Rakas päiväkirja, ylihuomenna vietetään Haymarketin verilöylyn vuosipäivää; muistellaan sitä kun poliisi ampui kahdeksantuntista työpäivää vaatineita työläisiä chicagolaisella torilla. Suomalaiset antiamerikkalaisuudessaan ovat tehneet siitä ylioppilaiden juhlan ja yleisen ördäyspäivän. Tai oikeastaan se on jo edellinen päivä: Suomessa jostain syystä kaikkia juhlia vietetään etukäteen ja varsinainen juhlapäivä on pyhitetty krapulalle: joulu, juhannus, vappu. Vanhemmiten olen oppinut entistä enemmän nauttimaan vappupäivän tunnelmasta kuin vappuaatosta. Tänä vuonna allekirjoittaneella on erityisesti syytä iloita vapusta.

Vappuaattona käyn ensimmäistä kertaa Tampereen Raatihuoneella. Siellä on juhlat, jossa jaetaan kaupungin tiederahaston apurahoja. Pari viikkoa sitten sain kirjeen, että olisin yksi apurahan saajista. Toivottavasti tarjolla on skumppaa. Illalla vietän sitten tovereiden kanssa vappua toisaalla.

Kaiken lisäksi viikko sitten sain kirjeen, jossa ilmoitettiin, että myös mesenaatti Emil Aaltosen säätiö olisi myöntänyt puolen vuoden apurahan väitöskirjan viimeistelyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt väitöskirjan rahoitus sen loppuunsaattamiseksi on kunnossa ja kaikki riippuu vain ja ainoastaan ahkeruudestani. Ensimmäisen apurahan sain kesällä 2005. Laskujeni mukaan kun nyt saamani apurahat lasketaan mukaan – kuvitellaan elettävän siis helmikuuta 2011 ja olen juuri jättänyt väitöskirjan esitarkastukseen ja se menee vielä läpi – olen kyseisen vuoden heinäkuusta ollut apurahalla yhteensä 41 kuukautta, väitöskirjan kirjoittamiseen liittyvässä työsuhteessa 11 kuukautta ja näiden välissä 16 kuukautta työttömänä tai päätoimisena jatko-opiskelijana. Näihin lukuihin en ole laskenut sitä, että ennen ensimmäistä apurahaa olin ollut 9 kuukautta työttömänä jatko-opiskelijana. Ilmoittauduin jatko-opiskelijaksi lokakuussa 2004.

Yllä esittämäni luvut ovat itse asiassa varsin tyypillisiä apurahatutkijoille tai niille, jotka eivät saa monivuotista tutkijakoulupaikkaa, pääse johonkin Suomen akatemian rahoittamaan projektiin pidemmäksi aikaa tai useampivuotista apurahoitusta kerralla. Jotkut säätiöt nimittäin myöntävät myös kolmen vuoden apurahoja (mutta niitä saavat harvat ja valitut). Toisaalta tunnen tutkijanalkuja, jotka ovat saaneet rahoitusta allekirjoittanuttakin heikommin. Osa heistä on jättänyt väitöskirjan kesken tai tekee sitä sivutoimisesta. Tällaisia ihmisiä löytyy ennen kaikkea taideaineista.

Mutta palataan vielä oikeaan vappuun – vappupäivään. Se tietenkin huipentuu vappumarssiin, joka Tampereella lähtee klo 11.30 Sorin aukiolta. Nuorempana ihmettelin miten ihmiset voivat olla niin demareita, että jaksavat lähteä marssimaan ennen puolta päivää torvisoittokunnan tahdissa. Sittemmin olen huomannut, että vappumarssi on hyvä keino motivoida itsensä sängystä ylös ihmisten aikaan vappuna. Mutta ennen kaikkea vappu on internationaali ja iloinen karnevalistinen tapahtuma. Odotan jo nyt saavani käteen jälleen Iranin työväen kommunistisen puolueen – kyllä, Tampereella asuu puolueen aktiiveja – tiedotteen, jossa vaaditaan loppua islamistien vallalle Iranissa, naisten emansipaatiota ja imperialismin kukistamista. Tiedotteen lopussa kehotetaan kaikkien maiden työläisten liittyvän yhteen. Niin ikään paikalle on tänä vuonna demareiden kiusaksi tulossa opiskelija-aktivisteja rumpusetteineen ja ei-niin-perinteisine banderolleineen. Nykyään ihmettelenkin, miksi ihmiset tulevat katsomaan teiden varsille vappumarssia eivätkä itse osallistu siihen, vaikka kukaan ei ole kieltänyt loikkaamasta mukaan.

Marssin jälkeen Montun terassille ja siitä Yo-talolle kuuntelemaan Martti Servo & Napanderia. Sen jälkeen, jos aurinko paistaa, suuntaan kulkuni Klubin kautta Sorsapuistoon piknikille.

Advertisements