Rakas päiväkirja, olen huvittuneena seurannut sivusta Vapaa-ajattelijain liiton keskinäisiä kähinöitä. En tiedä onko analyysini oikea, että tällä hetkellä kyseinen firma on frakmentoitunut ainakin kolmeen eri lahkoon: naturalisteihin, vanhoihin marxilaisiin ja islamofobeihin. Näistä ensimmäiset ovat uudensukupolven järkivihreitä, joiden uskontokritiikki ponnistaa popperilaisesta tiedekäsityksestä (ja jota voidaan pitää niin sanotun uusliberalistisen ideologian ilmentymänä tiedepuheessa). Marxilaista uskontokritiikkiä olenkin jo käsitellyt aikaisemmin. Siinä ei yritetä luonnontieteisiin vetoamalla kumota uskontojen nimissä ilmaistuja väitteitä, vaan nähdään uskonto yhteiskunnallisena ilmiönä ja vakavasti otettavana haasteena.

Viimeksi mainitut ovat taasen epämääräinen porukka, joka osin on päällekkäinen ensimmäisenä mainitun kanssa, mutta haluavat väitellä helluntailaisten kreationistien sijasta islamia tunnustavien kanssa. Mutta koska Suomessa on muslimeja niin vähän, täytyy heidän saadakseen huomiota ja päteäkseen rakentaa olkinukkeja interwebin ihmeellisessä maailmassa ja yrittää kumota niitä faktojen sijasta (kuten itsekin teen tässä kirjoituksessa).

Hiljattain eronnut vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä on erinomainen esimerkki tällaisesta hybridistä. Hänen uransa järjestön puheenjohtajana kaatui nähtävästi siihen, että hänen ei onnistunut savustamaa vanhoja marxilaisia ulos järjestöstä, vaan nämä ryhmittäytyivät vastaiskuun järjestön edellisen toiminnanjohtajan erottamisen jälkeen. Sama koitui nähtävästi järjestön uuden toiminnanjohtajan kohtaloksi, myös hän lähti ovet paukkuen. Yleensä en vanhoja marxilaisia sympatisoi, mutta tässä tapauksessa kyllä. Tilanne Vapaa-ajattelijoissa saa hymyn huulille. Sitä paitsi marxilainen uskontokritiikki on osuvampaa, pätevämpää ja merkityksellisempää kuin naturalistinen lähestymistapa uskontoihin.

Islamofobit kyselevät joskus, miksi marxilaisessa uskontokritiikissä ei sanota mitään islamista. Syy on yksinkertainen: Karl Marx oli ennen kaikkea G. W. F. Hegelin kriitikko ja Hegelin metafysiikka perustuu enemmän tai vähemmän kristilliselle kolminaisuusopille. Hegelillä kun absoluuttinen henki vasta puhaltaa eloon tai mahdollistaa subjektin tulemisen lihaksi, substanssista tai Jumalasta erottautumisen. Tunnetusti substanssi tai luonto on Hegelille teesi ja subjekti tai ihmisenpoika antiteesi, joka tuhoaa luonnon ja luo synteesinä ihmiskunnan kulttuurihistorian huipentuen absoluuttisessa pyhässä hengessä eli porvarillisessa valtiossa. Hegel kritisoi esimeriksi Baruch Spinozaa siitä, että hänen metafyysisestä monismistaan puuttui henki. Ilman pyhää henkeä subjekti ei kykene erottautumaan substanssista, identiteetti, liike ja historia ovat Hegelin mukaan spinozalaisuudessa näennäisiä. Hegel oli tunnetusti luterilainen, Spinoza juutalaisesta seurakunnasta erotettu, Marx niin ikään juutalaisen kasvatuksen saanut. Hegelin metafysiikan ja kolminaisuusopin tiedostaminen auttaa ymmärtämään (ainakin) kahta ajankohtaista kysymystä:

(1) Marxilaisuudessa ei olla kiinnostuneita islamista, koska se ei ole sen mielenkiintoisempi uskonto kuin vaikkapa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko ajatellen sitä metafysiikkaa, jolle porvarillinen eurooppalainen valtio-oppi perustuu.

(2) Pohjois-Korea juche-aatteineen ei niinkään perustu Marxin filosofialle kuin Hegelin kautta kristilliselle kolminaisuusopille. Pohjois-korea kun on malliesimerkki hegeliläisestä valtiosta absoluuttisena henkenä. Tosin niin on Suomikin alun perin siinä määrin kun Suomen valtiota voi pitää nuorhegeliläisen J. V. Snellmannin luomuksena. Absoluuttista henkeä vaan kutsutaan nykyään isänmaaksi ja sen kuvitteellisen tahdon sokeaa noudattamista isänmaallisuudeksi.

Advertisements