Rakas päiväkirja, opetusministeri Henna Virkkunen romutettuaan yhdessä Sari Sarkomaan kanssa suomalaisen yliopistojärjestelmän on siirtynyt perusopetuksen pariin. Yle kertoo Virkkusen luvanneen lahjakkaille oppilaille erityisopetusta. Lahjakkuus tarkoittaa ei tarkoita tässä yhteydessä sitä, mitä lahjakkuutta tutkineet, esimerkiksi professori Kari Uusikylä, sillä ymmärtävät: kaikki ovat jollain alalla lahjakkaita, ongelma on miten löytää kunkin lahjakkuus, vaan ainoastaan sinä, mitä Kokoomuksen puoluetoimistolla pidetään lahjakkuutena.

Kyse ei ole mistään Virkkusen herätyksestä, vaan se, että tietty ryhmä niin sanottuja lahjakkaita oppilaita nostetaan kaapin päälle, liittyy Kokoomuksen puoluetoimistolla kuulemma suuren suosioon saaneen taloustieteilijä Richard Floridan ajatukseen luovasta luokasta. Virkkusen ehdotukset kertovat Kokoomuksen halusta luoda luova luokka Suomeen vaikka väkisin.

Luovan luokan käsitteen lisäksi Florida tunnetaan väitteestä, että luovan talouden ja homoseksuaalien alakulttuurien kukoistavuuden välillä olisi korrelaatio: hänen mukaansa alueilla, joilla homoseksuaaleja on paljon, voivat hyvin myös luovan talouden osa-alueet. Tämä tekee puolestaan ymmärrettäväksi sen, miksi Kokoomuksen kesäisessä puoluekokouksessa – joidenkin mielestä ehkä hieman yllättäen – meni läpi ehdotus sukupuolineutraalista avioliitosta.

Luova luokka on yhteydessä myös niin sanottuun maahanmuuttokeskusteluun. Lainaan seuraavassa Jussi Vähämäen teosta Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa.

Minkälainen on luova kaupunki? Sen korttelijako ei varmaan ole perinteinen tai edes paljaalle silmälle näkyvä, vaan pikemminkin henkinen. Siellä jokaisella ihmisellä on oma paikkansa ja siellä luovalla ihmisellä pitää olla käytettävinään ainakin filippiiniläinen nanny, nigerialainen prostituoitu, brasilialainen transvestiitti, venäläinen viulunopettaja, koiraa ulkoiluttava opiskelija, värikäs köyhä taiteilija ja leegio muuta halpaa työvoimaa, joka palvelee baareissa, kiikuttaa pizzaa ja niin edelleen. On siis oltava halpaa työvoimaa, joka ei luo, vaan palvelee, siis työvoimaa, joka on oikeudetonta ja siksi palveluhenkistä. (Vähämäki 2009, 130.)

Luova luokan luominen merkitsee siis myös monietnisen osattoman työväenluokan paluuta. Keskeinen käsite, jota liian harvoin näkee suomalaisessa yhteiskuntatieteellisessä tai poliittisessa keskustelussa onkin etnoluokka.

Miksi sitten niin sanottua monikulttuurisuutta vastustetaan kaikista voimakkaimmin poliittisessa oikeistossa jos ja kun monikulttuurinen yhteiskunta on nimenomaan oikeistolainen projekti ja kuuluu elimellisenä osana luovan luokan luomiseen? Yleinen vastaus on se, että poliittinen oikeisto ei ole mikään yhtenäinen ryhmä. Esimerkiksi Kokoomuksen sisällä liberaalit ja konservatiivit kamppailevat koko ajan vallasta ja näin ollen myös siirtolaispolitiikan suunnasta jne.

Tällainen tulkinta on kuitenkin väärä. Todellisuudessa liberaalin ja konservatiivisen oikeiston välinen konflikti on näennäinen. Ne tukevat poliittisissa pyrkimyksissä toisiaan. Ei ole vahinko, että porvarihallitukseen luotiin erillinen maahanmuuttoministerin salkku ja tuo salkku annettiin yhdelle eduskunnan oikeistolaisimmalle kansanedustajalle.

Konservatiivit hoitavat likaisen työn. He pitävät huolen siitä, että luovaa luokkaa palvelevan monietninen työväenluokka on tulevaisuudessakin oikeudetonta ajamalla heidät harmaan talouden piiriin vaatimalla tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja pitämällä meteliä ”sosiaalitukien väärinkäytöstä” yhdessä oikeistopopulistien kanssa. He huolehtivat siitä, että maahanmuuttajat eivät vahingossakaan integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan, koska silloin maahanmuuttajat voisivat alkaa vaatimaan oikeuksiaan, mikä tulisi porvaristolle kalliiksi.

Liberaalit boheemiporvarit nauttivat monikulttuurisen yhteiskunnan hedelmistä: he saavat cappuccinonsa luovaan hintaan kun sen tarjoilee maahanmuuttaja tai siirtotyöläinen, jonka työehtosopimusta on tulkittu luovasti. Liberaalit boheemiporvarit ja luova luokka tarvitsevat monikulttuurista yhteiskuntaa (niin kauan kun se vastaan heidän omia fantasioitaan): oikeudetonta – palvelualtista kuten Vähämäki asian ilmaisee – työvoimaa, joka innostaa luovuuteen toimien inspiraation lähteenä, mahdollistaa luovan luokan olemassaolon.

Viime kädessä oikeistoradikaalit pitävät luovan luokan puolta väkivallan avulla. Jos porvarillisen valtion virallinen väkivaltakoneiston, ulkomaalaispoliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja rajavartiolaitos, kontrolli pettää, on oikeistoradikaalien helppo asettaa monikulttuurisessa yhteiskunnassa toisistaan tarkoitukselle irrallaan pidetyt ja jo valmiiksi alistetut, riistetyt ja sorretut etniset ryhmät tappelemaan keskenään lähiöissä, jonne Kokoomuksen äänestäjät eivät itse uskalla edes mennä. Kokoomuksen konservatiivisiipi saa jälleen tekosyyn rajoittaa vapauksia entisestään suojellakseen luovaa luokkaa ja väkivallan kierre on valmis.

Tilanteessa, jossa liberaali oikeisto, konservatiivinen oikeisto, populistinen oikeisto ja oikeistoradikalismi ruokkivat toinen toisiaan, ei vasemmistolla ole muuta mahdollisuutta kuin ajautua apatiaan odottamaan maailmanvallankumousta, aikaa jolloin kaikki kansat on veljet keskenään.

Mainokset