Rakas päiväkirja, yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla kuullun määritelmän mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Osuvampi määritelmä on kuitenkin se, että politiikka on partikulaaristen etujen ajamista, mutta taitava politiikka ja poliitikko saa ne näyttämään yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kokoomus on tässä onnistunut erinomaisesti; he hallitsevat politiikan taidon. Vaikka se ajaa hyvin pienen ryhmän etua, silti moni äänestää kyseistä puoluetta vaaleissa. Suurin osa äänestäjistä ei hyödy siitä. Niin sanottu identiteettipolitiikka, samaistuminen ”kykypuoleen” viiteryhmään, ja politiikan karnevalisoituminen on edesauttanut tätä kehitystä.

Tämä tuli mieleen kun keskiviikkona ja uudelleen torstaina Almamedia toimittaja soitti allekirjoittaneelle. Hän oli kirjoittamassa juttua niin sanotusta uudesta miesliikkeestä. Hän oli kuullut, että olisin laatimassa Vasemmistoliitolle miespoliittista asiakirjaa. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen: en ole mukana kyseisessä työryhmässä. Se kun ei ole edes aloittanut työtään ja sen kokoonpanosta ei ole päätetty. En ole myöskään miestutkija, vaikka yhden artikkelin olen kirjoittanut kriittisen miestutkimuksen politiikasta ja epistemologiasta. Määrittelen itseni politiikan tutkijaksi ja pyysin toimittajaa käyttämään tätä titteliä. En tiedä menikö asia perille, vaikka huomautin siitä useamman kerran. Ehkä miestutkijan titteli olisi sopinut hänen juttunsa narratiiviin paremmin.

Jälkikäteen alkoi muutenkin harmittamaan, että suostuin haastatteluun. Olin valmistumaton haastatteluun. Vaikka sain sanottua mielestäni kaikista tärkeimmät asiat, olisi silti kannattanut puhua vähemmän. Silloin toimittajan olisi pakko ollut tarttua oleellisuuksiin. Sanotaan, että siteeraukset, joita toimittaja jutussa aikoi käyttää, eivät ole ehkä epäoleellisuuksia, mutta ei-niin-tärkeitä asioita ja sanomani jäi mielestäni hieman epäselväksi.

Toimittaja halusi siis tietää vasemmistolaisen miestutkijan (sic!) mielipiteen niin sanotusta uudesta miesliikkeestä. Yritin sanoa sen lisäksi, että kyse on loppupeleissä varsin pienestä vaikkakin äänekkäästä porukasta, niin sanotun uuden miesliikkeen suurin ongelma politiikan tutkijan näkökulmasta on se, että kyseinen liike ei ole kyennyt luomaan suhteita muihin kansalaisjärjestöihin, feministiseen liikkeeseen ja poliittisiin puolueisiin. Päinvastoin, niin sanottu uusi miesliike on lähinnä onnistunut arrogantilla tyylillään polttamaan siltoja. Jos niin sanottu uusi miesliike oikeasti haluaisi parantaa miesten asemaa ja poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia (kyseenalaistaa vain miehiä koskevan asevelvollisuuden, estää miesten syrjäytymistä ja parantaa isien asemaa), sen pitäisi kyetä yhteistyöhön. Harjoittaa politiikan taitoa, johon alussa viittasin: saada partikulaaristen intressiensä näyttämään yhteisten asioiden hoidolta.

Lopuksi toimittaja kysyi, mikä on mielestäni miesten asemassa merkittävin ongelma. Vastasin yleisen asevelvollisuuden. Se kun on ajankohtainen kysymys ajatellen puolustuspoliittista selontekoa ja sitä, että keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen on huolissaan lukion jälkeisistä välivuosista. On käsittämätöntä, että Vanhanen ei ole uskaltanut sanoa ääneen nimenomaan asevelvollisuuden olevan keskeisin syy nuorten miesten korkeakouluopintojen aloittamisen viivästymiseen. Olisin voinut myös mainita miesten välisen taloudellisen epätasa-arvon miesten merkittävimmäksi ongelmaksi. Tosin taloudellisen epätasa-arvon pohtiminen johtaa kysymään, mitä ”uutta” on uudessa miesliikkeessä? Eikö historiallisesti sosialismi poliittisen ideologiana ole pyrkinyt nimenomaan miesten välisen taloudellisen epätasa-arvon poistamiseen?

Niin, juttu, johon allekirjoittaneen siteerauksia kaivattiin, ilmestyy huomenna sunnuntaina mm. Aamulehden jonkun liitteen sivuilla. Onneksi en lue Aamulehteä.

Mainokset