Rakas päiväkirja, ei ainoastaan feministisen yliopistopedagogiikan Rovaniemen lähitapaaminen ole ohi, vaan koko seitsemän kuukautta kestänyt kurssi, lukuun ottamatta lopputyötä, on suoritettu. Kurssi täytti asettamani tavoitteeni osittain: tunnen olevani valmiimpi opetustehtäviin yliopistossa ja varsinkin, jos lopputyöhön liittyvä kurssi tulee Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen opetusohjelmaan ensi syksynä, saisin tarvittavaa käytännön opetuskokemusta. Toisaalta kurssilla ei tullut niin paljon uutta asiaa kuin olisin halunnut ja jotenkin se vahvisti viime aikojeni olotilaa siitä, että ”yliopistomaailma on nähty ja koettua, nyt haluaisin jotain uutta”.

Suurimman herätyksen Rovaniemen matkalla tuottikin se, että ymmärsin vihdoin ja viimein Lapin olemuksen suomalaisten yritysten siirtomaana kerrattuani Lapin historiaa ja keskusteluani täkäläisten tovereiden kanssa asiasta. Tämä havainto auttaa ymmärtää sitä, miksi Lapissa on vahva korpikommunismin perinne, kiistoja metsien hakkuista ja tekojärvien rakentamisista sekä kädenvääntöä siitä, kuka omistaa Pohjois-Lapin erämaat, saamelaiset vaiko Suomen valtio.

Ennen 1800-luvun puolta väliä Lapissa ei asunut kuin vaeltavaa elämäntapaa noudattaneita saamelaisia ja joitain hassuja metsäsuomalaisia, jotka oli onnistuttu houkuttelemaan verovapauksin. Lappi on liian pohjoisessa, että siellä pystyttäisiin harjoittamaan maanviljelyä tehokkaasti, karjankasvatus ja kalastus ei suuria kansanjoukkoja pysty elättämään. Vasta sahateollisuuden kehittyessä 1860-luvulta lähtien Lapin suurten jokien varteen alkoi muodostumaan enemmän asutusta, jotta juuri perustetun Kemin kaupungin ympäristön sahat saisivat raaka-ainetta. Sahateollisuus otti eteläisen Lapin siirtomaakseen hyödyntääkseen sen luonnonvaroja ja siirteli köyhiä kansanjoukkoja työläisiksi aivan kuin suuremmat eurooppalaiset valtiot ja yritykset tekivät Afrikassa samoihin aikoihin. Tämä mm. auttaa ymmärtämään miksi Kemi on punainen.

Rovaniemi on enemmän hallintokaupunki; nationalismin eli kansallisuusaate saapui Lappiin vasta Toisen maailman sodan jälkeen. Lapin muokkaaminen yhdeksi Suomen maakunnista on ollut pitkä ja kivikkoinen tie; ihmiset eivät vapaaehtoisesti luovu vapaudestaan. Yhtenä merkkipaaluna ja esimerkkinä voi pitää sitä, kuinka Maalaisliiton onnistui kesyttämään yhden keskeisimmistä Lapin radikaaleista poliittisista liikkeistä, lestadiolaisuuden. Se oli alun perin kapinaliike valtiovaltaa ja valtion kirkkoa vastaan ja pitkälle 1900-luvulla monet lestadiolaiset äänestivätkin kommunisteja kunnes aktiivisella sosiaali- ja aluepolitiikalla lestadiolaisista saatiin Suomen valtiolle kuuliaisia kansalaisia ja Maalaisliitolle uskollisia äänestäjiä.

Viime vuosikymmeniin asti Kemijoki oy:n kaltaiset yritykset ovat saaneet rellestää Lapissa valtion suojeluksessa niin kuin ovat halunneet kunhan ovat muistaneet maksaa korruptiorahaa Keskustapuolueella ja kestittää Lapin Kansan johtoa. Onneksi viime aikoina ihmiset ovat uskaltaneet asettua korporaatioita vastaan vapauden puolelle. Yhtenä syynä tähän on se paradoksi, että ilman omaa yliopistoa ei Lapilla olisin mitään tulevaisuutta, mutta nimenomaan yliopisto tuottaa sen älymystön ja kriittisen massan, joka on nyt kyseenalaistamassa lappilaisia valtarakenteita, yksipuoluejärjestelmää ja korruptiota.

Mainokset