Rakas päiväkirja, kuin joululahjaksi ostin itselleni Irwin-boksin (Vain elämää – Kootut levytykset 1965-1990). Se sisältää kaikki kansantaiteilija Irwin Goodmanin levytykset koottuna 14 CD:lle mukaan luettuna Yleisradiolle tehdyt nauhoitukset ja erilaiset mainoskappaleet. Kokonaisuudesta jää uupumaan vain ja ainoastaan kaksi epämääräistä nauhoitusta, jotka julkaistiin c-kasetteina 1980-luvun alkupuolella. Boksin mukana tullut kirja kertoo jälkimmäisen äänitteen master-nauhan kadonneen ja muutenkaan näitä ei saatu kokoelmalle sopimusteknisistä syistä. Ne, jotka ovat ostaneet aikoinaan kyseiset kasetit (Lauluja lapsille & Uudet protestilaulut) jonkin huoltoaseman laarista ja onnistuneet säilyttämään ne ehjinä, olkoot onnellisia!

Kun vuonna 2001 huomasin Irwinin LP:t julkaistuna CD-versioina, harkitsin vakavasti niiden hankkimista enemmin tai myöhemmin. Onneksi en sitä tehnyt, koska 24 CD:n ostaminen yksittäin olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi kuin nyt ostamani Irwin-boksin. Boksin ainoa miinus tulee siitä, että sen mukana tulleen kirjan taittamiseen olisi voinut käyttää hieman enemmän aikaa tai olla huolellisempi. Nimittäin ylimääräiset pisteet ja epäsymmetriset ja oudosti pätkityt kappaleet hyppivät silmille upeiden kuvien ja levynkansien rinnalla.

Oma matkani Irwinin maailmaan alkoi 1980-luvun lopulla. Tuolloin radiosta soi vähän väliä Rentun ruusu tai Ostoskeskus ja krouvi. Irwin oli juuri tehnyt komean paluun useamman vuoden hiljaiselon jälkeen ja myös hänen vanhempia hittejään – niitä, jotka taasen kuuluvat enemmän allekirjoittaneen vanhempien lapsuuteen – soitettiin ahkeraan. Mutta syvemmälle Irwinin maailmaan sukelsin vasta kansantaiteilijan kuoleman jälkeen. Kuuntelin Viimeiset laulut kokoelmaa kasettisoittimesta aina pelatessani Commodore 64:lla Piratesia (koska tietokoneen äänipiirit olivat hajonneet). Kyseisen kokoelman lisäksi aivain 1990-luvun alulta muistan kasetit Irwinin parhaat 1 ja 2. Nyt hankkimani boksin mukana tulleesta kirjasta huomasin, että näistäkin jälkimmäinen kokoelma on julkaistu vain ja ainoastaan kasettina. Olen alkamassa ymmärtää, että c-kaseteillakin on keräilyarvoa.

Irwin kuului luonnollisesti myös nuoruuteen. Mikä on sen parempi aloittaa esimeriksi ylioppilaskirjoitusta seurannut juhannus kuin kuunnella kappale Alko pistää pulloon? 1990-luvulla CD:nä julkaistut 20-suosikkia -sarjan kaksi ensimmäistä Irwinin levyä olivat kovassa käytössä. Luonnollisesti myös karaokessa Irwin on varma valinta: hänen biisinsä on helppo laulaa etunojassakin. Vuonna 2001 julkaistua Timo Koivusalon ohjaamaa elokuvaa Irwinistä odotin kovin ja luonnollisesti kävin katsomassa sen elokuvateatterissa ja kirjoitin renttuilusta jopa Tampereen yliopiston valtio-opin ja kansainvälisen politiikan ainejärjestön lehteen. Irwinin musiikki ja Vexi Salmen kantaaottavat tekstit ylittävät yhteiskunnalliset luokkarajat. Opiskeluaikoinani asuessani kauempana Tampereen keskustasta monena iltana jouduin lähtemään baarista jo puolen yön aikoihin (jolloin viikolla menee viimeinen bussi), mutta lähes yhtä usein laitoin kotiin saavuttuani Koivusalon elokuvan pyörimään. Se löytyy allekirjoittaneelta sekä VHS:nä että DVD:nä.

Rentun ruusu -elokuva on sekä ajankuva että sijoittuu allekirjoittaneen kokemusmaaliman ulkopuolelle näyttäytyen fantasialta. Tosiasiallisestihan kyseinen elokuva ei kerro niinkään Irwinistä kuin hänen ja Vexi Salmen ystävyydestä tai yhteisistä projekteista 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Toisin sanoen se käsittelee lähes yksinomaan Irwinin 25-vuotiaan taiteilijanuran ensimmäistä kolmannesta. Viimeiset kaksi kolmasosaa sivuutetaan kymmenessä minuutissa. On totta, että Irwinin luovin kausi päättyi vuosien 1974-1976 ryyppyputkeen (toisin kuin esimeriksi Ylen vuonna 1984 nauhoittama dokumentti antaa ymmärtää Irwinin piirrellessä nuottimerkistöön harakanvarpaita, hän ei varsinaisesti säveltänyt enää omia kappaleitaan). Sen jälkeen hänen ei onnistunut levyttämään kuin pari yksittäistä hittiä 1970-luvun lopulla ennen kuin hän räjäytti pankin Rentun ruusulla reilut kaksi vuotta ennen kuolemaansa.

Mainokset