Rakas päiväkirja, Vanhasen toinen / Kiviniemen porvarihallitus tullaan muistamaan jos, ei muusta, niin suomalaisen koulutusjärjestelmän ideologisoinnista. Kulunut perjantai uutisineen on hyvä esimerkki tästä. Seuraavassa muutama kuvaava esimerkki kommentteineen.
Viikkolehti muistuttaa, että tällä hetkellä peruskoulussa opetetaan enemmän uskontoa kuin yhteiskuntaoppia ja historiaa. Tämä johtuu siitä, että uskontoa opetetaan ensimmäisestä luokasta lähtien, yhteiskuntaoppi ja historia tuleva kuvioihin mukaan vasta viidennellä luokalla. Kuka vielä väittää, että Suomi ei ole uskonnollinen valtio tai uskonto olisi luonnollinen asia?
Lehdessä myös kerrotaan uudesta opetusministeriön työryhmän luonnoksesta tuntijaoksi seuraavalla tavalla: ”Historia, yhteiskuntaoppi, oppilaanohjaus ja etiikka sekä uskonto / elämänkatsomustieto kuuluisivat esityksen mukaan oppiainekokonaisuuteen nimeltä ’yksilö, yritys ja yhteiskunta’.” Kyseisestä esityksestä ensimmäisenä mieleen tulee Max Weberin teos Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Toiseksi mieleen tulee se, että huomaa opetusministeriössä tällä hetkellä valtaa pitävän kypäräpappipuolue, demarivirkamiehet on savustettu ulos. Uskonnollisen fundamentalismin ja kapitalismin liitto on ottamassa niskalenkin myös suomalaisesta yhteiskunnasta nyt kun vasemmisto on heikko.
Porvarihallitus on ideologisoimassa myös suomalaista yliopistojärjestelmää. Yle uutisoi siitä kuinka hallitus päätti uudistaa opiskelijavalinnat yliopistojen puolesta, vaikka yliopistojen aseman muuttuminen valtion tilivirastoista yksityisoikeudellisiksi subjekteiksi piti tarkoittaa yliopistojen autonomian lisääntymistä, että yliopistot saisivat itse päättä vaikkapa opiskelijavalinnoista. Mutta kyllähän kaikki uusliberalistisesta hallintamentaliteetista lukeneet tietävät uusliberalistisessa kielessä vapauden tarkoittavan orjuutta.
Huomionarvoista on myös se, että ”opintojen rakennetta muutetaan niin, että opiskelijoilla on mahdollisuus valmistua nykyistä nopeammin”. Tämä tarkoittaa sitä, että kandidaatin tutkinnosta ollaan tekemässä Amerikan malliin perustutkintoa. Vain tieteellisistä jatko-opinnoista haaveilevat suorittaisivat maksullisen maisterinopinnot.
Vihreiden, Kokoomuksen, RKP:n ja Keskustan tarve ideologisoida suomalainen koulutusjärjestelmä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n uskonnollisten näkemysten mukaan olisi jotenkin ”ymmärrettävää”, jos se perustuisi edes suunnilleen realistiselle arvioinnille tai olisi oikeasti hyväksi isänmaalle. On vaikea kuvitella, että esityksen takana olevat voimat olisivat tosissaan sitä mieltä, että opiskeluajat nopeutuvat sillä, että opintotukea ei sidota indeksiin – opiskelijoita kurjistetaan – tai suomalaisen yhteiskunnan innovatiivisuus ja kilpailukyky paranisi sillä, että kandidaatin tutkinnosta tulisi perustutkinto. Päinvastoin. Kuka Raimo Sailaan kahvin tarjoilisi – ja kuinka paljon hän siitä joutuisikaan maksamaan! – jos korkeakouluopiskelijat oikeasti opiskelisivat täysipäiväisesti eivätkä tekisi järjestäytymättöminä alipalkattua työtä palvelualoilla? (Tästä päästäänkin kysymykseen työperäisen maahanmuuton lisäämisestä jos ja kun opiskelijat eivät enää toimisi halpatyövoimana, jota on helppo riistää, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.)
Myös tutkijaelämä on muuttumassa. Esimerkiksi Tampereen yliopisto ei kuulemma enää jaa apurahoja yleisellä haulla ja jatko-opiskelijoita aletaan seuloa tiukemmin. Tämä on hyvä ja huono uudistus. Tutkijan työstä tulee koulumaisempaa; vähemmän vapaata, toisaalta parhaimmassa tapauksessa rahoitus on varmempaa ja väitöskirjan ohjaus intensiivisempää (edellyttäen, että työn ohjaajan omat tutkimusintressit menevät jatko-opiskelijan kanssa yhteen). Tutkijakoulutustakin ollaan ideologisoimassa Amerikan mallin mukaan.
PS. Oletteko miettineet miksi valtiovarainministeri esitti 40 miljoonan sijasta vain 5 miljoonaa euroa Pohjanmaan radan kunnostukseen, vaikka oli alun perinkin selvää, että niin hallituspuolueet kuin oppositio halusivat muutoksen valtiovarainministeriön esitykseen? Miksi 35 miljoonaa euroa nousi viikon tärkeimmäksi puheenaiheeksi, vaikka Suomen valtion budjetin loppusumma kokonaisuudessaan on noin 50,4 miljardia euroa? Kenen etua tällainen ”keskustelu” palvelee?