Rakas päiväkirja, vaikka viime vuoden lopulla suunnittelin, etten kuluvan vuoden aikana kirjoittaisi artikkeleita (vaan keskittyisin vain ja ainoastaan väitöskirjaani mahdollisuuksien mukaan), vaikka saisin kuinka hyviä ideoita, sorruin tänään muiden juttujen ohessa luonnostelemaan pienen ideapaperin vaikkapa tulevan artikkelin pohjaksi. Se käsittelisi äärioikeistoa Suomen poliittisessa järjestelmänsä vuonna 2010.

Artikkelin taustana olisi hypoteesi, jonka esitin eilisessä kirjoituksessani, että halla-aholaisuutta tai propellipäisyyttä tai äärioikeistoa – miksi sitä nyt haluaakaan kutsua – ei voi ymmärtää rationaalisen politiikan teorian avulla: kyseessä on postmoderniin liittyvä ilmiö, jota on tarkasteltava performatiivisuutena. Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon kirjoitukset ovat hänen kannattajilleen performatiivisia ”akteja”, jotka synnyttävän sen asiantilan johon se ostensiivisesti viittaa. Ne ovat ”toiminnan sanoja”, koska ne tekevät hänen kannattajilleen asian tilan todelliseksi. Tämä selittää: (a) miksi muiden kuin propellipäiden on niin vaikea käsittää halla-aholaisuutta ja Halla-ahon argumentointia; (b) miksi hänen kannattajansa ovat niin fanaattisia, että he alkavat spämmätä netin keskustelufoorumeja heti kun joku lausuu taikasanan ”Halla-aho”.

Seuraavaksi artikkelissa olisi hyvä käydä läpi keitä nämä Halla-ahon kannattajat ovat ja kuinka paljon heitä todellisuudessa on. Hommawatchissa on esitetty, viitaten Hommafoorumin tilastoihin, että ydinjoukko olisi niinkin pieni kuin alle 50 aktiivia. Tämän joukon hännystelijöitä on tietenkin enemmän, mutta Muutos-puolueen vaikeudet saada kannattajakortteja kokoon viittaisi siihen, että kyse ei ole määrällisesti merkittävästä poliittisesta liikkeestä. Kaiken lisäksi Halla-ahon kannattajia, Muutos-puoluehanketta ja suomalaista äärioikeistoa ei pidä sekoittaa keskenään. Mutta paremman tutkimuksen puutteessa, tämä antaa jonkinlaista osviitta. Halla-aho sai noin 3 000 ääntä kunnallisvaaleissa ollessaan ollessaan ehdokkaana sitoutumattomana Perussuomalaisten listalla.

Kysymys kuuluu: onko Halla-ahon kaltainen kunnallispoliitikko laadullisesti niin mielenkiintoinen, että hänestä olisi syytä kirjoittaa artikkeli? Olen sitä mieltä, että äärioikeiston nousu Euroopassa ja hänen poliittinen tyylinsä on tarkastelun arvoinen poikkeuksellisuudessaan. Hän on mm. Suomen ensimmäinen oikea ”blogipolitiikko” (vaikka hänestä ei koskaan tulisikaan koskaan kansanedustajaa, mitä vahvasti epäilen). Jätän kuitenkin varsinaisen blogipolitiikan tutkimuksen kollegoilleni Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella.

Tässä vaiheessa olisikin syytä tehdä artikkelissa pieni historiallinen katsaus. Suomessa ilmeni viimeksi merkittävää äärioikeistolaista liikehdintää 1930-luvulla. Se ei kuitenkaan onnistunut kumoamaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä kolmesta syystä. (1) Äärioikeistolta puuttui karismaattinen johtaja: Vihtori Kosola ei ollut tällainen. Hän oli liian maalaismainen ja kömpelö puhuja. (2) Suomi oli harvaan asuttu maatalousvaltainen maa. Fascistinen hallinto olisi edellyttänyt teollisuutta ja siirtomaavallan perintöä, jota fascistit olisivat voineet käyttää ideologisena verukkeena politiikalleen ja muodostaa liittosuhteen suurpääoman kanssa. (3) maltillisen oikeiston onnistui kesyttämään äärioikeiston samalla tavalla kuin Sosiaalidemokraatit veivät kannatusta kommunisteilta. Fascismi oli ennen kaikkea radikaalin porvariston liike, Suomessa oli liian pieni keskiluokka radikalisoituakseen. Niin ikään Suomi selvisi 1930-luvun lamasta paremmin kuin Keski- ja Etelä-Euroopan maat.

Vertaillessa tämän päivän Eurooppaan, nämä tekijät ovat edelleen voimassa (lukuun ottamatta ehkäpä viimeistä asiaa). Halla-aho on kaikkea muuta kuin karismaattinen. Hänestä ei ole internetin ulkopuolella kansanjoukkojen kiihottajaksi. Tietenkin internet on merkittävä poliittinen foorumi siinä missä radio 1930-luvulla ja televisio 1960-luvulta lähtien, mutta kyllä poliitikon pärjätäkseen olisi osattava esiintyä perinteisessäkin mediassa – ainakin toistaiseksi. Niin ikään maaseudulla äärioikeistolla ei edelleenkään ole merkittävää kannatusta: protesti kanavoituu Perussuomalaisten kautta, joka on enemmän (oikeisto)populistinen kuin äärioikeistolainen puolue. Erotuksena 1990-luvun alun äärioikeistolaiseen liikehdintään, skineihin, halla-aholaiset kuuluvat enemmänkin keskiluokkaan kuin työväenluokkaan. Ei ole vahinko, että Halla-aho on helsinkiläinen, vaikka internet ei ole niin sanotusti maantieteeseen sidottu. Lamasta huolimatta porvaristolla menee kuitenkin niin hyvin, että heillä ei ole tarvetta protestoida: he äänestävät kosmopoliittia suomenruotsalaista metroseksuaalia Alexander Stubbia tai hänen vastinetta omassa vaalipiirissään. (Tässä kohtaa voisin viitata toiseen artikkeliini, joka julkaistaan kohta Politiikka-lehdessä ja josta kirjoitin popularisoidun version myös Aamulehden alakertaan. Käsittelin siinä erilaisia maskuliinisuuksia Suomen poliittisessa järjestelmässä.)

Tästä pääsemmekin siihen, että äärioikeiston todellinen vihollinen on liberaali porvaristo, vaikka poliittisessa retoriikassa puhutaan ”vihervasemmistolaisista feministeistä”. Suomessa kun on ollut jo 20 vuotta jonkin sortin porvarihallitus yhteen menoon. Pikantti yksityiskohta on se, että 1930-luvulla Mäntsälän kapinan aikoihin hallituskokoonpano oli täsmälleen sama kuin nyt: Kokoomus, Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP.

Artikkeli voisikin huipentua kysymykseen, mitä porvarihallituksen on tehtävä jotta kansanjoukot eivät alkaisi riehumaan, kuinka harjoittaa hegemoniaa 2010-luvun poliittisessa konjunktuurissa? Väitän, että Timo Soini on tässä avainasemassa. Siinä missä sosiaalidemokraatit olivat porvariston kilpi kommunisteja vastaan kylmänsodan aikana, nyt Perussuomalaiset ovat Soinin johdolla porvariston vastalääke äärioikeiston nousulle. Näin siitäkin huolimatta, että Halla-aho lähtisi Eduskuntavaaleihin perussuomalaisten listoilta. Soini on tehnyt pesäeroa Halla-ahon kannattajiin kutsumalla näitä propellipäiksi osoittaen omille kannattajilleen johtajuutta. Halla-ahoa itseään hän ei kuitenkaan ole morkannut. Se on viisasta politiikkaa: Halla-ahon tuomat äänet kelpaavat hänelle. Kannattaisiko porvariston ottaa Soini seuraavaan hallitukseen? Mielestäni ei, ei ennen kuin Perussuomalaisten kannatus on yli 10% (jonka jälkeen Perussuomalaisia ei voisi sivuuttaa uskottavasti). Koska hallitukseen ottamisen jälkeen porvaristoon kohdistuva protesti kanavoitusi Perussuomalaisten sijasta äärioikeistoon ja sitä olisi paljon vaikeampi hallita johtuen yllä esittämästäni syystä: propellipäille ei järkipuhe auta.

Advertisements