Rakas päiväkirja, jos vielä kirjoittaisin suomalaisesta korruptiosta, eli siitä mitä viimeisen viikon aikana olen miettinyt tästä niin sanotusta vaalirahakohusta.

Ensinnäkin, olen joka aamu tällä viikolla herännyt miettien onko keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen ymmärtänyt jo erota. Ei ole vielä. Hän on kuin Suomen Silvio Berlusconi sillä erotuksella, että Berlusconi kykeni 1990-luvulla uudistamaan koko Iltalian poliittisen järjestelmän ja viemään puolueensa voitosta voittoon. Sen sijaan Suomessa Vanhanen on hävinnyt jokaisen vaalin jossa hän on ollut Keskustan puheenjohtajana eikä Suomen poliittinen järjestelmäkään ole uudistunut, päinvastoin. Olisi keskustalaisten etu jos Vanhanen ymmärtäisi siirtyä rivikansanedustajaksi pääministerin ja puoluejohtajan paikalta.

Berlusconia ei ole saatu narautettua mistään, vaikka kaikki tietävät hänen syyllistyneen korruptioon. Italialaisten mielestä se vain ei ole raskauttavaa koska muutkin poliitikot tekevät niin; se on niin sanotusti maan tapa. Berlusconi on vain joutunut suurennuslasin alle koska tuomarit ovat kommunisteja eivätkä ymmärrä Berlusconin kaltaista isänmaallista miestä. Suomessa keskustelaisten mielestä Matti Vanhanen on joutunut etelän median vainon kohteeksi. Etelän medialla tarkoitetaan tietenkin Yleisradiota ja Helsingin sanomia, joita moni keskustalainen pitää, jos ei kommunistien, niin ainakin sosialistien hallussa olevina propagandakoneistoina.

Sillä, että keskustalainen pääministeri on itse jäänyt aikaisemmin valehtelemisesta kiinni väitettyään tavanneen Susan Kurosen Vantaan Ikean parkkipaikalla, ei näytä olevan merkitystä keskustalaisille, vaikka jo tuolloin luottamus Vanhaseen mureni monella politiikkaa seuraavalla. Niin ikään on kysyttävät, kumpi on pahempi huippupoliitikolle, muistamattomuus vai tietoinen valehtelu? Tarkoita näitä Vanhasen unohtamia tapaamisia helluntailaisten talousrikollisten kanssa. Näiden, jotka halusivat tukea – ja tukivatkin – isänmaallisia piirejä kehittääkseen bisneksiensä ”yhteiskuntasuhteita”. Muille kuin keskustelaisille tämä kaikki riittää selittämään sen, ilman mitään etelän median salajuonta, miksi Vanhasen talonrakennusprojekti on nyt noussut erityistarkasteluun.

Alkuviikon hauskin juttu oli Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaatimus siitä, että Yleisradion Mikael Jungerin on vedettävä moraalisia johtopäätöksiä, jos tiedot keskustalaisen pääministerin lautakaupoista eivät osoittaudu oikeiksi. On muistettava, että koko keskustelu poliittisesta korruptiosta alkoi kun Kalli julisti rikkovansa säätämänsä lakia koska siitä ei rangaista. Toisaalta ymmärrän laumasieluisia keskustalaisia, jotka haluavat, että heidän omat poliitikot viilaavat heitä linssiin. Se luonee turvallisen olotilan, antaa tunteen jatkuvuudesta ja elämän mielekkyydestä. Uskonnoilla ja uskonnollisuudella lienee samanlainen funktio ihmisten elämässä. Tai ehkä keskustalaiset ajattelevat, että heidän omat poliitikot osaavat sitten valehdella naama peruslukemilla tiukanpaikan tullen, esimerkiksi kun Neuvostoliitto ja marsilaiset hyökkää Suomeen, kun he nyt kykenevät samaan omille äänestäjilleen?

Toinen asia mitä olen miettinyt on se, kuinka vihreät aina onnistuvat omia kannattajiaan niin ikään viilaamaan linssiin ilman, että se olisi ongelma puolueen omille kannattajilleen. Helsingin Sanomat tiesi kertoa kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon olevan Facebookissa ryhmässä, joka vaatii Suomeen uusia eduskuntavaaleja, mutta haastattelussa hän ilmoitti muiden Vihreiden rinnalla tukevansa hallitusta luottamusäänestyksessä. Vastaavassa tilanteessa Vasemmistoliitossa otettaisiin esille 1970-luvun enemmistön ja vähemmistön vastakkainasettelu (vaikka kyseinen edustaja ei olisi edes elänyt kyseisellä vuosikymmenellä) ja hänen eroa puolueesta ja eduskuntaryhmästä vaadittaisiin suureen ääneen. Tätä niin sanottua vuoropuhelua käytäisiin julkisuussa ilman, että asiasta olisi saman pöydän ääressä koskaan keskusteltu, ja siihen vedettäisiin koko puolue mukaan ja kaunaa kannettaisiin loppuelämä. Sen sijaan Vihreille yhtäaikainen oleminen hallituksessa ja oppositiossa ei näytä olevan ongelma. Se ei hajota puoluetta eikä edes aiheuta marginaalisia mielipidekirjoituksia Vihreän Langan sivuilla lukuun ottamatta enemmän keskustelua.

Ei voi kuin olla kateellinen Matti Vanhaselle, Timo Kallille ja Outi Alanko-Kahiluodolle. Taitavia poliitikkoja kertakaikkiaan…

Advertisements