Rakas päiväkirja, pari kirjoitusta sitten totesin lentomatkustamisesta tulleen populaarisuudessaan vulgaaria. Olin nähtävästi väärässä. Nyt jo kolmatta päivää putkeen ykkösuutisena on se, että reittilennot Seinäjoelta ja Porista Helsinkiin loppuvat kokonaan ja Jyväskylästä vähenevät.

Porilaisten huolen vielä jotenkin ymmärrän. Koska maan hallitukset eivät ole investoineet sen enempää Tampereen ja Porin väliseen radan peruskorjaukseen kuin Turpo-radan (Turku-Uusikaupunki-Pori) rakentamiseen (vaikka Vanupallero-organisaatio ehdotti sitä jo vuoden 2007 liittokokouksessa), on Satakunnan pääkaupunki jäänyt sumppuun ja junamatka Helsinkiin kesää yli kolme tuntia.

Sen sijaan pohjalaisten ruikutusta on vaikea sietää. Ensinnäkin, junalla pääsee Helsinkiin kohtuu ajassa – ja vieläkin nopeammin pääsisi, jos eteläpohjalaiset poliitikot keskittyisivät valittamisen sijasta työntekoon eli olisivat huolehtineet myös Tampereen ja Seinäjoen välisen radan kunnosta – eli reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Toiseksi, jos tarkoitus on käyttää Helsinkiä ainoastaan ponnistuslautana matkalla isoon maailmaan, Vaasan lentokenttä on alle tunnin ajomatkan päässä Seinäjoelta ja sieltä pääsee Helsinki-Vantaan lisäksi suoraan Tukholman Arlandaan. Kun tämän huomioi, on alun perinkin outoa, että Seinäjoelta on harjoitettu reittilentotoimintaa. Eihän riihimäkeläiset, loviisalaiset tai tammisaarelaiset yrittäjät ole itku kurkussa ja jalkaa polkien uhanneet siirtää yritystoimintansa toisaalle ja vaatineet omaa lentotoimintaa paikkakunniltaan, vaikka kyseisistä kaupungeista niin ikään kestää tunti matkustaa mersun takapenkillä lähimmälle lentokentälle.

Vaikka lentotoiminta saa kohtuutonta tukea kerosiinin verovapauden johdosta ja valtio kitsastelee raidemäärärahojen kanssa, on Porin ja Seinäjoen reittilentojen lakkauttaminen positiivinen signaali: alle 500 kilometrin matkoja lentäen – paitsi jos täytyy ylittää merialueita – ei ole suotavaa tehdä. Sen pitääkin olla taloudellisesti kannattamatonta kapitalistisessa järjestelmässä. Olisivat eteläpohjalaiset tukeneet kommunismia aikoinaan, niin ei tarvitsisi markkinatalouden ehdoilla elää ja huutaa valtiota apuun sosialisoimaan tappioita.

Niin ikään Itä-Suomen myönnän olevan liikenteellisesti ongelmallinen. Lukuun ottamatta Lappeenrantaa, matka Helsinkiin kestää kohtuuttomasti Savon ja Karjalan ratojen heikkokuntoisuuden johdosta. Mutta nimenomaan itäsuomalaisten siltarumpupoliitikkojen ja muiden keskustalaisten ansiosta lentäminen ei ole Joensuuta ja Kuopiota lukuun ottamata kannattavaa miltään paikkakunnalta. Mikkeliläiset, varkautelaiset ja savonlinnalaiset poliitikot kun kaikki halusivat omille paikkakunnilleen lentokentän sen sijaan, että näiden kaupunkien keskelle olisi rakennettu lentokenttä Juvalle. Yhteinen lentokenttä olisi voinut tulla jopa kannattamaan, mutta kolmelle erilliselle lentokentälle matkustajia ei riittänyt.

Yliopistojen kanssa oli muuten sama juttu 1970-luvulla niin Itä-Suomessa kuin Seinäjoella. Itä-Suomessa aluepoliittisista syistä perustettava yliopisto pilkottiin neljälle paikkakunnalle kolmeksi erilliseksi yliopistoksi kunnes kaksi yliopistoa kolmesta yhdistyi tämän vuoden alussa. Kun Seinäjoelle ei saatu aikoinaan yliopistoa, haalivat Tampereelle ja Vaasalle kateelliset ja katkerat seinäjokelaispoliitikot kaiken maailman aikuiskoulutuskeskuksia ja avointa yliopistoa lakeuksille. Viime vuosina niitä on hiljalleen ajettu alas. Myös lentotoiminnassa olisi kannattanut nöyrtyä ja kääntää katse naapurimaakuntiin ajoissa.

Voimme siis todeta, että eteläpohjalaiset ja itäsuomalaiset maakuntien miehet ja naiset ovat olleet huonoja aluepoliitikkoja: he ovat epäonnistuneet melkein kaikessa mihin ovat ryhtyneet vieden edellytyksiä elinkeinoelämän toiminnalta (paitsi jos on ollut heidän tarkoitus alunperinkin).

Sen sijaan kepulaiset maakuntien miehet ja naiset ovat olleet esimerkillisiä luomaan Suomeen perustulojärjestelmää. Tosin heidän luoma järjestelmä koskee vain ja ainoastaan maanviljelijöitä. Perustuloa haluavien kaiken maailman vasemmistolaisten olisikin liittouduttava eteläpohjalaisten ja itäsuomalaisten maakuntien miesten ja naisten kanssa jotta perustulo saataisiin koskemaan maanviljelijöiden lisäksi myös duunareita, opiskelijoita, yrittäjiä ja eläkeläisiä.