Rakas päiväkirja, tamperelainen Aamulehti on alkanut spekuloimaan kenestä tulee kokoomuslaisen tai keskustalaisen kansanedustaja Marja Tiuran manttelinperijä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tiura kun ei ole asettumassa ehdolle Pirkanmaan Kokoomuksen jäsenäänestykseen eduskuntavaaliehdokkaista. Hän tosin voi tulla ehdokkaaksi niin sanotun kutsumenettelyn kautta mutta nyt hänen tilanteensa näyttää heikolta. Joka tapauksessa, allekirjoittanutta ei niin ikään kiinnosta Tiura ja hänen puhelinkeskustelunsa Arto Merisalon kanssa kuin se, miksi Aamulehti spekuloi Tiuran seuraajalla ja ennen kaikkea se, mitä kyseinen julkaisu jättää samalla sanomatta. Tätä kautta kun päästään pohtimaan sitä, mitä Tiuran tapaus kertoo Suomen poliittisesta järjestelmästä 2010-luvulla nyt yleensä.

Ensinnäkin Aamulehti pitää itsestäänselvyytenä sitä, että Tiuralle saadaan seuraaja; Kokoomus ei tule menettämään kannatustaan Pirkanmaalla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Ne, jotka äänestivät Tiuraa, äänestävät jotain kokoomuslaista nuorehkoa naista tulevaisuudessakin. En lähde kiistämään, etteikö tämä Aamulehden tulkinta voisi olla oikea. Tästä pääsemmekin toiseen kysymykseen. Jos Alma-median lippulaivan tulkinta ei ole väärä, voisi Aamulehti problematisoida sitä, miksi Tiuraa aikaisemmin äänestäneet ajattelisivat, että kyse on yksittäistapauksesta, eikä Suomen poliittisen järjestelmän sen enempää kuin Kokoomuksen uskottavuus ole vaakalaudalla. Kolmanneksi, mistä johtuu allekirjoittaneen kutina siitä, että olisi mahdotonta kuvitella Aamulehdessä laajemmin analysoitavan kysymystä politiikan etiikasta (ja nimenomaan etiikasta, en puhu moraalista).

Aamulehdessä jätetään sanomatta mm., että Tiura on varsin tyypillinen kokoomuslainen poliittinen broileri – heitä löytyy myös Keskustasta ja aikaisemmin SDP:stä ja nykyään yhtä useammin Vihreistä. Poliittinen broileri on ihminen, joka on suorittanut korkeakouluopinnot heikoilla arvosanoilla ja jäänyt hengailemaan puolueen sisäpiiriin toivoen pääsevänsä joku päivän kansanedustajaksi. Jos todellista kansansuosiota vaaleissa ei löydy, järjestää puoluetoimisto hänet jonkin kansanedustajan avustajaksi tai parhaassa tapauksessa puolueen ministerin ”erikoisavustajaksi”. Onnettomimmat joutuvat tyytymään puolueen tai puolueen nuorisojärjestön piirihiiren tehtäviin ja yrittävät päästä viideksitoista minuutiksi julkisuuteen ehdottamalla vaikkapa saimaannorppien lahtaamista.

Mieluummin kuin takertua yhteen Tiuraan, Aamulehti voisi pohtia haluaako kyseinen julkaisu minkälaisen poliittisen järjestelmän Suomeen näin uuden vuosituhannen toisella vuosikymmenellä. Enkä edelleenkään tarkoita politiikan moralisoimista; en vaadi Aamulehden ottavan kantaa siihen onko Silvio Berlusconi hyvä vai paha ihminen sinänsä; onko Toivo Sukarin ehdokkuus eduskuntavaaleissa hyvä vai paha asia sinänsä, vaan Aamulehden viisaat toimittajat ja avustajat voisivat kirjoittaa analyyttisia juttuja ketään tuomitsematta esimerkiksi siitä, miksi Kokoomus ja Keskusta vetää puoleensa helluntailaisia talousrikollisia ja muita Jumalaa pelkääviä miehiä ja kyseisten puolueiden äänestäjille tämä kaikki ei näyttäisi olevan mikään ongelma (enkä edelleenkään väitä, että sen pitäisi olla, paitsi jos puolueen kannatus alkaa kärsimään siitä ja merkkejähän tästä ei ole).

Advertisements