ja James D. Messerschmidt artikkelissaan Hegemonic masculinity: Rethinking The Concept kirjoittavat, kuinka hegemoninen maskuliinisuus täytyy 2000-luvulla ymmärtää sekä lokaalisti että globaalisti. On olemassa useita erilaisia hegemonisia maskuliinisuuksia eri tasoilla ja eri kulttuureissa. Itse olen miettinyt onko alunperin kurinpidollisen yhteiskunnan todellisuutta kuvanneen hegemoninen maskuliinisuus käsite edes mielekäs kontrolliyhteiskunnassa. Ehkä se sitenkin on vielä käyttökelpoinen. Samalla tuli ratkaistua kysymys siitä, edustaako Soini protestimaskuliinisuutta vai hegemonista maskuliinisuutta?

Voimme siis todeta Stubbin edustavan kosmopliittina metroseksuaalina globaalia hegemonista maskuliinisuutta ja kokolihaa syövän hetero-Soinin protestimaskuliinisuutta globaalilla tasolla, mutta hegemonista maskuliinisuutta lokaalisti. Samaan aikaan kun nämä kaksi maskuliinisuuden muotoa ovat toisilleen vastakkaisia, ne ovat – uskaltaisinko sanoa – dialektisessa suhteessa toisiinsa: jotta Soini voisi ”äijäillä” EU-kriittisyydellä, globalisaation vastaisuudella ja käyttää hyväksi populaarin ksenofobisia passioita, on Suomi tätä ennen pitänyt ”liituraitapukuisten bisnesmiesten” toimesta viedä Euroopan unionin jäseneksi ja globalisoida ja vapauttaa markkinat (mukaan luettuna työmarkkinat).

Niin, Suomessa tehdään yllättävän paljon ja laadukasta miestutkimusta. Norocelkin on nuorempana valtio-opin tutkijana Helsingin yliopistossa, mutta eipä häntäkään ole näkynyt – tai siis allekirjoittanut ei häntä nähnyt – sen enempää politiikan tutkimuksen päivillä tammikuussa kuin viime vuoden toukokuussa järjestetyssä katsauksessa 2010-luvun miestutkimukseen, puhumattakaan siitä, että hän kirjoittaisi suomalaisiin tieteellisiin julkaisuihin. Miksi kirjoittaa kun voi samantien julkaista kansainvälisissä lehdissä. Niitä kun arvostetaan tiedeyhteisössä paljon enemmän. Niin ikään miksi kirjoittaa popularisoidun asiantuntijakirjoituksen Ilkkaan tai edes Helsingin Sanomien vieraskynään Svenska Demokraternan vaalivoiton syistä kun saman tien voi antaa haastattelun Asia Timesille?

Suomessa on kymmeniä miesten ja maskuliinisuuden tutkimusta harjoittavia ammattitutkijoita. Mutta heitä ei julkisuudessa näy koska Suomessa tehty miestutkimus (kuten sukupuolentutkimus yleensäkin) on niin korkeatasoista, että he suuntaavat suoraan kansainvälisille areenoille. Valitettavasti tämä avaa takaportin kaikenmaailman ”vapaille tutkijoille”, joilla ei välttämättä ole julkaisseet yhtään tieteellistä eli vertaisarviointimenettelyä läpäissyttä artikkelia, esiintyä julkisuudessa tai ainakin Uuden Suomen blogeissa miestutkijoina.

Advertisements