Rakas päiväkirja, väitöskirjani kolmas osa hahmottuu. Tällä viikolla olen aikuisten oikeasti tehnyt jopa jotain sen eteen kun vielä edellisellä viikolla suoritettuani kaikki juoksevat asiat keskityin lähinnä keksimään miten pystyisin välttämään työntekoa.

Kokonaisuus, joka kulkee ainakin toistaiseksi – en tiedä miten miten käy myöhemmin – ”väitöskirjan kolmas osa”, muodostuu neljästä luvusta. Ensimmäisessä luvussa esittelen lukijalle kuka on Judith Butler, käyn läpi G. W. F. Hegelin herran ja rengin dialektiikkaa ja kirjoitan Alexander Kojèvesta. Toisessa luvussa käsittelen Butlerin performatiivista sukupuoli- ja politiikkakäsitystä käytännönläheisemmin. Alun perin väitöskirjani keskeinen teema oli ennen kaikkea poliittinen ontologia. Nyt olen huomannut, että kysymys poliittisesta ontologiasta johtaa nimenomaan käytännön politiikkaan. Kaikista spekulatiivisimmat ja metafyysisimmät kysymykset ovat poliittisia eli käytännöllisiä asioita.

Esimerkiksi Performatiivinen politiikkakäsitys muodostui tietyssä historiallisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa: 1980-luvun filosofissa keskusteluissa ja yhdysvaltalaisessa ruohonjuuritason poliittisessa todellisuudessa. Se kykeni politisoimaan sukupuolen ja seksuaalisuuden – asiasta on näyttöä viiveellä Suomessakin. Miettikäämme vaikkapa Imatran kirkkoherran tai Lapin Kansan entisen päätoimittajan tapausta.

Butlerilaisen queer-teorian kääntöpuolena on se, että yhteiskunnan feminisoitumisesta on hyötynyt eniten keskiluokkaiset miehet, jotka ovat kyenneet yhdistämään feminiiniksi ymmärrettyjä ominaisuuksia maskuliiniseen ruumiillisuuteen, puhutaan metroseksuaalisuudesta. Queer-teorian myyräntyö sukupuolieron hämärtämiseksi ja uudelleenneuvottelemiseksi ei siis ole sen enempää auttanut naisia eteen päin vaikkapa työelämässä ja politiikassa kuin kyseenalaistanut porvarillista elämäntapaa, päinvastoin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on tullut hyväksyttyjä juuri keskiluokkaistumisen ansiosta: homomiehet ovat televisio-ohjelmissa markkinatalouden myyntimiehiä ja lesbonaisista on tullut porvarillisen ydinperheen siunauksellisuuden puolustajia. Tietenkään Butler ei ole tähän pyrkinyt, mutta se on toinen kysymys. Kuten hän sanoo, diskurssilla on ei-intentionaalisia sivuvaikutuksia. Niin ikään mielenkiintoinen kysymys on queer-liikkeen sisällä tapahtuneet muutokset. Tarkoitan esimerkiksi Helsinginkin pride-kulkuetta ja mustapinkkiä blokkia.

Kolmannessa luvussa palaan graduni teemaan: Louis Althusserin ja Jacques Lacanin vaikutukseen Butlerin ajatteluun. Tänään kolahti uusin Naistutkimus-lehti postiluukusta. Siinä oli aiheesta Pia Livia Hekanahon artikkeli (jos hän viittaa myös allekirjoittaneen vuoden 2004 Politiikka-lehden artikkeliin). Neljännessä luvussa käsittelen vanhan tutun Yirmiyahu Yovelin avustamana sitä, kuinka Hegelin filosofia perustuu tietyillä varauksilla Baruch Spinozan filosofialle ja kuinka tätä kautta myös Butler on saanut vaikutteita Spinozalta (sen lisäksi, että myös Althusser on saanut vaikutteita Spinozalta).

Näistä jokaisesta neljästä luvusta kirjoitan – tai siis olen jo kirjoittamasta – noin 10-15 sivuisen luonnoksen. Tämän jälkeen pohdiskelen esiin nousseita kysymyksiä kommentaarien avulla ja kirjoitan koko osan uudelleen. Näin ”väitöskirjan kolmannen osan” kokonaispituudeksi tullee noin 60 liuskaa.

Advertisements