Rakas päiväkirja, luinpa väitöskirjaani liittyen pari viikkoa sitten pitkästä aikaa Friedrich Nietzschen teoksen Moraalin alkuperästä toisen tutkielman. Michel Foucault’n teos Tarkkailla ja rangaista on tunnetusti pyrkimys kirjoittaa Nietzschen essee uudelleen. Siinä Foucault kuvaa kuinka parin sadan vuoden aikana siirryttiin avoimesta ruumiillisesta vallankäytöstä kurinpidolliseen vallankäyttöön; kurinpidolliseen vallankäyttöön perustuvassa yhteiskunnassa laki ilmenee minuuden ytimenä, omanatuntona ja halun lakina. Mutta Nietzschen alkuperäiseenkin esseeseen tutustuminen auttaa ymmärtämään sitä, kuinka pinnallista eurooppalainen sivistys on ja miksi se tuntuu aina tasaisin väliajoin taantuvan nihilismiin.

Nietzschen mukaan omatunto sellaisena kuin me sen tunnemme, on hyvin nuori ilmiö ihmiskunnan historiassa ja ajatus siitä, että rikokseen syyllistynyt olisi voinut toimia toisin tai hänellä on rikoksen johdosta jotain omallatunnollaan, oli esi-isillemme outo. Se, että rikollisella ei ollut todellista vallinnanvapautta tekeekö hän rikoksen vai eikö tee, ei kuitenkaan estänyt esivaltaa – en puhu valtiovallasta koska valtiota niin ikään sellaisena kuin me sen tunnemme ei ollut tuolloin vielä olemassa – häntä tuomitsematta ja rankaisematta. Rankaisulla ei pyritty ojentamaan tai nuhtelemaan häntä, vaan Nietzschen mukaan kyse oli puhtaasta kostonhalusta ja sadismista. Rikollisen ja rikoksen uhrin (tai hänen edustajansa) välinen suhde noudatti velallisen ja velkojan suhdetta (jota kuvaa erinomaisesti kuuluisa Hammurabin laki). Vasta kristinusko ja myöhemmin valistuksen johdosta alettiin ajattelemaan, että ihmisellä olisi vapaa tahto, tekeekö hän rikoksen vai ei, ja toiseksi omatunto, joka kontrolloisi ihmisen käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa ja jota olisi mahdollista muokata.

Nietzschen kuvauksen oikeellisuuden eurooppalaisen sivistyksen ohuudesta ja luonnottomuudesta todistaa viime aikoina Suomessakin käyty keskustelu rangaistusten koventamisesta. Välillä tuntuu, että suomalainen yhteiskunta on vajoamassa barbariaan: rikollinen nähdään jälleen velallisena, jolle esivallan täytyy kostaa mahdollisimman raa’asti, jotta kansalaiset nauttisivat esityksestä ja antaisivat hyväksynnän vallanpitäjien oikeudelle (sanan kaikissa merkityksissä). Järkyttävintä tässä on se, että näin eivät ajattele ainoastaan internetin ihmeellisen maailman kaikenmaailman propellipäät vaatiessaan kollektiivisia rangaistuksia etnisyyden perusteella tai kuolemanrangaistuksen palauttamista kuin mitkäkin talibanit, vaan jopa vasemmistolaisina itseään pitävät ihmiset kauhistellessaan vaikkapa eläinrääkkäystä, raiskauksista puhumattakaan.

Se, että esimerkiksi eläinrääkkäyksestä annettaisiin kovempia tuomioita kuten nykyinen hallitus on esittänyt, ei sen enempää lopeta eläinrääkkäystä kuin pureudu sen syihin. En kykene itselleni selittämään vaatimuksia ”rangaistuskäytäntöjen yhtenäistämiseen” tai ”uhrin näkökulman esiin ottamisessa rangaistusta määriteltäessä” – kuten rangaistuksien koventamista diplomaattisemmin ilmaistaan – mitenkään muuten kuin ihmisten kostonhalulla ja alhaisimpien – Nietzsche sanoisi luonnollisimpien – viettien toteuttamisella ja vallanpitäjien hyväksikäytöllä. Tai sanotaan, että jos rangaistusten pituus tai julmuus todella vähentäisi rikoksia, asiasta olisi niin sanotusti tieteellistä näyttöä, olisi sitä jo kokeiltu tai niistä ei oltaisi luovuttu.

Olen toiminut nyt reilun vuoden Tampereen käräjäoikeudessa lautamiehenä. Istunnon loppupuolella miettiessämme tuomiota pyrin aina pitämään yllä mainitun mielessä: eurooppalaisessa sivistysvaltiossa rangaistuksia ei jaeta kostonhalusta. Mietin minkälainen rangaistus olisi rikoksen tekijälle hyväksi (jos ja kun oikeus ensin on todennut hänet syylliseksi ja määritellyt rikosnimikkeen). Jos esimerkiksi hän ei koskaan ole ollut vankilassa, on syytä miettiä, onko vankilaan joutumisesta enemmän hyötyä kuin haittaa hänelle ja yhteiskunnalle tulevaisuudessa. Vankilassa kun monet vasta oppivat ammattirikollisiksi. Toisaalta vankilaan joutuminen voi auttaa katkaisemaan rikosputken tai hakemaan apua päihderiippuvuuteen, mahdollistaa uuden alun. Yksittäisen lautamiehen päätäntävalta on vähäinen: ammattituomari valmistelee yleensä pohjaesityksen ennakkotapausten perusteella, jonka yksityiskohdista sitten neuvotellaan. Mutta puolentoista vuoden lautamieskokemuksella olen oppinut arvostamaan Tampereen käräjäoikeuden ammattituomarien humaania elämänasennetta.

Mainokset