Rakas päiväkirja, toissa kesänä telkusta tuli avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan vetämä keskusteluohjelma, jossa vakiovieraan oli kosmologian professori Kari Enqvist. Sarjan viimeisen osan loppukeskustelussa he totesivat jotain siihen suuntaan, että ihmiskunta ei juurikaan ole kehittynyt aatteiden ja ideologioiden osalta eteenpäin, vaan muutoksen moottorina ovat olleet teknologiset ja luonnontieteelliset innovaatiot. Enqvistin ja Valtaojan käsitys historiasta oli ihanan marxilainen, mutta siitäkin huolimatta telkkua katsellessa teki mieli ilmoittaa heille eriävä mielipiteeni: huomasi, ettei heistä kumpikaan ole yhteiskuntatieteilijä (ja samasta syystä Valtaojan teos Avoin tie oli näköalattomuudessaan pettymys erinomaisen teoksen Kotona maailmankaikkeudessa jälkeen). Väitän, että viimeisen kahden sadan vuoden aikana ainakin kolme aatetta ja ideologiaa ovat olleet sekä uniikkeja ihmiskunnan historiassa että merkittäviä: liberalismi, sosialismi ja feminismi.

Vaikka demokratia keksittiin jo antiikin kreikassa, niin liberaalidemokratia yleisine ja yhtenäisine äänioikeuksineen on huomattavasti myöhempää keksintöä. Liberalismi demokratian edessä tarkoittaa myös sitä, että kuvitellulla tai todellisella enemmistöllä ei ole oikeutta terrorisoida vähemmistöä; aatelistolla ja porvaristolla on oikeuksia, joita kuningas ei voi yksipuolisesti heiltä riistää.

Barack Obaman myöntämät pankkituet tai Björn Wahlroosin 300 000 euron maataloustuet ovat muistutus siitä, että sosialismi voi hyvin. Tai sanotaan, että kestävintä 1800-luvulla keksityssä sosialismissa on yhteiskuntatieteellinen kybernetiikka, eli ajatus siitä, että ihmiskunta on kasvanut täysi-ikäisyyteen ja alkaa hallita itse itseään suunnitelmallisesti. Sosialismi on valistuksen perillinen. Tämän ajatuksen ovat omaksuneet niin kapitalistiset länsimaat uusliberalistisine hallintamentaliteetteineen kuin kommunistinen Kiina.

Sosiologien (esim. Ulrich Beck, Anthony Giddens, Manuel Castells) mielestä feminismi on kaikista tärkein aikamme aatteista ja ideologioista. Se on muuttanut perustavanlaatuisesti ihmiskunnan 10 000 vuotta vanhaa kulttuurihistoriaa. Patriarkaatti oli 1900-luvun suuri häviäjä: miehet, isät ja sukujen vanhimmat ovat menettäneet ehdottoman auktoriteettinsa, naisten, lasten oikeudet ovat kohentuneet.

Sen sijaan homojen oikeuksien kohentumista viimeisten vuosikymmenien aikana en laske uniikiksi tapahtumaksi ihmiskunnan historiassa. Vaikka homoseksuaalisuuden käsite – ja heteroseksuaalisuus sen vastinparina – keksittiin vasta vuonna 1869, on ihmiskunnan seksuaalihistoria ollut mitä moninaisin eikä saman sukupuolen ihmisten julkisetkaan rakkaudenosoitukset ole olleet harvinaisia (toisin kuin isän tai aviomiehen kontrollista vapaat naiset). Siksi tunnustan olleeni hieman hämmentynyt kuluneen viikon tapahtumista. En niinkään kuulapäiden savustusoperaatiosta kuin Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen ja viestintäpäällikön Asmo Maaselän kirjoituksista. Minä kun kuvittelin asian olleen loppuun käsitelty sen jälkeen kun Kokoomuskin hyväksyi puoluekokouksessa aloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta. Nähtävästi KD:n aivoriihessä oltiin tultu siihen tulokseen, että on aika iskeä takaisin: yrittää saada edes muutama puoluekokouspäätökseen pettynyt Kokoomuksen kannattaja loikkaamaan KD:n riveihin takaisin Kokoomuksesta (aikaisemmin kun suunta on ollut päinvastainen) piristämään 4% pinnalla keikkunutta kannatuskäyrää tilanteessa, jossa helluntailaisuus on menettänyt poliittista merkitystä ja voimaa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.

Räsäsen ja Maaselän esilletulot ovat ymmärrettäviä tästä näkökulmasta, mutta ne menivät överiksi siinä vaiheessa kun Helsingin SETA:n toimistorakennuksen oveen olivat ilmestyneet keltti- ja hakaristi. Monen päässä kun alkoi tuolloin soimaan Juice Leskisen biisin Hevidiggarin vuorisaarnan sanat: ”…ei hakaristi oo ristiä kummempi”. Sinänsä Räsäsen ja Maaselän näkemys, että natsismi on rangaistus vääräuskoisille, ei ole mikään uusi. Räsäsen suojelija Leo Meller ystävineen viikoittain Patmosradiossa tulkitsee tämän puoleisen poliittiset ilmiöt heijastumina henkimaailman kamppailuista hyvän ja pahan välillä. 1940-luvulla liian moni juutalainen rabbi ajatteli samoin. Siksi Itä-Euroopan juutalaiset eivät organisoituneet vastarintaan ennen kuin oli myöhäistä. Tänä päivänä Yhdysvalloissa on paljon uskonnollisia johtajia, jotka julistavat ilmastomuutoksen olevan niin ikään Jumalan rangaistus ihmiskunnalle sen syntisestä elämästä ja ennusmerkki lopun ajoista. Jumalaa vastaan ei sovi käydä ja tästä syystä paikalliset hommakerholaiset painostavat Yhdysvaltojen hallintoa olemaan ratifioimatta ilmastosopimuksia.

Uskovaiset tulevat olemaan aina keskuudessamme, mutta miten meidän järkevien ihmisten tulisi ottaa oppia 1900-luvun historiasta, ettei hulluus veisi meitäkin?

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö kirjoittaa blogissaan: ”Vähemmistöjen oikeudet eivät ole enemmistöltä pois vaan päinvastoin: mitä suppeammin erilaisuutta sallitaan esittäytyvän julkisuudessa, sitä kapeampia meidän jokaisen yksilönvapaudet ovat”. Hän on kutakuinkin oikeassa: olisi siis siirryttävä enemmistöläisestä ajattelusta kohti vähemmistöläistä ajattelua. Ihmisten olisi lähtökohtaisesti ymmärrettävä aina itse kuuluvansa johonkin vähemmistöön; Maaselän kuuluttama valtakulttuuri on poliittinen fiktio; ja ottaa oppia Juice Leskisen biisistä Kuumaa tuhkaa: ”Siihen ympäristöön sopeutunut koskaan en tähän vähemmistöön kuuluu meistä jokainen”. Tämä koskee myös kuuluisaa ”kokolihaa syövää valkoista heteromiestä”. Se kun on loistava esimerkki vähemmistöstä: naisia syntyy enemmän kuin miehiä, miehistä vain osa on heteroita, eivät kaikki heteroina itseään pitävä miehet syö lihaa, ainakaan kokolihaa. Puhumattakaan siitä, kuinka vähän maapallolla on valkoisia (varsinkaan jos latinoita ei edes lasketa mukaan). ”Kokolihaa syövä valkoinen heteromies” on siten todella uhanalainen eläin maapallolla ja luulisi heidän olevan erityisen huolissaan vähemmistöjen oikeuksista, siitä ettei heidän tarvitse sopeutua valtakulttuuriin? Sitä paitsi 1900-luvun Länsi-Euroopan juutalaisten kohtalo muistuttaa siitä, että sopeutuminenkaan ei välttämättä riitä kun alkaa kunnolla rytisemään.

Jos feminismi on kaikista tärkein aikamme aatteista ja ideologioista, niin aikamme kysymys voisi olla, kuinka takoa ”kokolihaa syövän heteromiehen” päähän vähemmistöläinen ajattelutapa.

Friedrich Nietzschelle yli-ihmisyys on vähemmistöksi tulemista: enemmistöläisyyden ja ajatuksen hylkäämistä, että oma identiteetti rakentuisi toiselle vastakkaiseksi, dialektisesti. Yli-ihminen tietää, ei ainoastaan kuuluvansa vähemmistöön, vaan olevansa jotain ainutlaatuista. Yli-ihmiselle pelkkä ajatus enemmistöstä tai valtakulttuurista on vastenmielinen. Koska yli-ihmisen identiteetti ei ole riippuvainen toisesta, hänen ei tarvitse myöskään pelätä toista (nainen, neekeri, homo, muslimi), vaan hän voi kohdata toisen ihmisen ihmisenä, erilaisena ja kuitenkin samanlaisen kuin hän itse, eli jonain ainutlaatuisena.

Ongelma on vain se, että meidän nykyinen poliittinen järjestelmä, demokratia, perustuu orjamoraalille: vallanhimoinen poliitikko – ei-vallanhimoinen poliitikko on pian entinen poliitikko – yrittää luonnollisesti vedota mahdollisimman suuriin kansanjoukkoihin – esimerkiksi pelottelemalla terrorismin uhalla – maksimoidakseen kannatuksen vaaleissa luoden samalla enemmistöläistä ajattelua (vaikka tietää sen olevan poliittista fiktiota, näytelmää). Äänestäjät ovat hänelle lammaslauma. Tästä syystä Nietzsche halveksikin demokratiaa ja jotkut filosofit ovat nähneet 1900-luvun katastrofien syyksi demokratian ja Ranskan suuren vallankumouksen toteutuneet ihanteet. Poliittisen järjestelmän muuttaminen enemmistöläisestä vähemmistöläiseksi on vaikeammin sanottu kuin tehty.

Advertisements