Rakas päiväkirja, esittelenpä vielä yhden miestutkimuksen klassikon selkeyttääkseni omaa ajatteluani (mikä on tämän päiväkirjan ensisijainen tarkoitus) ja toiseksi innostaakseni muitakin tutustumaan aiheeseen. Viime keväänä kävin Tukholmassa Hallongrottan nimisessä feministisessä kirjakaupassa (löytyy Slussenista osoitteesta Bergsundsgatan 25). Sieltä löytyy myös teoksia miesten ja maskuliinisuuden tutkimuksesta. Yksi mukaan tarttunut kirja oli Michael S. Kimmelin kirja Manhood in America, joka on kulttuurihistoria yhdysvaltalaisesta mieheydestä alkaen vuodesta 1850, jolloin monien miesten mielestä tasa-arvo oli jo saavutettu tai mennyt jopa liian pitkälle; valkoisesta – heteroseksuaalisuuden käsitettä ei tuolloin tunnettu – miehestä oli tullut alistettu naisten halutessa äänioikeuden ja mustien vaatiessa neekeriorjuuden kieltoa myös etelävaltioihin.

Kimmelin tutkimuksen keskeiseksi käsitteeksi nousee tee-se-itse-mies (engl. self-made-man), joka ilmaisee idealisoitua uudisraivaajahenkeä vastakohtana nynnyille (engl. sissy); miesten kamppailua naisia ja ennen kaikkea toisia miehiä vastaan osoittaakseen olevansa oikeita miehiä.

Syynä maskuliinisuuden kriisille oli ennen kaikkea elinkeinorakenteen muutos: miehet eivät enää kyenneet vaikuttamaan omaan työhönsä; mekaaninen teollisuustyö oli maataloustyötä vähemmän itsenäistä. Naisemansipaatiosta oli seurannut se, ettei naiset enää olleet yhtä riippuvaisia aviomiehistään ja isistään kuin edellisellä vuosisadalla: naiset saivat Yhdysvalloissa äänioikeuden vuonna 1920. Kimmel kertoo kuinka Yhdysvalloissa monet miehet ilmaisivat vihamielisyyttä naisemansipaatiota kohtaan syyttäen naisia egoismista ja kutsuen heitä ”miesmäisiksi lesboiksi”. Presidentti Theodore Roosevelt puhui siitä, kuinka ”amerikkalainen rotu tekee kuolemaa” kun on niin paljon avioeroja ja naiset eivät enää tee yhtä paljon lapsia kuin aikaisemmin, vaan menevät töihin kodin ulkopuolelle. 1900-luvun maailmansodat toivat hetkellistä helpotusta niiden maskuliinisuuden kriisiin. Rauhan aikana nuoria poikia kehotettiin osallistumaan partioliikkeeseen ja harrastamaan miehekkäitä urheilulajeja – baseballista ja jenkkifutiksesta tuli suosittuja lajeja.

Kimmelin mukaan amerikkalaiset miehet kehittivät kolme strategiaa säilyttääkseen tee-se-itse-mieheyden ainoana oikeana tapana olla mies. Ensinnäkin yhdysvaltalaisella mieheydelle on ollut ominaista voimakas individualismin ja riippumattomuuden korostaminen valtiosta. Toiseksi valkoista mieheyttä on korostettu vertaamalla sitä alkuperäisasukkaisiin, mustiin, maahanmuuttajiin sekä nynnyihin. Kolmanneksi viihdeteollisuus on ollut merkittävässä asemassa uusintaen tee-se-itse-mieheyden ihannetta ainoana oikeana tavoiteltavana mieheytenä. John Waynen tähdittämät lännenelokuvat ovat tietenkin kuin suora siirtymä 1800-luvun uudisraivaajien aikakaudelle, mutta myöskään Johnny Weissmullerin, Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallonen tai Bruce Willisin kaltaisten toimintatähtien poliittista tilausta ei pidä vähätellä tilanteissa, joissa amerikkalainen mieheys on ollut kriisissä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana – Kimmelin teoksen toinen painos on vuodelta 2006 – tee-se-itse-mieheydestä on kuoriutunut ”vihainen valkoinen heteromies” kun kaiken maailman värilliset, maahanmuuttajat ja naiset ovat alkaneet vallata valkoisen mieheyden viimeisiä linnakkeita kuten armeijan ja urheilun maailman. Yhä useammat valkoiset amerikkalaiset miehet ovat alkaneet kokea sukupuolten ja rotujen tasa-arvoisuuden olevan heiltä pois.

Viimeisimpänä tee-se-itse -mieheyden ilmentymänä Yhdysvaltojen politiikassa voidaan pitää Teekutsu -liikettä, joka syntyi vastustamaan Barack Obaman hallinnon pyrkimystä pelastaa liittovaltion varoilla yhdeksän miljoonan asuntovelallisen ihmisen kodit pakkohuutokaupalta. Sen keskivertokannattaja on keski-ikäinen, kouluja käymätön, konservatiivisesti uskovainen, mutta hyvin toimeentuleva valkoinen mies.

Sen lisäksi, että Kimmelin kuvaus on itsessään kiehtova kuvaus viimeisen 150 vuoden yhdysvaltalaisesta kulttuurihistoriasta – siitä, että Saarnaaja (kuningas Salomon) oli oikeassa: ei mitään uutta alla auringon – ja auttaa ymmärtämään monia uuden mantereen ilmiöitä uudesta näkökulmasta, se auttaa käsitteellistämään myös suomalaista politiikkaa 2000-luvulla. Tarkoitan, että onhan esimerkiksi perussuomalaisuudessa monia tee-se-itse-mieheyden piirteitä; maskuliinisuuden kriisi, naisemansipaatio ja työelämän epävarmuus, selittää osaltaan miksi Timo Soinin retoriikka uppoaa niin moniin miehiin ja harvoihin naisiin. Itse asiassa tarkoitukseni on rakentaa yhden luvun teoreettinen tausta propellipääartikkeliini tee-se-itse-mieheyden käsitteen ja aikaisemmin esittelemäni Klaus Theweleitin kuvaukseen miesten fantasioista ympärille.

Advertisements