Rakas päiväkirja, kirjoitin nelisen vuotta sitten päiväkirjaani huomioita sosiologian dosentti Janne Kivivuoren teoksesta Paha tieto. Vanhempi päiväkirja on poistunut netistä enkä jaksa sen paperista kopiota esille kaivaa, niin totean, että muistaakseni kirjoitin pitäväni sen perusasenteesta, mutta sen sisältävän niin paljon epätarkkuuksia käsitellessä eri ajattelijoita – tuohon aikaan olin itse keskittynyt varhaismoderniin poliittiseen filosofiaan ja Kivivuoren luennat Thomas Hobbesista ja Niccoló Machiavellista pistivät silmään – , että ne eivät voineet olla vaikuttamatta koko pamfletin sanoman uskottavuuteen.

Samanlainen olotila tuli kun luin uusimmasta Tieteessä tapahtuu lehdestä Kivivuoren yhdessä aate- ja oppihistorian dosentti Petteri Pietikäisen kirjoittaman artikkelin Darwinisteja, freudilaisia vai konstruktionisteja? Se perustuu oikeus- ja yhteiskuntatieteiden ja humanististen alojen opiskelijoille esitettyjen kysymysten otsikoinnin mukaiseen kategorisointiin. Pietikäinen ja Kivivuori avustajiensa välityksellä ovat esittäneet erilaisia väittämiä, jotka he ovat katsoneet edustavan darwinismia, freudilaisuutta tai konstruktionismia. Tämä on loogista ja selkeää.

Kysymysten tarkkuudesta voidaan sen sijaan olla montaa mieltä. Esimerkiksi olen valmis allekirjoittamaan väitteen, että kaikilta ihmisiltä on löydettävissä tietyt perustuneet (kun ensin ollaan päästy sopimukseen siitä, mitkä oliot lasketaan kuuluvan ihmisen käsitteeseen). Mutta on toinen asia miten ne kategorisoidaan ja saako ne jossain päin erilaisia tulkintoja ja nyansseja. Niin ikään on epäselvää mitä Kivivuori ja Pietikäinen tarkoittavat kun esittävät väittämän: sosiaalisia ilmiöitä on selitettävä sosiaalisilla ilmiöillä. Ensinäkin yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä ei selitetä ilmiöitä, vaan ymmärretään niitä. Luonnontieteissä selitetään. Näin ainakin Georg Henrik von Wright asian esitti aikoinaan. Toiseksi jos tekee sosiologista tutkimusta, luonnollisesti tehtävänä on ymmärtää sosiaalista ilmiötä sosiaalisesti. Sosiaalipsykologi ymmärtää sitä sosiaalipsykologisesti ja psykologi psykologisesti jne. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia tapoja ymmärtää ilmiötä. Tämä on kai vastaus jota Kivivuori ja Pietikäinen hakivat?

Joka tapauksessa, itse olisin aika lähellä keskiarvoa vastatessani artikkelin väittämiin. Tosin freudilaisuus pukkaisi päälle. Olen esimerkiksi valmis allekirjoittamaan väitteen, että pojalla lapsena on tiedostamattomia seksuaalisia tunteita äitiä kohtaan jne.

Darwinismin ja freudilaisuudenkin kategorioina jotenkin ymmärrän. Sen sijaan en tajua mitä Kivivuori ja Pietikäinen tarkoittavat episteemisellä konstruktivismilla. Olen joskus pitänyt kädessä Peter L. Bergerin ja Thomas Luckamanin teosta The Social Contstruction of Reality, mutta en ole sitä lukenut (vaikka tenttinyt ehkä olen, en muista). Niin ikään epäilen, ettei kukaan muukaan niistä, jotka Kivivuori ja Pietikäinen laskevat kuuluvaksi ”konstruktivisteihin”, kuten vaikkapa Karl Marx tai Michel Foucault, ole lukenut. On totta, että angloamerikkalaisessa sosiologian perusopintotasoisissa oppikirjoissa Foucault saatetaan samaistaa ”sosiaaliseen konstruktivismiin”, mutta kukaan itsensä vakavasti ottava eurooppalainen ammattitutkija ei näin tee. Foucault’n tieteenfilosofisten väittämien lähtökohtia on haettava klassisesta eurooppalaisesta filosofiasta, ei mistään angloamerikkalaisesta humpuukista. Esimerkiksi Foucault’n Histoire de la folie à l’âge classique on ennen kaikkea kommentaari René Descartesin Metodin esitykseen. Samoin Judith Butleria ei mielestäni voi ymmärtää ilman G. W. F. Hegelin filosofiaa (kuten olen aikaisemmissa päiväkirjamerkinnöissä yrittänyt tuoda esille ja tulevissa tulen edelleen esittämään), jossa spinozalaisen substanssin ja kartesiolaisen cogiton kompromissina länsimaisen filosofian keskiöön nousee käsite.

Mitä Marxiin tulee, on todella vaikea ymmärtää miten Kivivuori ja Pietikäinen ovat saaneet marxilaisen materialismin mahtumaan samaan kategoriaan postmodernin relativismin (mitä sillä sitten tarkoitetaankaan) kanssa. Yleensä nämä ymmärretään toistensa vastakohdiksi. Kivivuoren ja Pietikäisen kannattaisi tutustua vielä kerran marxilaisen filosofian peruskäsitteisiin ja ontologiaan. Ylärakenne eli ideologia heijastaa nimenomaan tuotantosuhteita eli materiaalista todellisuutta: viime kädessä ihan aikuisten oikeita ja konkreettisia atomeja ja molekyylejä. Mitä tekemistä tällä on sosiaalisen konstruktivismin kanssa jää epäselväksi?

Sinänsä artikkelin lopussa esitetty kysymykset ovat mielenkiintoisia, mutta kokonaisuutena Kivivuoren ja Pietikäisen artikkeli tuo mieleen Osmo Tammisalon ja Jussi K. Niemelän (jotka niin ikään ovat Tieteessä tapahtuu lehden vakiokirjoittajia) pamfletin Keisarinnan uudet (v)aatteet: kummatkin perustuvat lukemattomuuteen. Raflaavan artikkelin tai terävän pamfletin – sellaisen jonka populaari jaksaa lukea – pystyy kirjoittamaan siinä vaiheessa kun ei ole vielä liian syvällä aiheessa, ei ole ymmärtänyt kaikkea lukemaansa – useimmat kirjoittajat eivät ole myöskään ammattitutkijoita, vaan ”dosentteja” tai ”vapaita toimittajia”. Tästä kaikesta seuraa luonnollisesti se, että kirjoitus osuu kohteeseen vain vahingossa. Siksi hyvät pamfletit ovat harvinaisia, varsinkin jos niiden aiheena on tiedekritiikki. Monesti kiistakirjoitukset paljastavatkin enemmän kirjoittajien tiedollisista puutteista kuin jotain uutta aiheesta.

Mainokset