Rakas päiväkirja, olen ollut sen verran kiireinen, etten ole ennättänyt kirjoittaa sinulle kohta pariin viikkoon. En nytkään ennätä pitkään jaaritella, mutta pakko kertoa sinulle eilen Tampereen kaupunginkirjastossa Metsossa järjestetystä työperäistä maahanmuuttoa käsitelleessä tilaisuudesta. Näin nimittäin siellä ensimmäistä kertaa perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Heikki Luodon, jonka olemassaolosta olin aikaisemmin kuullut vain ja ainoastaan huhuja.

Kuten tiedetään, hän kuuluu niihin perussuomalaisiin, jotka tekevät enemmän tai vähemmän puolueen sisällä myyräntyötä kansallismieliseksi itseään kutsuvassa Suomen Sisu ry:ssä muodostaen puolueen sisäisen fraktion. Suomen Sisu toimi aikoinaan Suomalaisuuden liiton nuorisoliittona, mutta se erotettiin siitä ”natseilun” takia. Tällä hetkellä Suomen isoimpien kaupunkien valtuustoissa on jokaisessa keskimäärin yksi SS-mies Perussuomalaisten valtuustoryhmässä.

Tunnustan yhdeksi syyksi sille, miksi laskeuduin norsunluutornistani kuuntelemaan paneelia oli, että halusin nähdä tämän Luodon niin sanotusti irl. Se ei ollut yllätys, että luki puheenvuoronsa tietokoneen ruudulta siinä missä muut panelistit kykenivät puhumaan kutakuinkin spontaanisti. Hänen argumenttinsa oli lähinnä suoria lainauksia entisten roturealistien ja nykyisten niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden omalta Hommafoorumilta. Hän esimeriksi tosissaan esitti vasta-argumenttina laajoille kansantaloustieteellisille tutkimuksille, että lukekaa toisen perussuomalaisen poliitikon kolumnin niin tiedätte totuuden!

Hän viittasi siis Sampo Terhon väitteeseen, että työvoimapulaa ei tule. Jos historiantutkijan koulutus antaa kaiken tietotaidon kansantaloustieteestä, niin samalla logiikalla kirjastonhoitajista voisivat alkaa suunnittelemaan ydinvoimaloita.

Kaiken huippu Luodon epäloogisessa argumentoinnissa oli hänen Neuvostoliittoa kohtaan esittämänsä ihailu. Hän useampaan kertaan julisti kaipaavansa aikaan, jolloin Neuvostoliitto oli vielä voimissaan. Suomen Sisun piireissä tämä ei sikäli ole uusi asia: onhan esimeriksi Jussi Halla-aho kertonut kuinka hänen mielestään 1970-luvulla kaikki oli paremmin, aikana jolloin Suomi nöyristeli Neuvostoliittoa ja maassa oli vasemmistoenemmistöinen eduskunta. Odotan mielenkiinnolla sijoittuuko Halla-aho – sikäli kun pääsee eduskuntaan kevään vaaleissa – istumaan salin oikeaan vai vasempaan kulmaan puhemiehestä katsottuna.

Toisaalta Luoto ei osannut oikein päättää, että oliko Neuvostoliitto ”monikulttuurinen” vai ”monokulttuurinen” valtio (mitä sitten hän näillä sanoilla tarkoittikaan). Esimeriksi yrittikö Neuvostoliitto venäläistää virolaisia vai oliko maassa kaikilla kansalaisuuksilla tilaa hengittää (oliko se hyvä vai huono asia) ja kumpi onkaan ”monikulttuurisuutta” tai ”monokulttuurisuutta”? Absurdiudessaan Luodon argumentit muistuttivat uusnatsia, joka ei osannut päättää onko holokausti kehumisen arvoinen tapahtuva vai pitäisikö se historiallisena tosiasiana kieltää.

Se, että Luoto SS-miehenä ilmoitti olevansa kansallismielinen, ei ollut mikään uutinen. Mutta kun hän kertoi uskovan ihmiskunnan nykyisten kansojen polveutuvan ihmiskunnan jostain alkuhämärästä – vähän samalla tapaa kuin J. R. R. Tolkien kirjoittaa ihmisten heräämisestä itäisessä Hildórienissa auringon ensimmäistä kertaa noustessa Keski-Maassa – oli pakko höristellä korvia. Hänet kuitenkin ovat jotkut äänestäneet kaupunginvaltuustoon!

Olen itsekin bulkkifantasian hyvä ystävä ja Luodon kaltaiset ihmiset ovat politiikan tutkijoille hauskoja tutkimuskohteita. Mutta vapaan maan vapaana kansalaisena olen sitä mieltä, että mihinkään vastuullisiin luottamustehtäviin päättämään asioistani en haluaisi fantasiamaailmoissa eläviä ihmisiä. Onneksi paneelissa olleet vasemmiston Anna Kontula ja Pirkanmaan keskustanuorten puheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti edustivat järjen ääntä, vaikka viimeksi mainittu innostui vähän turhan paljon romantisoimaan landea (kuinka esimeriksi böndellä siirtotyöläiset integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan Stadia tai Mansea paremmin jne.)