Perjantaina olin yliopistolla seminaarissa, jossa kuultiin alustuksia siitä, miten Karl Marx on ”kostanut” nykyisellä talouskriisillä sen, että hänen poliittisen taloustieteen kritiikki on viime vuosina ollut marginaalisessa asemassa. Seminaarin järjestäminen oli kuitenkin jo osoitus siitä, että kiinnostus Marxiin on lisääntymässä. Yliopistolta löytyy jälleen yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien lisäksi kansantaloustieteilijöitä, jotka ottavat Marxin talousteoriat tosissaan kehittäen kapitalismikritiikkiä.

Odotan innolla 3-4.11. pidettäviä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleja (vaikka allekirjoittaneella ei ole äänioikeutta koska jatko-opiskelijana en enää maksanut ylioppilaskunnan jäsenmaksua). Vasemmistolla on mielestäni realistinen mahdollisuus nousta ohi Vihreiden ylioppilaskunnan suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi. Tähän on syynä yliopistolakiuudistuksessa Vihreiden epälojaalin toiminnan lisäksi materialismin uusi tuleminen; moralismiin, immateriaalisuuden ja kaiken maailman hippeilyyn kyllästyminen. Vasemmistonuorten puheenjohtaja valittiin sloganin ”materialismia, ei moralismia” siivittämänä. Nyt tämä ajatuksen eri variaatioita näkyy edarivaaliehdokkaiden vaalilauseissa tyyliin: ”Olen luokkatietoinen, ja tytötkin sen huomaa”.

Kuunnellessani alustusta voiton suhdeluvun laskutendenssistä aloin pyöritellä myös ajatusta väitöskirjani päähenkilön, Judith Butlerin, marxilaisesta luennasta. Niin ikään ensi lokakuussa Suomen Turussa järjestettävien Naistutkimuspäivien teemana on materialismin mahdollisuudet / Materialitetens möjligheter. Epäilen silti, että tämän uuden yliopistoliikkeen heijastumat eivät vielä näy naistutkimuksessa vaikka edistyksellisestä oppi- ja tutkimusalasta onkin kyse.

Samalla tavoin kuin Baruch Spinozan avulla hegeliläistä idealismia on mahdollista tulkita materialistisesti sortumatta oikeistohegeliläisittäin abstraktioihin ja universalismiin, voisi Marxin avulla sitoa butlerilaisen performatiivisuuden kansantaloudellisiin realiteetteihin. Tätä kysymyksenasettelua voisi sitten kuljettaa useihin eri suuntiin. Yksi vaihtoehto voisi olla kulttuurin femininisoitumisen ja sukupuolieron uudelleenneuvottelun näkeminen osana kapitalismia mukaan luettuna viime päiväkirjamerkinnässäni esille ottamani huomio siitä, kuinka eri seksuaali-identiteeteillä leikittelystä on tullut osa kapitalistista kulutuskulttuuria. Olisi kiehtovaa jos tällaiset havainnot eivät jäisi immateriaalisen ”kulttuurin” analyysin tasolle, vaan ne kyettäisiin konkretisoimaan esimerkiksi osana Marxin lisäarvoteorian uudelleentulkintaa.

Toinen vaihtoehto olisi lukea marxilaisesta näkökulmasta Butlerin tulkintaa G. W. F. Hegelin herran ja rengin dialektiikasta osana hänen subjektiteoriaa. Hegeliläinen sankari saavuttaakseen itsetietoisuuden matkalla kohti absoluuttia joutuu selvittämään kolme haastetta. Ensinnäkin tietoisuus on eristäytynyt ulkomaailmasta, luonnosta ja materiaalisesta todellisuutta. Toiseksi tietoisuus on eristynyt toisista tietoisuuksista; tietoisuuden on pystyttävä tunnustamaan itsensä toisessa ja kohottava oman rajoittuneen yksilöolemisensa yläpuolelle. Kolmanneksi tietoisuus on eristynyt itsestään. Herran ja rengin dialektiikan viimeisessä vaiheessa työn kautta ulkonainen maailma alkaa jäsentyä inhimilliseksi ympäristöksi heijastaen ihmiselle takaisin hänen olemustaan. Tunnustus saadaan ruumiin ja työn kautta. Tämä mielestäni ei avaa ainoastaan Butlerin subjektikäsitystä marxilaiselle työn teorialle, vaan mahdollistaa sen yhdistämisen queer-teoriaan ja sukupuolen performatiivisuuteen. Onhan herran ja rengin sadomasokistinen suhde aika queer ja performatiivisuus tekemistä; olemuksen esittämistä työn kautta.

En itse aio näitä kysymyksiä väitöskirjassani varsinaisesti käsitellä, mutta jos joku haluaa näitä heittoja problematisoida, niin tervehdin sitä ilolla.

Mainokset