Rakas päiväkirja, allekirjoittaneen piti jatkaa sen pohtimista, minkälaisen vaihtoehdon Baruch Spinozan poliittinen ajattelu toisi poliittisen oikeiston harjoittamalle, enemmän tai vähemmän hobbesilaiselle valtio-opille perustuvalle, monikulttuurisuuspolitiikalle. Mutta siirrän tämän kysymyksen pohtimista ainakin huomiseen, koska haluan kirjoittaa kuin muistiksi itselleni vielä kerran kuluneen puolentoista viikon puheenaiheesta: kuinka Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumattomat herätyskristilliset piirit pyrkivät hyötymää siitä, että edellä mainitusta on eronnut viikon aikana yli kolmekymmentä tuhatta ihmistä.

Näyttäisi nimittäin siltä, että Suomen ehkä merkittävimmän helluntaisaarnaaja Leo Mellerin siirryttyä syksyllä eläkkeelle, helluntailaisten keskuudessa käydään nyt jonkinlaista valtataistelua siitä, kuka ylennetään liikkeen kruunaamattomaksi johtajaksi. Mellerhän tunnetaan siitä, että hän harrasti uskonsisarten viettelyä, mielikuvituksellisia profetioita ja muuta ufoilua. Huhutaan, että jossain vaiheessa hänellä meni myös omat ja edustamansa yhdistyksen rahat sekaisin. Eija-Riitta Korhola loikkasi Kristillisdemokraateista Kokoomukseen niin ikään Mellerin ansiosta. Hän kun oli alkanut lähetellä puolueen jäsenille kirjeitä esittäen pyhän hengen olevan suosimansa ehdokkaan takana. Kaiken lisäksi Mellerin sanotaan häärineen puolueen edellisen puheenjohtajan Bjärne Kalliksen eron ja Päivi Räsäsen valinnan takapiruna.

Tunnetusti Kristillisdemokraateista puolet kuuluu helluntailaisiin tai vapaakirkollisiin piireihin, toinen puoli on Evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, ennen kaikkea viidesläisiä ja evankelisia. Monet lestadiolaisetkin haluaisivat äänestä Kristillisdemokraatteja, mutta Keskustapuolueen ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen tekemän diilin ansiosta nämä on painostettu Keskustan tai ainakin Hannu Takkulan äänestäjiksi.

Nyt Kristillisdemokraatit pyrkivät ryhdistäytymään tekemällä jälleen Räsäsestä marttyyrin. Mellerin opetuslapsi Pasi Turunen käynnisti kampanjan nimeltä Ruusuja ja rukouksia ja viime viikonloppuna hän kehotti radioaalloilla helluntailaisia ja vapaakirkollisia liittymään Kristillisdemokraattien jäseniksi (jos eivät tätä jo ole) sekä aloittaa kampanja interwebin ihmeellisessä maailmassa Räsäsen puolesta. Turusen helluntailaisille ja vapaakirkollisille piireille suunnattu kehotus on sikäli mielenkiintoinen, että Suomen evankelisluterilaista kirkkoa koskevan erobuumin ei pitäisi millään tavalla koskea heitä. Ehkä uskontoministeri Stefan Wallin oli sittenkin oikeassa vihjatessaan, että Räsänen ja Kristillisdemokraatit pyrkivät hajottamaan kirkkoa sisältä päin ja samalla kasvattamaan oman puolueensa jäsenmäärää?

Kansan uutisten Viikkolehden pääkirjoituksessa aivan oikein huomautettiin, että Kristillisdemokraattien ryhtiliikkeessä on kyse osasta laajempaa poliittista liikehdintää: he yrittävät saada osansa konservatismin noususta, joka tähän mennessä on kanavoitunut yksinomaan Perussuomalaisten kautta.

Toinen huomio onkin Räsästä puolustavien kirjoitusten ilmestyminen interwebin ihmeelliseen maailmaan mitä erilaisimmille keskustelupalstoille. Herätyskristillisten piirien järjestäytymiskyky on kiitettävä. Se on jopa parempi kun roturealisteilla eli niin sanotuilla maahanmuuttokriittisillä piireillä. Herätyskristilliset piirit kun eivät tyydy ainoastaan spämmäämään netissä niin kuin hommalaiset, vaan tarvittaessa kykenevät organisoimaan vaikkapa bussikuljetuksia ympäri Suomea tuhansille ihmisille Israelin valtion oikeistohallituksen harjoittamaa politiikkaa puolustaviin mielenosoituksiin. Turusen lanseeraaman Ruusuja ja rukouksia -kampanja ja muut vastaavat ilmentymät interwebin ihmeellisessä maailmassa, kuinka monotooniset Räsästä puolustavat kirjoituksen esimeriksi Helsingin Sanomien keskustelupalastalla ovat lisääntyneet viime viikonlopulta lähtien, voisikin olla erinomainen lähtökohta tapaustutkimukselle 2010-luvun politiikasta.

Mainokset