Rakas päiväkirja, meillä yliopistolaisilla on kolme tehtävää: tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen keskustelu.

Tutkimus. Kuluneella viikolla sain valmiiksi maskuliinisuutta Suomen poliittisessa järjestelmässä käsittelevän artikkelikäsikirjoituksen. Seuraavan kahden viikon aikana on kaksi siihen liittyvää seminaariesitystä, joissa haen kommentteja työhöni ennen kuin lähetän sen arvioitavaksi eteen päin.

Opetus. Kysyin alustavasti laitokselta, onko mahdollista, että pitäisimme laitoksemme erään kansainvälisen politiikan tutkijan kanssa luentosarjan ja/tai seminaarin ensi syksynä nyt tutkimastani aiheesta? Vastaus oli varovaisen myöntävä, varsinkin kun kyseisen opetuksen voisi suunnata sekä valtio-opin että kansainvälisen politiikan opiskelijoille (ja mahdollisesti esimerkiksi myös naistutkimuksen opiskelijoille). Lopullinen päätös tehdään asiasta keväällä. Olisi hienoa päästä pitkästä aikaa luennoimaan edes vähäsen.

Yhteiskunnallinen keskustelu. Tiedustelin olisiko Aamulehdessä kiinnostusta, että kirjoittaisin lehden alakertaosioon popularisoidun version tutkijoille kirjoittamasta artikkelista. Kuulemma päätöksiä julkaisusta ei tehdä etukäteen, mutta kannattaa yrittää. Tekstin ohjepituus on 6 000 merkkiä ja julkaistavista kirjoituksista saa tavanomaisen korvauksen.

*

Seuraavan kahden viikon aikana tarkoitukseni on kirjoittaa kyseinen popularisoitu juttu sekä kääntää englanniksi aikaisemmin kirjoittamani toinen artikkeli, joka käsittelee kriittistä miestutkimusta ja nomadista feminismiä. Sitten on aika palata varsinaisen väitöskirjan pariin.

*

Kansan Uutiset etsi blogin kirjoittajia nuorista vasemmistolaisista. Harkinnan jälkeen ilmoittauduin vapaaehtoiseksi pientä korvausta vastaan. Asia nytkähtänee eteenpäin syksyn aikana.

Kerroin, että tarkoitukseni on kirjoittaa samalla tavoin kuin nytkin tätä päiväkirjaa etupäässä väitöskirjaani tai sitä lähellä olevista aiheista. Joskus saattaisin kommentoida joitain ajankohtaista aihetta tai kirjoittaa kirja-arvostelun lukemastani kirjasta. Sen sijaan henkilökohtaisen lörpöttelyn jätän vähemmälle ja yritän olla hieman ymmärrettävämpi. Nyt kirjoitan tätä päiväkirjaa ennen kaikkea itselleni.

Jos ja kun alan kirjoittamaan Kansan Uutisten nettisivuille, saa nähdä miten tälle päiväkirjalleni käy. Epäilen etten jaksa kahta blogia pitää yllä yhtä aikaa.

Olen pitänyt päiväkirjaa netissä keväästä 2004 alkaen. Nykyiselle pohjalle olen kirjoittanut alkutalvesta 2007. Vanhan pohjan päiväkirja merkinnät ovat kadonneet netistä. Onneksi ne ovat allekirjoittaneella parilla tallessa ja joukossa on aiehelmiä, joita voisin hyödyntään Kansan Uutisten blogissani.

Advertisements